Taiteilija ja äiti

"Life is What Happens To You While You’re Busy Making Other Plans", sanoi jo John aikoinaan ja niinhan minunkin viikonloppuni meni eri tavalla kuin suunnittelin. Yhden päivän maalasin yksin kotona, sitten lähdin Jyväskylään hoitamaan kipeää poikaa, jonka korvan tasapainoelin tulehtui (streptokokín seurauksena) ja vietin siellä sairaalassa laatuaikaa lapsen kanssa, välillä värittäen pientä värityskirjaa (pääsin jopa sivulle yksi, eikun kansiaukeamalle...). Yöksi päästiin kotiin, mutta valopupuja meistä ei ollut katsomaan, sen verran heikossa kunnossa kotiutui. Nyt jo parempaan päin.

Kotiin palattuani alkoi maalaus uudestaan. Näyttelyyn pitää tarjota viikon kuluttua muutama työ.

Yhtä valmista en kuvaa vielä, kolmas työ odottaa vielä ilmiintymistään. Perhe oppi aika nopeasti ettei minulle saa puhua yhtään kun maalaan. Ehkä tämä vielä onnistuu?

Maalaaminen vaan sattui ihan hirveästi, kunnes keksin yhden jutun josta myöhemmin. Ensimmäisen maalaussession jälkeisen yön vietin istuen kolmeen saakka yöllä ja mietin pitääkö soittaa ambulanssi kun meinasin tukehtua turvotukseen ja kipuun. Nyt mennyt paremmin - paljon paremmin.

Tein miesripustuksen pyykeille, koska olen taiteilija. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kas keegi veel mõtleb miks naiskunstnikud on nii harva?

Syys saa

Oikea syksy, sadonkorjuu, kurkiaurat, aamuiset katiskan ja verkon tyhjennykset pitkästä aikaa, paljon samettikukkia (vyötärönkorkuisia!) ja muita ihanuuksia kukkii sitkeästi yhä, en raaskisi millään kerätä pois, perhosiakin vielä on näkynyt jokunen, lavallinen hevosenlantaa haettu ja levitetty kasvimaalle, uutta kasvimaata tehty, pensaita istutettu, saatu lahjaksi kopallinen kieloja joille piti tehdä Otolliset Olosuhteet, nähty kanoja, tavattu peloton saukko järvellä (se ui ihan meistä välittämättä jonkin matkan päästä salmen poikki), nähty myös hirven rantautumispaikkoja rannassa, itketty öisin, valvottu öisin, oltu kipeitä öisin, itketty vähän lisää, turvottu vielä enemmän, aamulla oltu helpottuneita että voi nousta ylös hommiin koska peiton alla makaaminen on kamalaa, vaikka sitä kaipaa koko ajan. Pesty pyykkiä, ihmetelty suurta, liian suurta satoa puoliraakoja ja raakoja ananaskirsikoita, täytetty pakastinta kissankaloilla ja vihanneksilla, kärsitty migreeniä, oltu ilman migreeniä kaksi päivää vaikka ei olla edes nukuttu kuin kaksi tuntia vuorokaudessa, tehty betonimyllyssä vanhoista ruukkusitutuksista hiekkamultaa kasvimaanjatkeeksi, raivattu hatelikkoa eri puolilla pihaa. Kaikkea tätä en ole itse tehnyt, olen vaan käskenyt miehiä. Mutta itkut on itketty yksin ihan omasta toimesta.

Kirjoitin elämäni ensimmäisen laulun pari päivää sitten. Sillä ei ole vielä nimeä - eikä säveltä. Laulutunnit alkoi taas, se on ihanaa. Enää ei edes pelota niin paljon. Olen koko kesän laulanut ja kelkettänyt kipua pois, se auttaa kun mieli on maassa ja kipukin kova. Kuntouttava työtoimintamukamas lopetettiin koska en pysty siihenkään. Olen nyt saikulla ja toivottavasti joskus tässä elämässä pääsen eläkkeelle.

********************

Minä jäin saunaan laulamaan
Vaikka olin jo peseytynyt
Istuin ja leikin tosissani
Että halkopino on yleisöni
Joka pitää saada kyyneliin

Kiipesin yläpellolle laulamaan
Vaikka olisi pitänyt haravoida
Huusin kohti metsän puuhkaista reunaa
Ja leikin tosissani
Että puut kuulevat

Tuli paha mieli
Jälleen kerran
liian isosta tiskistä
Ripustin sanat altaan ylle
Ja huomaamatta
Oli astiat puhtaiksi lauletut

Kuljin kaupassa tyynyosastolla
Takanani vieras nainen
Joka seurasi minua hyllyltä toiselle
Olikohan se myymäläetsivä
Joka minun piti saada kyyneliin.

*************

Mäntässä käydään joka viikko nykyään ja siellä tietysti Amandan Aarteissa - josta tällä kertaa tuli mukaan Gaspar! Gasparilla on korkeutta 40 cm ja teen puuttuvien sormien tilalle jostain uudet. Huikea!

