7 piikkiä ja aurinkoa

Sain 7 kortisonipiikkiä toissapäivänä ja olo alkaa pikkuhiljaa helpottua. Takaraivo, hartiat, olkapäät ja häntäluu pistettiin. Eilen oli tosi kurjaa kun osa pistoskohdista oli hurjan kipeitä, yöt on menneet hiukan niin ja näin, mutta tuntuu tänään jo helpommalta. Yletyn siis pyyhkimään vessassa (kuvitelkaa!) ja kuivaamaan itseni kokonaan suihkun jälkeen, saan lautasen nostettua astiakaappiin, voin kaataa kannusta vettä! Voin istua!

Olen päässyt veneelle ja kasvimaalle!

Ulkona tuuhea lintuin laulu!

Täna tundub et ajsad võib-olla käivad paremaks.

Valamo-kuvia vielä lisääkin

Kun en oikein jaksa kirjoittaa nyt, niin laitan tänne muistin tueksi kuvia pääsiäiseltä.

Alttarin ovet pidetään avoinna Kirkkaalla viikolla. Myös talvikirkon ovet - sinne alttariin näkee vielä harvemmin kuin pääkirkon. Kirkon kukka-asetelmat olivat jälleen upeita, kiitos Ville P:n.

Nunna Elisabetilta saimme kirjoja ja ystävältä suloisen pienen minikäspaikan. Sen voisi laittaa myös evankeliumikirjan väliin - sitten kun saamme sellaisen tsasounalle.

Ma käisin täna psühhiatril, sain uued ravimeid sest olen nii väga väga väsinud. Minu aju ei tööta, mitte midagi uut muret või nuttamist ei saa hakkama. Ja mured ongi, palju.

Miten niin vilkasta elämää?

Nyt en muista mitä on tapahtunut viime postauksen jälkeen, lunttaan siis fb:sta. Tai sinne laittamistani kuvista. Hetkonen...

Rakas siskoni oli yhden yön meillä ja tietysti pelattiin sanapeliä, hävisin ensimmäisen ottelun rutkasti ja toisen nippanappa voitin - varmaan ihan hyvän hyvyyttään antoi minun tehdä omituisia sanoja ("emuvatia" voi siis tarjota vieruskaverilleen australialaisessa ruokapöydässä, vai mitä?). Seuraavana aamuna laudalla oli laulu, hieman ihmettelinkin miksi sisko kysyi kun olin jo petissä, että miten jatkuu "jo valkenee kaukainen ranta". Laulaja on selvästi uuvahtanut loppua kohti...

Kotielämä on ollut aika vaihtelevaa. Yhtenä iltana piti kai ladata kissa, silmät jo loistaa hiukan. Keittiön alle on tulossa (hitaasti) pieni kellaritila. Nuo rakettikengät... en ihan ole varma tehtiinkö siinä varsijousen kaarta. Minä puolestani rikoin talousjakkaran hitsauksistaan ja Valo pelotteli minut irtopäällä.

Puutarhanhoito on melkein typistynyt pienen sadon korjaamiseen, ukontulikukkien kuivaamiseen ja samettikukkaryöppyyn keittiössä. Keitin Valio-sähkökatkon aikana mehua puuliedellä, omenat ja puolukat nyt pakastimessa mehun ja hillon muodossa. Pimeyttä kesti vain 3 tuntia mutta se oli meidän talon ennätys.

Tässä näin alkuun viime viikon kuulumisia, viikonloppuna oli Jotain Aivan Muuta. Niin ja kävin myös kirurgilla, ja se olikin mielenkiintoista. Eikös yleensä kysytä saako olla harjoittelijoita läsnä vähemmänkin intiimeissä tutkimuksissa? No, onneksi en ole mikään mimosa, huulta purin etten naura hysteerisesti kun kolme sepän näköistä erikoistuvaa nuorta parrakasta kirurgia perehtyivät asiaani vakavina. Vaistosin lievää pahoittelua heidän katseistaan lähtiessäni :D

Ma ei mäletagi mis juhtus eelmisel nädalal, või juhtus liiga palju..? Võib-olla ongi olnud nii traumaatiline, et mul pole midagi mälestust....:D

Jokohan...

