Nämä kollaasit matkasivat Keuruun kotiseutumuseon salin seinille. Tein runojakin niihin. Vaikka olen nyt hetken aikaa paremmassa kunnossa suhtaudun varoen, joskin iloisena, tähän saavutukseen. Töitäni on esillä myös taiteilijaseuran näyttelyssä Punnosen talossa (Keuruu) ja Vanha laivuri-kahviossa Varpaasalmella.
"Mitä koskaan sanottu ei" - näyttely sisältää kollaaseja vanhoista valokuvista ja akryylimonotypioista: muotokuvia sukulaisista kaukaisilta vuosikymmeniltä - ajalta, josta ei puhuttu. Kuvat on ripustettu kamarin ja salongin seinille kuin tavalliset muotokuvat, mutta jokin niissä herää eloon. Kuka on kirjoittanut kuviin liittyvät runot? Mitä ehkä tapahtui 40-50-luvulla eräässä perheessä? Tämä on puolifiktiivinen kertomus suvun salaisuuksista, arjesta, rakkaudesta ja surutyöstä. Hannele Maahinen on kaukaisilta sukujuuriltaan keuruulainen taiteilija /käsityöläinen, suvun vaaleanpuna-kultainen lammas ja ainainen aprikoitsija. Kysymys kuuluu: pitäisikö meidän uskaltaa ajoissa kysellä päivänvaloon vanhempiemme tarinat?
Ehkä oli onnellisiakin päiviä
Tai hilpeitä
Kun isä ajoi kanoja hernekylvöiltä
Kun kaljapullon korkki lensi ikkunasta ulos
Kun pelastuttiin pommikoneilta metsänreunassa
Pianon päällä tädin luona ei ollut rahaa kuitenkaan vaikka luvattiin
Pianoakaan en saanut vaikka luvattiin
Oli homeistä leipää
Sillä lauluääni parani entisestään
Oli kaikki huollettavat pönttöuunit kylmissä luokissa
Se kasvatti sisua
Niin, oli akkojen pyykkipaljukin
jonka ammuin seulaksi, Taunon kauhuksi
Oli päiviä jolloin nauroinkin
Se päivä kun isä kuoli oli sellainen
Oi, kuinka voi olla noin hieno maailmannainen!
Hienoilla on hienot nimet
Jenny
Fanny
Helena
Oi miten tahdon olla hieno!
Eduskuntatalon edessä häämöttää heila kuin pajunoksa, isällä on borsalino ja trenssitakki, näistä kuvista ei ikinä puhuta
Paitsi lopussa, kun joidenkin taa ilmestyy teksti
"äitin heiloja"
Entä tämä, ja hienot silkkisääret?
Oi häntä!
Teitä naurattaa se tarina
Pudotin pikkuveljeni hankeen viltin sisältä
Joulukuun vastasyntynyt, raukka
Viimeisen vuoteni hoidan nukkeja
Nukkeja, nukkeja
Pudotettuja, pois lähetettyjä
Kukaan ei palannut
Tuo mies tuossa tulee aina luokseni
Sanoo olevansa pikkuveljeni
Kyllä tiedän, ettei ole
Ei lumihangesta selviä niin pieni
Laskin päiviä
Päiviä kuin tukkeja uitossa
Liian monta tähän uomaan, tiedätkö, odotin ja valvoin
Minusta on päivänkehrä väistynyt
Hymyilen vielä, pyydettäessä
Lasken tähtiä, kaloja,
lasken
Mietin aamupuuroja ja eväitä aamulla kello viisi
Päivällistä iltapäivällä kello viisi
Nappeja, paikkoja, käännettyjä paidankauluksia
Sahanpurun tuoksua siellä missä työllä ja rakkaudella tehtiin kaunista
Kaappeja
Rokokoopöytiä
Saunojen kuisteja
Mietin vastustusta, vihaisia sanoja
Punaista puoluekirjaa, jota ei edes ollut
Saunamökkiin pakotettua suurperhettä
Tellervonkadun hissikuilua
Sanomalehteä, jossa perheen kuva ensimmäisenä suurperheisten taloissa
Joista tuli minun vankilani
Olisin valinnut kenties saunamökin
Haaveiden yli vedettiin maantie
Toisten velat maksettiin kyynelillä
Mitä en tiedä, saatoin aavistaa.
Laitan nämä sanat vihkoon sinulle Serkku
Portailla oli kylmä
Kivillä istuessa oli kylmä
Kylmä oli muiden seurassa
Kyllä rakastuinkin, kirjoitin siitä
Puhuin tulitikuista, taivaasta, ystävästä joka eräänä yönä hiipui pois
En usko, että minua muistetaan
Olen yksi monista
Viimeinen talviauringon säde parvekkeella vielä, sitten katoan
Sillan alla on sateelta,
katseilta suojassa
Kun erilaisuus on rikos
Pakenin ja tulin perille, luovutin, unohdin,
Turun kirkon kumistessa hallelujaa muistan äidin virret metsässä
Kuulin, minulle soitettiin
Kelloja soitettiin
En laula enää niitä lauluja joita pyydettiin
Kun minulle soitettiin
Nyt pyydän ettette unohda minua
Lähden ensimmäisenä: veljenne, sisarenne, äitinne seuraavat vielä perässä
Kun tulette minua katsomaan on jo myöhäistä
Täällä parvekkeella on meitä rivissä kuin klapeja
Tai tukkeja, tukkeja ahtaassa uomassa ja Suuri Kymppi valvoo kulkuamme
Väljille vesille olisi päästävä, vaikka yskien, itkien
Sanokaa että teistä tulee miehiä, tervaskantoja, rehellisiä, työteliäitä, kunnioittakaa aina äitiänne
Aina
Kasvakaa noihin housuihinne sopiviksi
Anteeksi jos hiukan minua hymyilyttää nyt
Kasvakaa, mutta älkää unohtako minua
……………………
Mul on nüüd maalid ja kollaasid kolmes näituses, natuke imelist ja lõbus. Oleks aeg kirjutada, luuletusi laadida. Palju uusi ideoit ja rõõm!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti