Olimme 8 päivää yhdessä leirillä Karstulan evankelisella opistolla, hieno kokemus hurjasta helteestä huolimatta! Valolla oli opettajana ihana Katariina Liimatainen. Tästä viikosta voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta kännykällä on niin vaikea päivittää. Tässä Videolla Valon esitys päätöskonsertissa!
Maahiska on ehtinyt viime viikkoina niin moneksi. Sylikummiksi, remontoijaksi, maalaajaksi, taiteilijaksi, filmitähdeksikin melkein. Meistä tehty dokumentti voitti kilpailun viime viikonloppuna Lappeenrannassa, siitä myöhemmin lisää. Kylpyhuoneeseen saadaan pian tuotua uusi amme ja pääsee kylpylätunnelmaan vallan. Kuopioon tuli kutsu yhtenä viikonloppuna - sain olla sylikummina pienelle Anna-Kaislalle. Se oli oikein ihana reissu, antoisa ja hellyttävä. Kiitos vanhemmilleen, olen onnellinen. Toivottavasti minusta sukeutuu hyvä kummi matkankin päästä.
Vappuaattona tuli taas lunta rutkasti, mutta vappupäivänä paistoi aurinko ja kaikki suli pois, linnunlaulua täys metsä ja venekin saatiin käännettyä korjausta varten. Paljon hyvää. Mutta tämä pää ja tämä jalka ja tämä kömpelyys ja yölliset turvotuksetkin taas. Ne ahdistavat ja surettavat ja... niin, ahdistavat. Miksei tutkita mitä tämän kömpelyyden takana on, kun voimat ja pinsettiote senkun heikkenee, koordinaatiosta puhumattakaan. Mutta iloitsen keväästä ja linnuista ja kaikesta siitä, joka täplittää elämäni ilonhetkin.
Ei ole runoyö
Istun ja odotan laskuvettä
Ja jos oikein kuvittelen voin nähdä
majakan, kallioita, lohdullisia valoja pienen kylän pienistä ikkunoista
Kohta lokit heräävät
Kalastajat saapuvat rantaan liukkaine lasteineen
Kuu kiskoo verkkonsa vedestä ja nostaa sieltä aamutähden seurakseen
Istun ja odotan laskuvettä
------
Herään äkkisyvään
ja heti huomaan vain kuvitelleeni merkityksellisen
Olleeni ei-paikalla,
eläneeni siinä ohessa ihan toista, ohuempaa elämää.
Sekin penkki jolla äitin ja isän tarina alkoi - miksen kysynyt tarkemmin? Häveliäisyydestäkö? Veikkaan että tyhmyydestä. Etten tarttunut hetkeen!
Tyynyssä kasvaa kohina. Sekin paheksuu.
Tien varrella eilen oli vihreäksi maalattu kivitalo
Etsin värille nimeä - neuvostovihreä? Tallinnanvihreä?
Entisen lapsenlikan entinen kotikylä, missä hän on nyt? Hän oli niin päättäväinen, saiko kaiken haluamansa?
Aika ei kulu
Se sammaloituu ja muuttuu nukkaiseksi tässä pimeässä.
Turkissaan satunnaisia poimuja ja taskuja se lepää raskaana ja odottaa kiiltokuvia laskoksiensa väliin.
---- Minu elu on juhtumisi täis, aga ei mäleta mis juhtus. Olin Kuopios ühe nädalavahetuse, ristiema rollis, see oli tõesti mugav ja ilus retk. Beebid on nii armsad. Vannitoas on renoveeritud nüüd natuke ja tundub et selle nädala jooksul saame jälle dušši seal votta.
Pidän nykyään akustista päiväkirjaa bullet journalin (olkaa kiltit, keksikää sille suomalainen nimi!) muodossa ja FB on toinen päiväkirjani - ilman niitä olen hukassa. Meillä on tapahtunut vaikka mitä, mutta en kykene päivittämään tänne. Olemme saaneet vedenpuhdistuslaitteiston ja se toimii, olen piirtänyt paljon, kirjoittanut, kuunnellut äänikirjoja, käynyt järven jäällä, koonnut tulevaa näyttelyä, suunnitellut aikataluja, käynyt Espoossa, päässyt pt. Herman Alaskalaisen kirkkoon vigiliaan - ne ihanat ikoniseinät! Olen hukannut oikean jalkani muutamaan kertaan ja löytänyt se taas - ja olen saanut levysoittimen! Ja mitä kummaa, se sai minut tanssimaan, siis tanssimaan oikeasti! Niinkö paljon sitä kaipasin?