... nämä pakkaset olisi taputeltu...? Tänään pystyi olemaan vain viisi minuuttia kerrallaan ulkona, odotan josko jaksan iltamyöhään lähteä keräämään mustaherukat ja kitkemään kasvimaata. Keräsin lehtikaalia kuivumaan ja tein yrttisuolaakin. Ja minttusokeria. Anopilta saatu ruusu kävi uudestaan kukkimaan ja keskellä hiekkaviljelmääni nousee kolme kurtturuusuntainta ihan omasta halustaan - alan olla omavarainen! Ystävältä saatu punalehtiruusukin on tointunut siirrosta ja pukkaa lehteä. Olen Ruusunen! Tukkakin on aika kiva! (juu se ei mitenkään kuulu tähän mutta vahingossa tölväisin tuon kuvan tuohon mukaan)

Aamulla sain taas uuden kortisonikuurin ja Dolanin reseptin pitkäksi aikaa. Ja fysion lähetteenkin sain sekä niskaan että jalkoihin, oikeilla diagnoosinumeroilla. Mitähän kela tuumaa kun haen taas korotettua tukea... en pysty maksamaan itse tarvitsemiani hoitoja! Uuvuttaa ajatuskin hakuprosessista. Menen luultavasti potilasasiamiehen kanssa täyttämään paperit.

Ja eilen oli kansallispukujen synttäri- ja tuuletuspäivä, omaa sarafaaniani tuulettelin yllättäen ensiavussa kun Ville kävi yhtäkiä turpoamaan nielusta ja jouduttiin hakemaan adrenaliinipiikki.

Tänään opin uuden asian: olen Erland Josephsonin näköinen, ainakin jos olen joulupukkina.

Korutöitä pitäisi päästä tekemään taas pikkuhiljaa... Muutamaan päivään ei ole tsasounatyömaallakaan tapahtunut suurempia kuumuuden, sairauden ja matkojen vuoksi - yksi iso hirsi on laitettu ja kohta pääsee oikeasta oviaukosta sisään. Mahtaa tuntua hauskalta se!

Ainiin, matkalla Kouvolaan (sen jälkeen kun olimme ajaneet umpikujaan rallien vuoksi... onneksi ei ollut peräkärryä ja onneksi löytyi suht läheltä kiertotie) kävimme ensin Korpilahden satamassaTakomo Routaraudan tykönä eli Anssilla, siellä oli tekeillä tällainen arkkienkeli - hieno! Ja vielä pääsimme käymään Höyrygalleriassa, jossa tapasin Ullan monen vuoden tauon jälkeen. Oli hieno Hintsasen Päivin näyttely ja oooooh!-ihania postikortteja joihin taas lankesin. Molemmat paikkoja joissa kannattaa käydä!

Nii kuum et aju sulab. Ma ootan vihm ja külm... Aias on küll hea, kõik kasvab ja õitseb ilusasti.

Lilliputti ja molliskotti

Aina oppii. Lilliputin toki tiesin mutta molliskotti kuuluu ainakin kotkalaiseen sanastoon, siis lilliputin vastakohtana. Päivä alkanut siis ihan hyvin huonosta yöstä huolimatta. Söin illalla mansikkakeittoa. Ei olisi pitänyt. Jouduin valvomaan kahteen saakka odotellen ihottuman laskemista, nukkumaan en uskaltanut. Pidin kännykän lähellä ja rukoilin että kohtaus menisi ohitse itsekseen. Menihän se, mutta jälleen muistutus kuolevaisuudesta...

