Kävin keräämässä ämpärillisen aronioita tuulessa ja melkein tuiskussa, hirveän kylmää hommaa käsille. Asiaa ei järin auttanut se, että liki joka tertussa oli ampiainen (hyvä on, ei ihan joka mutta joka kymmenennessä) ja muissa etana. Hakivat hekin talveksi energiaa, kuten minäkin. Mummunkissamehua tulossa jälleen, kunhan herutan loputkin pensaista. Siellä puskassa vietin siis retriittiä hetken kun kuulin metsästä kauheaa älämölöä. Kissat, nuo pikkupeijoonit, lienevät kohdanneet itseään suuremman vastuksen äänistä päätellen. Olisiko ollut supi vai kentes karhu. En lähtenyt edes huutamaan vastatuuleen jotta tokenisivat, ihmeen kauan sitä kesti kyllä. Saa nähdä kuka tulee kotiin korva repaleilla.
Toissapäiväiseltä metsäreissulta mukaan tuli tunnistettavaksi nämä veijarit, purppuravalmuska ja lohisieni. Ensimmäinen ei valitettavasti syötävä, toinen kyllä ja sitä metsässä riittääkin.
Täna on päev aias, kui tuul lubab... käed on üsna külmad kui võtsin marju arooniapõõsastest! Nagu oleks juba talv.
.png)
1 kommentti:
Hui, teilläpä on siellä jännää.
Mei karhu olikii sit vaa supi.
Lähetä kommentti