Kutyssa olen piirtänyt kuvia, vaikka siitä saa migreenin. Kotona olen tehnyt hassuja kuvia Arnen kanssa ja lukenut Fedja-setää. Olen maalannut tyttärille taulut synttärilahjaksi. Käynyt taiteilijaseuran ideointikokouksessa. Saanut tiskikoneen (siis me saatiin remonttilaina pankista!) ja iloinnut siitä kovin, sillä tiskauskin tekee kohtauksen. Ja tämä koneella/kännykällä oleminen. Yhä vaan, aina vaan, alati alati vaan.
Ja pian pääsee kevätkylvöjen pariin. Ihmeellistä.
Eesti keele lisaks ma hakkan õppima Islandi keelt - olen juba saanud aru esimesest grammatika kastist selle raamatus...tõesti ei ole midagi õppinud veel, kuid huvi on suur. Varsti polegi enam tühi koht minu aju sees! :D Tõsiseks: laulmine, lugemine, õppimine on nüüd alati rohkem vaja, et hoida minu mälu. Piltide tegemisel minu aju töötab nagu ingel. Jah, nii teeb...
Vuonna 1984 olin Eva Dahlgrenin keikalla vahingossa, Tukholmassa. Nyt lapset ja siskoni ja ystäväni Johanna juonivat minulle 50-vuotislahjaksi lipun Evan konserttiin Helsinkiin.
En tiedä edes mitä sanoisin. Olen yhä sanaton. Yhä käy kyyneleet virtaamaan kun ajattelen millaista se oli, miten huikea elämys. Vaikka rasituin ja sairastuin sillä matkalla näin pahasti, oli sen sen arvoista ja enemmänkin. Saan sen muistamisesta yhä voimaa. Itkin kuin vesiputous siellä(kin). Musiikki ympäröi minut kuin viitta tai vesi, kipu katosi kokonaan siksi aikaa, kaikki kipu. Kaikki surut ja huolet ja kaikki.
Kiitos, Eva. Kiitos lapset, Anne ja Johanna.
Minu elu üks suur hetk. Eva kontsert oktoobris Helsingis. Ja paar tudi ilma valuta.
Oikea syksy, sadonkorjuu, kurkiaurat, aamuiset katiskan ja verkon tyhjennykset pitkästä aikaa, paljon samettikukkia (vyötärönkorkuisia!) ja muita ihanuuksia kukkii sitkeästi yhä, en raaskisi millään kerätä pois, perhosiakin vielä on näkynyt jokunen, lavallinen hevosenlantaa haettu ja levitetty kasvimaalle, uutta kasvimaata tehty, pensaita istutettu, saatu lahjaksi kopallinen kieloja joille piti tehdä Otolliset Olosuhteet, nähty kanoja, tavattu peloton saukko järvellä (se ui ihan meistä välittämättä jonkin matkan päästä salmen poikki), nähty myös hirven rantautumispaikkoja rannassa, itketty öisin, valvottu öisin, oltu kipeitä öisin, itketty vähän lisää, turvottu vielä enemmän, aamulla oltu helpottuneita että voi nousta ylös hommiin koska peiton alla makaaminen on kamalaa, vaikka sitä kaipaa koko ajan. Pesty pyykkiä, ihmetelty suurta, liian suurta satoa puoliraakoja ja raakoja ananaskirsikoita, täytetty pakastinta kissankaloilla ja vihanneksilla, kärsitty migreeniä, oltu ilman migreeniä kaksi päivää vaikka ei olla edes nukuttu kuin kaksi tuntia vuorokaudessa, tehty betonimyllyssä vanhoista ruukkusitutuksista hiekkamultaa kasvimaanjatkeeksi, raivattu hatelikkoa eri puolilla pihaa. Kaikkea tätä en ole itse tehnyt, olen vaan käskenyt miehiä. Mutta itkut on itketty yksin ihan omasta toimesta.
Kirjoitin elämäni ensimmäisen laulun pari päivää sitten. Sillä ei ole vielä nimeä - eikä säveltä. Laulutunnit alkoi taas, se on ihanaa. Enää ei edes pelota niin paljon. Olen koko kesän laulanut ja kelkettänyt kipua pois, se auttaa kun mieli on maassa ja kipukin kova. Kuntouttava työtoimintamukamas lopetettiin koska en pysty siihenkään. Olen nyt saikulla ja toivottavasti joskus tässä elämässä pääsen eläkkeelle.