Eilen aamulla olimme koululaiskirkossa Jyväskylässä. Lähtö aamupakkasella puoli kahdeksan tienoilla oli hyytävä - miinus 30 ja auton lämmityksen ajastin ei ollut toiminut! Halpis, mokoma! Veimme Isoveikan aluksi keilaamaan koulun kanssa ja suuntasimme Jykylään.

Kirkossa oli hektinen meininki, palvelus sovitettu koululaisten lyhyelle pinnalle. En ole ikinä lukenut niin nopeaa uskontunnustusta! Liturgia aloitettiin jo ennen ilmoitettua aikaa, niin että lapset tulivat mukaan vasta ennen kerubiveisua. Mietin siinä tykönäni onko se oikein vai vääärin, mutta onhan se ehkä sitä ekonomiaa. Oli ihana nähdä sellainen lauma lapsia kirkossa. Katselin kuinka opettajat ohjasivat lapsia toimimaan oikein, opastivat tuohusten ja ikonien kanssa, tarkkailivat oppilaitaan kanaemon tavoin. Jos kanaemosta voi puhua kun kyseessä on esim. mustaan lukijanviittaan sonnustautunut mustatukkainen mies? Ehtoollisen jälkeen hälinä purkautui vyyhdeltä ja lapsia sai toppuutella - kuten joskus aikuisiakin, jotka unohtavat että palvelus yhä jatkuu.

Harmikseni en ottanut kuvia! Uusi kamera oli matkassa, mutta minulle oli niin tärkeää vain päästä kirkkoon että unohdin kokonaan aikomukseni. Olin nimittäin menossa sairaalaan suoraan kirkosta.

Sairaalassa ihotesteissä ei löytynyt allergian aiheuttajia, vaan eipä ole ennenkään löytynyt. Mansikkaa ei edes testattu, olisikohan siitä tullut? Sain siis ohjeen syödä lisää histekkiä hamaan maailmantappiin saakka. Kevät tuo pari lääkettä lisää vielä tähän vaivaan. Ongelmahan on se, että reaktio on niin voimakas eikä minua voi sydämen takia hoitaa kunnolla.

Polilta palasin vielä kirkolle, missä askartelu jatkui ja Ilovalmarikin iloisena hälinästä huolimatta leikkeli paperinukkepapin pukuja.

Miehet olivat jo syöneet kirkolla, mutta suunnistimme ukkokaupan kautta Raxiin syömään. Oli nimittäin Miehen syntymäpäivä :) Tähän mennessä Isoveikkakin oli saapunut junalla ja pääsi mukaan. Raxin ikkunasta ihmettelimme (maalaiset!) maailmanmenoa. Poliisi työssään oli aika vaikuttava ja luottamusta herättävä. En olekaan nähnyt niin tömäkkää talteenottoa aikoihin. Söin vahingossa ananasta josta ei onneksi tullut oireita.

Mies sai minulta Kirjan, jota on aina halunnut muttei koskaan edes hipaissut.

Kävimme vielä näyttelyssä. Oi, kulttuuria!!! Unohdin ottaa mukaan oman SULO-värjäyspurkkini, pitää viedä se myöhemmiin jos vielä pääsen paikalle. Kotona olimme vasta viiden jälkeen, talo oli kylmä sillä aamulla ei ehtinyt lämmittää. Mutta pakkanen oli laskenut kymmeneen ;)

Ennen kotiin lähtöä bongasimme Rouva Alikersanttimme keskustasta, heitimme hänet ja Isoveikan kotiin eli kävimme moikkaamassa Arnea. Miten ihanaa kun pikkumies juoksee halimaan jalkojani ja hihkuu "Arnen mummu!" Voi rakasta!

Keskiviikkoisen neulekokoontumisen seurauksena olen opetellut kaksinkertaista kutomista. Kuviosta ei ole hajuakaan, olen vain tehnyt harjoitusmielessä silmukoita - ja onnistunut! Tästä tuli jonkinsorttinen (huono, löysä) pannulappu lopuksi. Mutta lapasiahan tällä tehdään oikeasti.

