Mutten jaksa myöskään kirjoittaa nyt. Kuvia siis. Syksy, rakkain vuodenaikani. Ikipitkästä aikaa olen päässyt järvelle kerran, pari. Puutarhaa hiljalleen yritetään saattaa talvikuntoon, vaikka oma kunto on kuin Simbergin talutettavilla.
Väsinud.
Oikea syksy, sadonkorjuu, kurkiaurat, aamuiset katiskan ja verkon tyhjennykset pitkästä aikaa, paljon samettikukkia (vyötärönkorkuisia!) ja muita ihanuuksia kukkii sitkeästi yhä, en raaskisi millään kerätä pois, perhosiakin vielä on näkynyt jokunen, lavallinen hevosenlantaa haettu ja levitetty kasvimaalle, uutta kasvimaata tehty, pensaita istutettu, saatu lahjaksi kopallinen kieloja joille piti tehdä Otolliset Olosuhteet, nähty kanoja, tavattu peloton saukko järvellä (se ui ihan meistä välittämättä jonkin matkan päästä salmen poikki), nähty myös hirven rantautumispaikkoja rannassa, itketty öisin, valvottu öisin, oltu kipeitä öisin, itketty vähän lisää, turvottu vielä enemmän, aamulla oltu helpottuneita että voi nousta ylös hommiin koska peiton alla makaaminen on kamalaa, vaikka sitä kaipaa koko ajan. Pesty pyykkiä, ihmetelty suurta, liian suurta satoa puoliraakoja ja raakoja ananaskirsikoita, täytetty pakastinta kissankaloilla ja vihanneksilla, kärsitty migreeniä, oltu ilman migreeniä kaksi päivää vaikka ei olla edes nukuttu kuin kaksi tuntia vuorokaudessa, tehty betonimyllyssä vanhoista ruukkusitutuksista hiekkamultaa kasvimaanjatkeeksi, raivattu hatelikkoa eri puolilla pihaa. Kaikkea tätä en ole itse tehnyt, olen vaan käskenyt miehiä. Mutta itkut on itketty yksin ihan omasta toimesta.
Kirjoitin elämäni ensimmäisen laulun pari päivää sitten. Sillä ei ole vielä nimeä - eikä säveltä. Laulutunnit alkoi taas, se on ihanaa. Enää ei edes pelota niin paljon. Olen koko kesän laulanut ja kelkettänyt kipua pois, se auttaa kun mieli on maassa ja kipukin kova. Kuntouttava työtoimintamukamas lopetettiin koska en pysty siihenkään. Olen nyt saikulla ja toivottavasti joskus tässä elämässä pääsen eläkkeelle.
********************
Minä jäin saunaan laulamaan
Vaikka olin jo peseytynyt
Istuin ja leikin tosissani
Että halkopino on yleisöni
Joka pitää saada kyyneliin
Kiipesin yläpellolle laulamaan
Vaikka olisi pitänyt haravoida
Huusin kohti metsän puuhkaista reunaa
Ja leikin tosissani
Että puut kuulevat
Tuli paha mieli
Jälleen kerran
liian isosta tiskistä
Ripustin sanat altaan ylle
Ja huomaamatta
Oli astiat puhtaiksi lauletut
Kuljin kaupassa tyynyosastolla
Takanani vieras nainen
Joka seurasi minua hyllyltä toiselle
Olikohan se myymäläetsivä
Joka minun piti saada kyyneliin.
*************
Mäntässä käydään joka viikko nykyään ja siellä tietysti Amandan Aarteissa - josta tällä kertaa tuli mukaan Gaspar! Gasparilla on korkeutta 40 cm ja teen puuttuvien sormien tilalle jostain uudet. Huikea!
Täytin tuossa reilu viikko sitten viiskyt vee (ei juhlittu koska en ole juhlaihmisiä, mutta oli ihana päivä perheen kanssa) ja sain lahjaksi ihania asioita. Ville teki minulle tämmöisen, Alma Pihlin innoittamana. (Kuvat vähän huonot koska heijastelee niin kovin että kännykkä ei tavoita sitä kunnolla. Pitää kuvata joskus oikealla kameralla.)
