sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Valon kanssa Karstulassa pianoleirillä

Olimme 8 päivää yhdessä leirillä Karstulan evankelisella opistolla, hieno kokemus hurjasta helteestä huolimatta! Valolla oli opettajana ihana Katariina Liimatainen. Tästä viikosta voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta kännykällä on niin vaikea päivittää. Tässä Videolla Valon esitys päätöskonsertissa!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Onnistumista ja epäsellaista Rääkkylässä

Tervehdys Villa Ruusulasta! Olen täällä Väännän äänen Värttinäksi-kurssilla. Ääntä saa käyttää! Välillä sujuu hyvin, välillä vähemmän! En tiennytkään kuinka iso meteli minustakin lähtee tarvittaessa. Vaikeuksia tuottaa tietyt ääniharjoitukset. En VOI olla merimies! En! Opettajina ihanat Mari ja Karoliina, ja tietysti täällä on Villa Ruusulan emäntä Sari! Huomenna esiinnymme Joensuun torilla. Oikeesti!

Nüüd hakkan laulma uuel moodil! Ja homme on meil ka kontsert!

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä

Tässä minun työni, jotka esillä hienossa näyttelyssä Punnosella. Kiitos Tukilinjan tarvikeapurahalle ja suosittelijoilleni! :) Vaaleanpunainen työ samalla seinällä RailiKarita Hollin töitten kanssa.

Ihmisen ei tarvitse jaksaa kertoa kaikesta, 2019 Akryyli, sekatekniikka

Muisto 1, 2019 Akryyli, kuvansiirto

Muisto 2, 2019 Akryyli

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Näyttelykuvia

Nämä kollaasit matkasivat Keuruun kotiseutumuseon salin seinille. Tein runojakin niihin. Vaikka olen nyt hetken aikaa paremmassa kunnossa suhtaudun varoen, joskin iloisena, tähän saavutukseen. Töitäni on esillä myös taiteilijaseuran näyttelyssä Punnosen talossa (Keuruu) ja Vanha laivuri-kahviossa Varpaasalmella.

"Mitä koskaan sanottu ei" - näyttely sisältää kollaaseja vanhoista valokuvista ja akryylimonotypioista: muotokuvia sukulaisista kaukaisilta vuosikymmeniltä - ajalta, josta ei puhuttu. Kuvat on ripustettu kamarin ja salongin seinille kuin tavalliset muotokuvat, mutta jokin niissä herää eloon. Kuka on kirjoittanut kuviin liittyvät runot? Mitä ehkä tapahtui 40-50-luvulla eräässä perheessä? Tämä on puolifiktiivinen kertomus suvun salaisuuksista, arjesta, rakkaudesta ja surutyöstä. Hannele Maahinen on kaukaisilta sukujuuriltaan keuruulainen taiteilija /käsityöläinen, suvun vaaleanpuna-kultainen lammas ja ainainen aprikoitsija. Kysymys kuuluu: pitäisikö meidän uskaltaa ajoissa kysellä päivänvaloon vanhempiemme tarinat?

Ehkä oli onnellisiakin päiviä

Tai hilpeitä


Kun isä ajoi kanoja hernekylvöiltä

Kun kaljapullon korkki lensi ikkunasta ulos

Kun pelastuttiin pommikoneilta metsänreunassa


Pianon päällä tädin luona ei ollut rahaa kuitenkaan vaikka luvattiin

Pianoakaan en saanut vaikka luvattiin

Oli homeistä leipää

Sillä lauluääni parani entisestään

Oli kaikki huollettavat pönttöuunit kylmissä luokissa

Se kasvatti sisua



Niin, oli akkojen pyykkipaljukin

jonka ammuin seulaksi, Taunon kauhuksi


Oli päiviä jolloin nauroinkin

Se päivä kun isä kuoli oli sellainen



Oi, kuinka voi olla noin hieno maailmannainen!

