tiistai 11. huhtikuuta 2017

Nojaan otsaani pimeään ja
mietin
kaikkia kukkien värejä,
väljäraidallisia tiikereitä,
ilonkirjavia lunninnokkia,
neitoperhosen hämmästyneitä siipisilmiä

Jos ojennan käteni on siinä yllättävän eläimen turkki ja
korillinen kuivattuja ruusupapuja roosanmustine laikkuineen.
On vanhan lasikuituveneen rosoreuna, punaiseen folioon kääritty maitosuklaasydän
ja ananaskirsikan kevyesti kopisevien terälehtien kuumailmapallo

Kuuluu musiikkiakin
Tuhannet laulut kulkevat ilmassa,
muistini vaatekomerosta henkarinkolinan seasta kantautuu mandoliinin särinää
ikkunasta kantautuu koulutielle vihellystä: Itävallan kyläpääskyset, niitten
mustat silmät tarkkailevat minua kun
Istun kuin pimeä ratsumies tyynyhevosen kanssa peittolaitumella
ja pääni on kauhean pieni ja arka

Yhdellä silmällä sentään näen paastonvioletin kuun kudottuna makuuhuoneen verhon loimiin
Toinen silmä katsoo kivihirviä karavaaneja nitkuvia narsisseja
kivijalkakauppoja valkean paperin kulmia jotka viuhkovat työpöydällä
Katsoo sammakonkutua puron padossa ja puumajaa ja haravoita jotka tahtoisivat tanssimaan takapihan rumaruohikkoon

Silmäkipeä vuotaa vettä, luomen raosta vilkkuu jo arka kurkistelija hysshyss
Silmäpieni Älä sentään katso mihin vaan

Jälle algas need ööd kui minu silmad on haiged :( Kuid joonistusi ja luuletusi sünnib.

2 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu vaikeista asioista.
Rauhaisaa Pääsiäistä!

Leila Kastelli kirjoitti...

Oi mikä kääty! Hyvin symbolinen...mitä kaikkea muna sisältääkään!