********************
Minä jäin saunaan laulamaan
Vaikka olin jo peseytynyt
Istuin ja leikin tosissani
Että halkopino on yleisöni
Joka pitää saada kyyneliin
Kiipesin yläpellolle laulamaan
Vaikka olisi pitänyt haravoida
Huusin kohti metsän puuhkaista reunaa
Ja leikin tosissani
Että puut kuulevat
Tuli paha mieli
Jälleen kerran
liian isosta tiskistä
Ripustin sanat altaan ylle
Ja huomaamatta
Oli astiat puhtaiksi lauletut
Kuljin kaupassa tyynyosastolla
Takanani vieras nainen
Joka seurasi minua hyllyltä toiselle
Olikohan se myymäläetsivä
Joka minun piti saada kyyneliin.
*************
Mäntässä käydään joka viikko nykyään ja siellä tietysti Amandan Aarteissa - josta tällä kertaa tuli mukaan Gaspar! Gasparilla on korkeutta 40 cm ja teen puuttuvien sormien tilalle jostain uudet. Huikea!
Täytin tuossa reilu viikko sitten viiskyt vee (ei juhlittu koska en ole juhlaihmisiä, mutta oli ihana päivä perheen kanssa) ja sain lahjaksi ihania asioita. Ville teki minulle tämmöisen, Alma Pihlin innoittamana. (Kuvat vähän huonot koska heijastelee niin kovin että kännykkä ei tavoita sitä kunnolla. Pitää kuvata joskus oikealla kameralla.)
Tegelikult ma olengi sügise laps. Mul oli sünnipäev ja armas abikaasa tegi mulle sellinen talvmuna.
Ei liene sattumaa, että ortodoksisen kirjallisuuden helmistä helmin on suomenkieliseltä nimeltään "Rakkaus kauneuteen" (Filokalia). Itse en ole kyennyt lukemaan kuin hiukan niitä helpompia osia. Joskus vielä kykenen.
Hissuksiin tässä elelen, ettei tule hiki enkä rasitu.
Rahulikult elades näed ka rohkem.
Aamulla Mänttään Villen työaioissa, sitten kirpparille, josta löysin ihanat vierastäkit, ja lopuksi sienireissu, suolasieniä ja tatteja, juttelua pikkumiehen kanssa, puolukoita, ihana vapauden tunne (paitsi migreenikohtaus samalla). Hyvä päivä. Mutta sitten nukuin monta tuntia, ihmettelin kun kaikki näkyy maitomaisena kuin ohuen valkea kalvon läpi. Ja kas, minullahan onkin vyöruusu silmässä. Yhtäkkä muistui mieleen viime helmikuinen aivokalvontulehdusepisodi ja päätin ettei koskaan enää sitä. Eli muuta en teekään, moneen päivään. Jo lääkekuuri uuvuttaa ja nostaa lämpöä ja huonoa oloa.
Mutta pihalla on kaunista, syksy on ihana, sadonkorjuu edes pienissä määrissä suloista. Kauneutta kaikkialla. Mikähän tuo hassu sieni lienee, valkoisiin en uskalla koskea lainkaan...
Minu aias on väikene paradiis minu jaoks :)
Oikeasti, on ihania ihmisiä olemassa. Mitä sainkaan! Nilla raahasi nämä linkki- eli bussikyydillä kaukaa etelästä minulle: osan ostin eräältä ihanalta ihmiseltä - ja osan sain häneltä noin vain! Ja puisen haran, tuon Tanskalaisenmaajussin Haran, sain Nillalta etukäteissynttärilahjaksi, lupasin etten tiedä siitä mitään ja yllätyn syntymäpäivänäni! Se on ihana!
Sadonkorjuu- ja pihatöiden aika! Kunhan kivuttomien päivien metsäriennoilta ehdin. Tänäänkin oli kivuton päivä, kiitos siitä kaikille jotka muistavat minua rukouksin ja energiahoidoinkin - ja kunnia Jumalalle! Tänään kirmasin (joo, tiedän, en oikeasti kirmaa) lähimetsässä hirven lailla, saaliikseni sain sieniä ja sieniä ja sieniä, sanoinko jo että sieniä, ja pihalta keräsin ruusun terälehtiä taas, uunissa kuivui kaikenlaista kaunista (malvankukka!) ja tuoksuvaa. Niin ja venerannassa laiturin päällä kökötti sorsaperhe jonka vahingossa säikäytin, enkä saanut kuvaakaan. Ihan oikein minulle. Seuraavan kerran hiivin. Hiiv, hiiv!