Hienoilla on hienot nimet
Jenny
Fanny
Helena
Oi miten tahdon olla hieno!

Eduskuntatalon edessä häämöttää heila kuin pajunoksa, isällä on borsalino ja trenssitakki, näistä kuvista ei ikinä puhuta

Paitsi lopussa, kun joidenkin taa ilmestyy teksti

"äitin heiloja"

Entä tämä, ja hienot silkkisääret?

Oi häntä!

Teitä naurattaa se tarina

Pudotin pikkuveljeni hankeen viltin sisältä

Joulukuun vastasyntynyt, raukka


Viimeisen vuoteni hoidan nukkeja

Nukkeja, nukkeja

Pudotettuja, pois lähetettyjä


Kukaan ei palannut

Tuo mies tuossa tulee aina luokseni

Sanoo olevansa pikkuveljeni

Kyllä tiedän, ettei ole


Ei lumihangesta selviä niin pieni

Laskin päiviä

Päiviä kuin tukkeja uitossa

Liian monta tähän uomaan, tiedätkö, odotin ja valvoin

Minusta on päivänkehrä väistynyt

Hymyilen vielä, pyydettäessä


Lasken tähtiä, kaloja,

lasken


Mietin aamupuuroja ja eväitä aamulla kello viisi

Päivällistä iltapäivällä kello viisi

Nappeja, paikkoja, käännettyjä paidankauluksia

Sahanpurun tuoksua siellä missä työllä ja rakkaudella tehtiin kaunista

Kaappeja

Rokokoopöytiä

Saunojen kuisteja


Mietin vastustusta, vihaisia sanoja

Punaista puoluekirjaa, jota ei edes ollut

Saunamökkiin pakotettua suurperhettä

Tellervonkadun hissikuilua

Sanomalehteä, jossa perheen kuva ensimmäisenä suurperheisten taloissa

Joista tuli minun vankilani


Olisin valinnut kenties saunamökin


Haaveiden yli vedettiin maantie

Toisten velat maksettiin kyynelillä

Mitä en tiedä, saatoin aavistaa.


Laitan nämä sanat vihkoon sinulle Serkku

Portailla oli kylmä

Kivillä istuessa oli kylmä

Kylmä oli muiden seurassa


Kyllä rakastuinkin, kirjoitin siitä

Puhuin tulitikuista, taivaasta, ystävästä joka eräänä yönä hiipui pois


En usko, että minua muistetaan

Olen yksi monista


Viimeinen talviauringon säde parvekkeella vielä, sitten katoan


Sillan alla on sateelta,

katseilta suojassa

Kun erilaisuus on rikos


Pakenin ja tulin perille, luovutin, unohdin,

Turun kirkon kumistessa hallelujaa muistan äidin virret metsässä


Kuulin, minulle soitettiin

Kelloja soitettiin

En laula enää niitä lauluja joita pyydettiin

Kun minulle soitettiin


.... ...

Nyt pyydän ettette unohda minua

Lähden ensimmäisenä: veljenne, sisarenne, äitinne seuraavat vielä perässä

Kun tulette minua katsomaan on jo myöhäistä


Täällä parvekkeella on meitä rivissä kuin klapeja

Tai tukkeja, tukkeja ahtaassa uomassa ja Suuri Kymppi valvoo kulkuamme

Väljille vesille olisi päästävä, vaikka yskien, itkien


Sanokaa että teistä tulee miehiä, tervaskantoja, rehellisiä, työteliäitä, kunnioittakaa aina äitiänne


Aina


Kasvakaa noihin housuihinne sopiviksi

Anteeksi jos hiukan minua hymyilyttää nyt

Kasvakaa, mutta älkää unohtako minua


…………………… Mul on nüüd maalid ja kollaasid kolmes näituses, natuke imelist ja lõbus. Oleks aeg kirjutada, luuletusi laadida. Palju uusi ideoit ja rõõm!