Tegelikult ma olengi sügise laps. Mul oli sünnipäev ja armas abikaasa tegi mulle sellinen talvmuna.
Toven ja Erna Tauron Höstvisan on lapsesta saakka ollut mun lempilauluni. Sehän kertoo vanhenemisesta ja rakastamisesta. Tässä norjaksi:
Syksyä rakastan muutenkin. Olen parina päivänä hissuksiin tarponut tiluksilla satoa keräten ja ihmetellen kaiken kauneutta. Olen tilannut perennain siemeniä fb-perennakirppiksiltä lokakuisia kylvöjä varten. Mietin kukkapenkkien paikkoja ja kummastelen mihin saan kaiken mahtumaan - se kun tietää lapiohommia jotka nyt ei sattuneesta syystä ihan ole terveyden kannalta ensisijalla. Kävin ylämetsässä kuulemassa supikoirien tuhinaa, löysin omalta pihalta kanervaa ja sieniä, katselin pääskyperheen leikkejä yläkerran ikkunan räystäällä (milloin ne lähtevät?).
Mäntässä on kiva kirppis, Amandan aarteet. Löysin sieltä ihanat fazerinjääkarhunvihreät silkkitäkit! Hintaa tuli yhteensä vain 8e, näitten alla on suloista nukkua, petasin oikein pitsilakanatkin. Päätin, että tästedes meillä nukutaan vain silkkitäkeillä! Jos yö on kamala, on täkki sentään suloinen.
Vyöruusu iski voimalla silmään ja olen toimintakiellossa (jonka unohdan koko ajan) ettei se taas mene aivoihin asti. Harmittaa.
Ma olen sügise laps :) Nüüd on aeg vaadata ümber aias ja näha kõik mis on ilus, ega ainult mis on palju tööd...
Aamulla Mänttään Villen työaioissa, sitten kirpparille, josta löysin ihanat vierastäkit, ja lopuksi sienireissu, suolasieniä ja tatteja, juttelua pikkumiehen kanssa, puolukoita, ihana vapauden tunne (paitsi migreenikohtaus samalla). Hyvä päivä. Mutta sitten nukuin monta tuntia, ihmettelin kun kaikki näkyy maitomaisena kuin ohuen valkea kalvon läpi. Ja kas, minullahan onkin vyöruusu silmässä. Yhtäkkä muistui mieleen viime helmikuinen aivokalvontulehdusepisodi ja päätin ettei koskaan enää sitä. Eli muuta en teekään, moneen päivään. Jo lääkekuuri uuvuttaa ja nostaa lämpöä ja huonoa oloa.
Mutta pihalla on kaunista, syksy on ihana, sadonkorjuu edes pienissä määrissä suloista. Kauneutta kaikkialla. Mikähän tuo hassu sieni lienee, valkoisiin en uskalla koskea lainkaan...
Minu aias on väikene paradiis minu jaoks :)
Oli aikoja kun pukeuduin paljon keltaiseen ja oranssiin - nyt en osaa lainkaan, en edes sen värisiä asusteita (=huiveja) pitää. Kuvissa, joissa minulla on pitkä punainen tukka, on ylläni lähes järjestään kirkkaita heleitä värejä. En ole enää kirkas, heleä ihminen. Tukkanikin on haalistunut ja siitä on vain puolet jäljellä, ja sekin puolikas lyhyt. Leikkautin itselleni muodikkaan (juu!) piilokaljun taannoin. Nyt odotan vain hiusten kasvua ponnaripituuteen. Voisi tähän näpertää muutaman pehmeän takunkin kyllä.
Mutta piha on kaunis nyt, oranssina ja keltaisena loistavine kukkineen - loppukesän (tai alkusyksyn, tänäänhän on Perttulin päivä!) väri-iloiset krassit, sametti- ja kehäkukat! Jo kaukaa tulee hyvä mieli, ja ihan ilman omaa ansiota - kukat ovat saaneet kasvaa rauhassa ja uholettomasti, kunhan siemenet heitin multiin. No, vähän piti koulia taimiakin. Mutta pääosin ilman apuani.