Ilovalmari teki kerhossa äipälle rakkaan rintanapin. Koristaa nyt kotiasuksi kotiutunutta keinoturkkiliiviäni.

Ja Mies sai munittua loppuun. Koko kuvaa en vielä voi laittaa näytille, siitä myöhemmin.

Eli lilliputin molliskottipäivä!

Päivä 9: Päivän asu

Eile juhtus väga palju! Käisime kirikus, haiglas, muuseumis, näitusel, Arne juures, restoranis! Rääkisin arstile juhuslikult eesti keeles, kui mõtlesin ja tõlkisin kogu päeva jooksul kõik mis ma nägin ("muidugi see on raske"!) Hea päev! :D

Uni.....ja hopeaa

Olin junavaunussa jossa oli yksi naisten vessa ja 20 korkeaa ikkunaa joissa oli verhoina miesten valkoiset kauluspaidat mustine kravatteineen. Tuli nainen joka meni naisten vessaan ja sanoi että tosi hankalaa kun on vain yksi naistenvessa ja noin monta miestenvessaa (=ikkunat). Samassa paikalla olikin parikymmentä frakkipukuista miestä (Semmarit) jotka vetivät ne "ikkunat" (vessat?) alas ja niistä tulikin sängyt joihin he kävivät nukkumaan, vetäen lakanat (ne paidat) peitoikseen. Istuin keskellä vaunua Valon ja Nonon kanssa kun yhtäkkiä olimmekin ulkona (Ai niin Semmarit lauloi koko ajan jotain) ja makasimme ojanpenkalla. Yhtäkkiä meitä kohden rynnisti kolme biisonihärkää ja talloi Semmarit jalkoihinsa, pakenimme ohueen harvaan mäntymetsään ja ajattelin että kamalaa eihän tänne voi edes piiloutua kun biisoneja tuli enemmän. Sitten tuli lapsibiisoneja ja puri Nillaa nilkkaan (Siis Nillakin ilmestyi) ja olimme aivan hädissämme. Kunnes heräsin.
Ja tämä oli vain loppuepisodi unestani joka tuntui jatkuvan ikuisuuden. Tällaisia ovat minun uneni joka yö, ja ne ovat liian pitkiä. Yksityiskohtineen.

Mistähän tämä uni kertoo ja mitä se kertoo minusta ja mielentilastani....? Mutta voitte kuvitella että herään aamulla usein uupuneena, ravattuani koko yön mitä omituisimpien tilanteitten läpi. Kuvassa Isoveikka Valamossa - ja joku karkki tms. on värjännyt kielen. Oikeasti siis, ei unessa ;D

Eilen sain jälleen kortisoni-puudutepiikkejä nilkkoihin ja kuvitelkaa: Lääkäri sanoi että ei tän näin pitäisi olla. Ei pitäisi olla akillesjännetulehduksia näin usein - ja vielä kauan, ei pitäisi olla molemmissa jaloissa ja ennen kaikkea ei pitäisi tulla tällaista ilman mitään erityistä rasitusta! Kyllä kiitän, ihana lääkäri joka ei mitätöinyt vaivaani! Nyt kai aletaan jälleen tutkia sitä reuma/nivelpsorijuttua... *huoh* Fysiolähetteen sain myös, siellä ihmeteltiin että "mitä, molemmissa jaloissa???". Ihanaa olla ihmenainen... En ole urheilija, balettitanssija, himoliikkuja enkä edes rotukoira, jolla voisi olla tällaisia vaivoja.

Mies harrastaa edelleen alkemiaa: Puhdasta hopeaa syntyi jo!

Tässä hopeaa ja muuta seostamista varten... homma jatkuu.....

Igal ööl ma kõnnin läbi kummaliste sündmuste, nagu absurdnes filmis - igal hommikul olen alati väsinud ja segamini!