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Apuakääk, olenkohan sanonut noin aiemminkin?

Pitkän, siis melkein vuoden mittaisen harkinnan jälkeen, laitoin yhden kässärini matkaan kustantamoihin. Nyt unohdan asian ja palaan siihen muutaman kuukauden kuluttua.

Olen aikatauluistani myöhässä kortisonivekslauksen vuoksi: pitäisi loihtia kolme näyttelyä kesäksi ja vain yhteen on valmiit kuvat ja kollaasit. Eihän tässä hätää ole vielä. Kuulin juuri eräästä kirjailijasta, joka täytti veroilmoitustaan eilen - siis jättöpäivänä. Tällainen on aina hyvin rohkaisevaa. Olen seilannut lääkkeen kanssa eestaas koska on ollut matkoja ja muita voimia vaativia juttuja ja joka kerta laskiessani kortisonit normaaliin päiväannokseen alan riippua kuin riippakoivu joka on lisäksi latvastaan laho.

Täällä tapahtuu niin paljon etten kykene pitämään blogia yllä, sillä kaikki päivitykset menevät valitettavasti niin näppärästi naamakirjaan - olemme jälleen päässeet kalastamaan, maalaan ja teen gelliplatella monotypioita (koukuttavaa!), sain apurahan, teen sukututkimusta (kuvassa Alma-mummun kanssa kummini Hilja ja Helmi, isän siskot), Valo tekee käsitöitä ja on kasvanut aivan huikeasti, Villen lukijavihkimyksestä on tänään 3 vuotta, kirjoitan ja opiskelen kirjoittamista (kuinka minusta tuntuu ettei se vallan näy tässäkään päivityksessä...), koti alkaa selkiintyä keittiöremontin ja HEI! uuden punaisen kulmasohvan (oi porvarillista!) myötä. Nyt mahdumme koko perhe katsomaan telkkaria yhdessä! Meillä on aina joku maratooni kesken. Olen matkustanut Helsinkiin Viron suurlähetystöön ja takaisin, kesäkuun alussa olen esiintymässä asperger-runoineni Kaapelitehtaalla, myös Valamoon lähdemme loman alussa (ensimmäistä kertaa rakkaan pt. Johannes Valamolaisen juhla 4.-5.6.!) Kanoja meillä on jälleen ja tällä kertaa saattaa olla niin että talvikanala on rakennettava. Ovat nimittäin niin ihania ilmajokisia ettei niistä luopuminen tunnu yhtään sen paremmalta kuin edellisvuosien tehareistakaan - aivan kirpaisee ajatuskin! Tuo kuvassa tuijottava taikina on kananleipää, jossa kalanpäitä. Jaakko, Prinsessa, Helmi ja Saara varmasti tykkäävät.

Missähän kaikkialla olen muuten liehunut... tämä reikäkauhaa muistuttava pää ei jaksa muistaa. On niin lysti katsella naamiksen "muistot"-sivua: herttinen en tiedä tehneeni murto-osaakaan kaikesta siitä mitä luen päivittäneeni. Päässä olevat reiät ovat tuskin vähentyneet viimekuvausten.

Nüüd on öeldetava et minu eesti keel on väga jäänud ilma harjutamata. Loen kül veel, aga kirjutamine tegeb hingele valus! Olin Eesti saatkondis Helsingis Tõnu Onnepalu luulekogu "Mitta" esitluses, minu sõber Katja on see tõlkinut soome keeles. Selle järel ma räägisin siis eesti-soome-plära-iseomategunekeel.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Ylämäki, alamäki...