Vasta nyt voi istahtaa katsomaan kasvimaata, ihailla sen runsautta (ja toivoa, että oikeaa satoa olisi enemmmn, mutta kyllä silmänilokin on puoli ruokaa!) ja levätä. Uusia perennapenkkejä ja kohopenkkejä pitää tehdä, vaan itse en kykene kaivamaan enkä roudaamaan hiekkaakaan. Sain tänään taas 4 kortisonipiikkiä ja saikkua kuun loppuun.
Minu endise elu värvid oli kollane ja oranz, kuid nüüd pole vaja midagi heledat värvid. Mulle meeldib kõige rohkem must ja hall, väikese pruuniga, võib-olla natuke punane või sinine. Olen allergine kollase ja oranzi vastu!?
Oikeasti, on ihania ihmisiä olemassa. Mitä sainkaan! Nilla raahasi nämä linkki- eli bussikyydillä kaukaa etelästä minulle: osan ostin eräältä ihanalta ihmiseltä - ja osan sain häneltä noin vain! Ja puisen haran, tuon Tanskalaisenmaajussin Haran, sain Nillalta etukäteissynttärilahjaksi, lupasin etten tiedä siitä mitään ja yllätyn syntymäpäivänäni! Se on ihana!
Sadonkorjuu- ja pihatöiden aika! Kunhan kivuttomien päivien metsäriennoilta ehdin. Tänäänkin oli kivuton päivä, kiitos siitä kaikille jotka muistavat minua rukouksin ja energiahoidoinkin - ja kunnia Jumalalle! Tänään kirmasin (joo, tiedän, en oikeasti kirmaa) lähimetsässä hirven lailla, saaliikseni sain sieniä ja sieniä ja sieniä, sanoinko jo että sieniä, ja pihalta keräsin ruusun terälehtiä taas, uunissa kuivui kaikenlaista kaunista (malvankukka!) ja tuoksuvaa. Niin ja venerannassa laiturin päällä kökötti sorsaperhe jonka vahingossa säikäytin, enkä saanut kuvaakaan. Ihan oikein minulle. Seuraavan kerran hiivin. Hiiv, hiiv!
Pieni on kaunista.
... õnn ja rõõm väikeste asjadega.
Sitä saa nyt oikein etsimällä etsiä enkä vissiin ole ainoa joka miettii miten viime torstaina voikin olla vielä niin helppo uskoa hyvään. Mutta ei auta pelätä eikä hautoa murheita.
Aurinko on silti noussut ja antanut toivoa. Joillekin se on nyt maailman vaikeinta - että se yhä nousee. Että aika vaan kulkee eteenpäin vaikka kaikki on pysähtynyt.
Syksyinen luonto kuitenkin tarjoaa ihmeellisiä värejä ja muotoja lohdutukseksi, jos vain jaksaa katsoa.
Pihatie aamulla usvassa ja hirmuisen jättimäinen vuoden ennätysssaalis suppismetsästä...
Pajalla ja yläkerrassa valmistuu kaikenlaista kummaa, vaihtelevia nämä meidän työt!
Eilen tuli semmoinen migreenikohtaus ettei aikoihin - meni pari tuntia ennen kuin tajusin sen olevan migreeniä. Näkökenttään ilmestyi ennen kipua kirkas ja teräväkuvainen pallo, ja sen ympärillä kaikki oli suttuista ja jotenkin mosaiikkimaista - tai niin kuin kaleidoskooppi. Viimeksi oli tämän tapainen kauan sitten. Sanoivat teekoossa, että kannattaa tulla sinne jos toistuu. Vieläkään en ole ihan eilisestä toipunut. Yritän tässä kuvassa näyttää millainen se oli - mosaiikkimaista en oikein saa toteutettua.
Maailma rahu on habras asi. Ma palun Jumala käest armu ja jälle armu meile kõigile. Õigeusu kirik palvetab ka kurjategijate eest, mis ongi keeruline ja väga raske - on lihtne mäletada neid kelle on meile armsad.