Pieni on kaunista.
... õnn ja rõõm väikeste asjadega.
Lähdetään aamulla viemään Noelia lentokoneelle, Englantiin lähtee opiskelemaan kuudeksi viikoksi. Olen jo tottunut ajatukseen, mutta jännittää silti. Katselin Bridgwateria, Bathia, Somersetia ylipäätään netistä - oi miten kauniita paikkoja ja kaupunkeja. Kyllä hänen kelpaa. Kotimajoituksessa saa olla, täysihoidolla perheessä.
Kevät tulee, meillä on jo leskenlehtiäkin mutten ole saanut kuvattua niitä. Pajunkiisuissa on ihanat värit.
Kirkon myyjäisistä löysin tällaisen ihanuuden, Seija L:n maalaaman.
Varahommikul sõidame Helsingisse, poisi lennuk läheb Londonisse ja ema natuke nutab, loomulikult.
Ajattelin etten jaksa ajatella enää maailman tilaa ja suodatan uutisia tai en lue niitä lainkaan, vaan eihän tuo helposti onnistu. FB on täynnä kurjia uutisia, sekin. No mutta. On kuitenkin pakko pitää toivoa ja rukousta yllä. Migreeni on hiukan vähentynyt estolääke Triptylin myötä, mutta eilen oli kaksi kohtausta kuitenkin. Tänään ei ole vielä ollut. Voi miten odotan sellaisia päiviä kun ei tarvitse pelätä ja miettiä tätä.
Ompelen pussihousuja kaksista vanhoista pellavahousuista Valolle, tulevan viikonlopun investituuraan. Miten voi olla mahdollista, että leikattuani kahdet pellavahousut kaitaleiksi saumoja pitkin on yksi kaitale leveämpi kuin muut? Sitä voin ajatella. Muita käsitöitä en ole vielä paljoa tehnyt. Lautanauhan laitoin kehikkoon ja kokeilen autossa kutomista. Suunnittelin pienoisen rannekorun pienoiselle vauvalle, josta kohta enemmän. Ville solmi helminauhan ja kaiversi pikkuisen siiven.
Lauantaina minusta tuli pienen Micaelan kummi, ei sylikummi kun oli luterilainen kaste, mutta kummitus kuitenkin. Voi mikä vauva, veljenpojan pieni prinsessa! Katsokaa nyt, eikö ole ihmeellinen.
Eilen oli Keuruulla liturgia jonka jälkeen meillä kirkkokahvit ja rukoushetki tsasounalla. Mukana oli myös etiopialainen Gennet, jolta saimme tsasounaan kauniin puuristin ja etiopialaisia tuohuksia. Ne ovatkin vallan erilaisia kuin suomalaiset :)
Liturgiassa muuten laulettiin ns. muoviliturgia, eli ap Paavalin kokoamasta/sovittamasta liturgiasävelmistöstä piti päästä jyvälle pikavauhtia ja onnistuihan se ihan melkein hyvin. Ainakaan kanttori ei moittinut pahaksi. Meillä on se levylläkin, sen sain edesmenneeltä igumenia Marinalta kun viimeisen kerran tapasimme.
Tuntuu, että on tapahtunut paljon kaikenlaista mitä vaan en muista kun en joka päivä ehdi tähän koneen ääreen.
Ystävät kävivät auttamassa etupihan marjapuskien kanssa ja toivat tullessaan valkoherukoita. Valo teki kaalinlehtiasun. Ja vesisammiosta oli tipahtanut pois se kiipeilykeppi, löytyi pieni sisilisko hukkuneena sieltä. Nyt lisko saa ylleen hopeaa. Surullista mutta samalla uuden alku.
Onkin ollut aika kirkollinen viikko, tiistaina olimme tosiaan Jyväskylässä kirkkovuoden alun liturgiassa, lauantaina luterilaisessa kastetilaisuudessa ja eilen taas liturgiassa ja rukoushetkessä. Ja iltarukoukset lisäksi tsasounalla. Tämä elämä tuntuu hyvältä. Huomenna on jälleen juhlapäivä, Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymä.
Kissoista vielä sen verran että voivat hyvin ja erityisen paksustikin, ainakin Lordi. Yöt alkavat olla kylmiä ja pian ne on pidettävä sisällä, missä herättävät aamuneljältä availemaan ovia. Tuskin maltan odottaa...
Maailm on kurbust täis, kuid on vaja usalda, paluda Jumala armu inimeste ja maailma peale.