Että en ole tyyten itseäni kartalta heittänyt, mutta blogin päivitys saisi olla joutuisampaa. Kirjoitan niin paljon muuta nyt, etten jaksa tänne.
Teen kuvia. Uusin kiva on Gelli plate, jonka sain. Laitan tähän joitain kuvia joita semmottisella saapi aikaan kun on tilaa hirrrveästi (keittiön pöytä, hellat ja tiskipöytä) ja rajallinen määrä akryylivärejä, ja tela. Ja kuviotapettia painantaan. Työ on nopeaaa, alati muuttuvaa, paperia kuluu kymmenittäin (mitä vaan paperia) ja värit vievät mukanaan tuntikausiksi. Näinä gelli-päivinä onnellisuuskäyrä kohoaa kuin vuorenhuippu.

Mietin, että olen tehnyt elämäni aikana tuhansia, tuhansia kuvia. Ja aina jaksaa ilahduttaa kun tulee uusi kuva. No, uuden musiikin kanssa on hiukan samoin, ja kirjojen (äänikirjojen edelleen) mutta kuvat vievät voiton kuus-nolla, aina. Käytiin Serlachius-museossa taas, siellä on niin elähdyttävät hienot näyttelyt että olen onnellinen saadessani asua näin lähellä tuota aarreaittaa. Laitan tähän pari linkkiä, katsokaa, käykää!


Olga Gummerus-Ehrstöm (1876–1938)

Olet lämpimästi tervetullut Tõnu Õnnepalun Mitta-runokokoelman (Mõõt, 1996) julkistustilaisuuteen! Kirja julkaistaan nyt kokonaisuudessaan suomeksi. Sen on suomentanut Katja Meriluoto ja kustantanut Kustannusliike Parkko. Tilaisuudessa ovat läsnä kirjailijan lisäksi mm. suomentaja ja kustantaja. Julkkarit pidetään Helsingin Suvilahdessa, Eesti Maja – Viro-keskuksessa, Sörnäisten rantatie 22 C. Ota mukaan ystävä, ja tule paikalle kohottamaan lasillinen ja juhlistamaan uutta runosuomennosta! Tapaamisiin! Kustannusliike Parkko Suomen Viro-yhdistysten liitto Tuglas-seura Järgmisel nädalal menen Helsingisse Eesti Suursaatkondi, seal toimub Tõnu Õnnepalu Soome keelde tõlgitud "Mõõt"- luulekogu esitlus. Minu Eesti keel on väga roostes, aga sain kutse Katjalt, kes on see luulekogu tõlkinud :)

tiistai 14. elokuuta 2018

Kun ei ehdi

Olen melkein unohtanut blogin olemassaolon näinä kuukausina kun tauti heittelee ja sitten tuli päälle se kamala helle, joka vei loputkin mehut. Kirjoitan kuitenkin toisaalla aktiivisesti. Olen ollut kirjoituskursseilla ja opiskelen runojen rustaamista tosissani. Olen ollut näyttelyvahtina ja maalannut paljon, töitäni roikkuu paraikaa kahdessa näyttelyssä ja kolmas avautuu ensi viikolla. Olen jopa kirjonut käspaikkaa istuessani kotiseutumuseon vahtina. Ensi viikolla aloitan jälleen kuntouttavan tuossa lähikirjastolla, ihan omasta aloitteestani.
Kipu ja sairaus eivät pidättele minua vuoteessa nyt (välillä kaipailen pyörätuolia, vaan saa mennä taas aika pitkälle ennen kuin otan sen takaisin), mutta koville joudun yhä. Kortisonia saan ottaa vain pari lyhyttä buustia vuodessa - se on aivan liian vähän! Mutta ilman kortisonia minusta ei ole paljon mihinkään. Katselen ottamiani kuvia ja hämmästyn missä kaikkialla olen käynyt, mitä kaikkea tehnyt kaikesta huolimatta.

Tuuttaan kuvia tänne, jos niistä olisi iloa jollekin. Minun FB-kaverini ovat nämä toki jo nähneet. Tässä on albumi kotiseutumuseolta, se on julkinen.

Terve suvi on läinud nii hästi kuid halvasti ka, sellepärast et haigus läks raskemaks kuumuses, aga olen siiski elus!