Täytin tuossa reilu viikko sitten viiskyt vee (ei juhlittu koska en ole juhlaihmisiä, mutta oli ihana päivä perheen kanssa) ja sain lahjaksi ihania asioita. Ville teki minulle tämmöisen, Alma Pihlin innoittamana. (Kuvat vähän huonot koska heijastelee niin kovin että kännykkä ei tavoita sitä kunnolla. Pitää kuvata joskus oikealla kameralla.)

Tegelikult ma olengi sügise laps. Mul oli sünnipäev ja armas abikaasa tegi mulle sellinen talvmuna.

Ihan vaan kaunista

Ei liene sattumaa, että ortodoksisen kirjallisuuden helmistä helmin on suomenkieliseltä nimeltään "Rakkaus kauneuteen" (Filokalia). Itse en ole kyennyt lukemaan kuin hiukan niitä helpompia osia. Joskus vielä kykenen.

Hissuksiin tässä elelen, ettei tule hiki enkä rasitu.

Rahulikult elades näed ka rohkem.

Höstvisan

Toven ja Erna Tauron Höstvisan on lapsesta saakka ollut mun lempilauluni. Sehän kertoo vanhenemisesta ja rakastamisesta. Tässä norjaksi:

Syksyä rakastan muutenkin. Olen parina päivänä hissuksiin tarponut tiluksilla satoa keräten ja ihmetellen kaiken kauneutta. Olen tilannut perennain siemeniä fb-perennakirppiksiltä lokakuisia kylvöjä varten. Mietin kukkapenkkien paikkoja ja kummastelen mihin saan kaiken mahtumaan - se kun tietää lapiohommia jotka nyt ei sattuneesta syystä ihan ole terveyden kannalta ensisijalla. Kävin ylämetsässä kuulemassa supikoirien tuhinaa, löysin omalta pihalta kanervaa ja sieniä, katselin pääskyperheen leikkejä yläkerran ikkunan räystäällä (milloin ne lähtevät?).

Mäntässä on kiva kirppis, Amandan aarteet. Löysin sieltä ihanat fazerinjääkarhunvihreät silkkitäkit! Hintaa tuli yhteensä vain 8e, näitten alla on suloista nukkua, petasin oikein pitsilakanatkin. Päätin, että tästedes meillä nukutaan vain silkkitäkeillä! Jos yö on kamala, on täkki sentään suloinen.

Vyöruusu iski voimalla silmään ja olen toimintakiellossa (jonka unohdan koko ajan) ettei se taas mene aivoihin asti. Harmittaa.

Ma olen sügise laps :) Nüüd on aeg vaadata über aias ja näha kõik mis on ilus, ega ainult mis on palju tööd...

Inhorealismia

Nyt loppui kaunis blogi.... eikun laitan nämä kuvat tähän jos ken miettii mitä se akka valittaa, eikö jokainen vähän turpoa öisin. Kuvat otettu n. klo 2, 4, 6 ja sitten parin tunnin pystyssäolon jälkeen. (edit. Viimeisen selfien otin tänään 5.9. aamukolmen maissa)Nousen istumaan ja hiukan kävelemään että saan hengityksen kulkemaan paremmin ja silmiä auki. On muuten tosi vaikea ottaa selfietä kun silmät ei aukea. Nyt kello on 11 ja tuntuu että silmät alkaa olla oikeasti auki. Ja tämä turvotus siis kerääntyy päivän mittaan niskaan, päähän (päänahasta saa otettua kiinni!), silmiin, kaulaan, hartioihin ja niskanuppiin (kyttyräselkäefekti taattu) ja yön aikaan lihasten rentoutuessa neste läismähtää sitten vapaaksi ja kipu esimerkiksi silmissä on todella kova. Päivällä en käy edes kunnolla pissalla enää, sitä ei riitä - siitä toisesta asiasta en sano mitään muuta kuin että elämä on aika kovaa. Mutta miksi kaikki tämä, en tiedä! Oli lohdullista kuulla labrojen olevan kunnossa, mutta mistä apu? Fysioterapiasta toivon paljon, muuhun minulla ei olisikaan varaa. Lymfahoito olisi upea juttu, mutta kuka hoitaa ja missä, missä ei tuoksuisi mikään?

Laitan nyt lohduksi jonkun kauniinkin kuvan. Museojuttuja, metsää, Punnosen talolla otettuja kuvia taiteilijaseuran kirpparipäivänä kauan sitten... Aiheena ruskea väri.

Nüüd on väga kole ja inetu jutt, kuid ma tahan näidata et minu pea on öösel nagu milline kerakala.

Oikea lauantai

Aamulla Mänttään Villen työaioissa, sitten kirpparille, josta löysin ihanat vierastäkit, ja lopuksi sienireissu, suolasieniä ja tatteja, juttelua pikkumiehen kanssa, puolukoita, ihana vapauden tunne (paitsi migreenikohtaus samalla). Hyvä päivä. Mutta sitten nukuin monta tuntia, ihmettelin kun kaikki näkyy maitomaisena kuin ohuen valkea kalvon läpi. Ja kas, minullahan onkin vyöruusu silmässä. Yhtäkkä muistui mieleen viime helmikuinen aivokalvontulehdusepisodi ja päätin ettei koskaan enää sitä. Eli muuta en teekään, moneen päivään. Jo lääkekuuri uuvuttaa ja nostaa lämpöä ja huonoa oloa.

