Ihmeellinen syksy

Ystävältä saadut Mårbacka-pelargoniat yhä kukkivat, osa kasvihuoneessa. Talon takana kukoistaa vieläkin punainen lupiini, ja puna-apila kukkii, perhoset lentävät.

Aamu on sujunut huomattavan hyvin, eilen alkaneesta kantapäätulehduksesta huolimatta. Pystyn jopa astumaan ja varaamaan jalalle, joskaan en kantapäälle. Miksi on niin, että kun ei saa niin palavasti alkaa haluta - nimittäin kiivetä katolle ja juosta metsään?

Viime yönä valvoessa mietin syvällisiä. Sitä mitä äitiys minulle merkitsee. Miten sisaruus- ja ystävyyssuhteet eroavat toisistaan, vai eroavatko. Mikä on minun vastuuni lähimmäisen asiassa ja mihin vetää raja. Ja sitäkin mietin mikä on se valtava kaipuu johonkin kauniiseen paikkaan, jonka näkee Country Living-lehdessä. Niin että aivan mieltä vihloo.

Imeline loodus, suve alguse lilled õitsevad ikka! Kasvuhoones pelargonia ka, liblikaid lendavad nagu jaanipäeva ajal! Öösel mõtlesin mis tähendab mulle õed ja vennad, sõbrad ja lapsed.... kussa on minu piir, millest üle ei muud jõua. Ja peaks selline olema? Ja seda, miks ma nii igatsen kaugel, koht kus ei ole ikka käinud, ainult pildid näinud.