Mutta pihalla on kaunista, syksy on ihana, sadonkorjuu edes pienissä määrissä suloista. Kauneutta kaikkialla. Mikähän tuo hassu sieni lienee, valkoisiin en uskalla koskea lainkaan...

Minu aias on väikene paradiis minu jaoks :)

Köyhät kyykkyyn - uutinenko sekin on? Niin ja kipeet kans!

Uutisista saa lukea niin jännittäviä käänteitä nykyään! Hallituksen kauniitjarohkeat eivät kai tajua likaavansa mainettaan ja ryvettyvänsä yhä enemmän mitä pidemmälle tämä köyhien kyykytys etenee (mutta ei hätää heillä, rahalla saa pestyä vitivalkeaksi). Minua ei pian koske se "viisi päivää töissä (missä, kuka maksaa, maksaako, kertyykö eläke, mitä menettää niiltä päiviltä???) kolmessa kuukaudessa"-suunnitelma sillä jäänen taas saikulle, mutta entä muut? Lähihoitajilta leikataan 600e/vuosi, isokenkäiset nostavat palkkojaan ja etuuksiaan ja laskevat verojaan yhä alemmas ja juoksuttavat rahojaan ulkomaille, ja samalla joku älypää sanoo että meillä jokaisella on varmasti 15e kuussa sijoittaa tuottotilille että vanhuksena on sitten miljoonapotti odottamassa. Vaan yritäpäs sitä vaikka toimeentulotukiasiakkaana - lapsilisäkin on tuloa köyhille, ei etuus, kuten nyt vasta ikään kuin on havaittu. Ja jos säästötilillä on rahaa niin sehän lasketaan tuloksi, hei! Mitä alhaista ajattelemattomuutta ja perehtymättömyyttä koko tämä hallitus on esittänytkään, siipeilijöineen. Onneksi on niitä jotka pitävät meteliä ja jos Luoja suo niin oikeus ja kohtuus voittavat joskus. Ehkei tässä elämässä mutta joskus.

No itse tässä taistelen jatkuvien selityksien ja vakuutuksien alhossa, kun tuo kuntouttava työtoiminta vaan ei toimi minulla. Laissa on suuri vika, se ei anna työntekijöillekään mahdollisuuksia sovitella asioita ja edistää niitä asiakkaan edun mukaisesti. Eläkkeellepääsyni esteenä on se ettei minulle ole koskaan edes löytynyt töitä, ja se että erehdyin pyörittämään starttirahalla aikoinaan tanssistudiota josta en tienannut edes ruokarahaa. Eli vakuutusyhtiö määrää nyt työkyvystäni joka sen mukaan on ihan erinomainen. Kelahan ei tee omia päätöksiään enää itsenäisesti lainkaan. Eikä vakuutusyhtiöllä ole velvollisuutta tehdä päätöksiään tukeutuen erikoislääkäreiden lausuntoihin. Luin juuri ystävän kommentista jeremiaadiini että hänellä lukee eläkehylyssä: "meillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa huomioon lääkäreiden teistä kirjoittamia työkyvyttömyyslausuntoja". Minunkin päätöksessäni lukee jotain vastaavaa, hiukan eri sanoin vain.

Mutta toinen juttu on se, kuinka heikko, väsynyt sairas ihminen jaksaa tällaista vuodesta toiseen? En puhu nyt itsestäni edes, vaan niistä joilta viedään rahat ja kuntoutus ja lakisääteinen apu ja tuki. Minullekin on sanottu (jopa vaivihkaa ehdotettu) että pääsisin eläkkeelle jos olisin epävakaampi mieleltäni, eli altistaisin itseni psykiatriselle tarkastelulle kaikessa mikä tulee luoviin ajatuksiin, uskonnollisuuteeni, elämäntapaani. Että jos menisin vastaanotolle surkeana ja rikkiviilleltynä, että vastailisin harvakseltaan mutisten, jos lainkaan. Että asiakas on ajettava haavoittamaan itseään tai alistettava hänet syvimmät voimanlähteensä psykiatrisen diagnoosin alle. Että ottaa kerralla sellaisen mätön diapamia että joutuu vatsahuuhteluun. Se vaatii jo hurjasti rohkeutta. Minusta on asiallista nostaa tämä kissa pöydälle. Vähättely ja reipastelu ja kaikenlainen tsemppaaminen voi tuntua nöyryytykseltä ja ahdistukselta. Se pistää kyllä harkitsemaan tarvittavia toimenpiteitä itsensä haavoittamiseksi, eikö. Jos ei muu auta, ja jos tulee tarpeeksi paha olla tästä. Sitten saa näyttöä!

Minullahan ei ole mitään hätää, mietin vain kuinka heikommat jaksaa?

Soome seadustes ilmlikult ongi selline koht, et vaened ja haiget saavad vabatahtlikult kukkuda enda maha ja surra välja. Kui ei ise tahaks nii teha, on riigi abi lähedal! Oh seda elu...