Tervehdys Villa Ruusulasta! Olen täällä Väännän äänen Värttinäksi-kurssilla. Ääntä saa käyttää! Välillä sujuu hyvin, välillä vähemmän! En tiennytkään kuinka iso meteli minustakin lähtee tarvittaessa. Opettajina ihanat Mari ja Karoliina, ja tietysti täällä on Villa Ruusulan emäntä Sari! Huomenna esiinnymme Joensuun torilla. Oikeesti!
Nüüd hakkan laulma uuel moodil! Ja homme on meil ka kontsert!
Tässä minun työni, jotka esillä hienossa näyttelyssä Punnosella. Kiitos Tukilinjan tarvikeapurahalle ja suosittelijoilleni! :) Vaaleanpunainen työ samalla seinällä RailiKarita Hollin töitten kanssa.
Ihmisen ei tarvitse jaksaa kertoa kaikesta, 2019 Akryyli, sekatekniikka
Muisto 1, 2019 Akryyli, kuvansiirto
Muisto 2, 2019 Akryyli
Nämä kollaasit matkasivat Keuruun kotiseutumuseon salin seinille. Tein runojakin niihin. Vaikka olen nyt hetken aikaa paremmassa kunnossa suhtaudun varoen, joskin iloisena, tähän saavutukseen. Töitäni on esillä myös taiteilijaseuran näyttelyssä Punnosen talossa (Keuruu) ja Vanha laivuri-kahviossa Varpaasalmella.
"Mitä koskaan sanottu ei" - näyttely sisältää kollaaseja vanhoista valokuvista ja akryylimonotypioista: muotokuvia sukulaisista kaukaisilta vuosikymmeniltä - ajalta, josta ei puhuttu. Kuvat on ripustettu kamarin ja salongin seinille kuin tavalliset muotokuvat, mutta jokin niissä herää eloon. Kuka on kirjoittanut kuviin liittyvät runot? Mitä ehkä tapahtui 40-50-luvulla eräässä perheessä? Tämä on puolifiktiivinen kertomus suvun salaisuuksista, arjesta, rakkaudesta ja surutyöstä. Hannele Maahinen on kaukaisilta sukujuuriltaan keuruulainen taiteilija /käsityöläinen, suvun vaaleanpuna-kultainen lammas ja ainainen aprikoitsija. Kysymys kuuluu: pitäisikö meidän uskaltaa ajoissa kysellä päivänvaloon vanhempiemme tarinat?
Ehkä oli onnellisiakin päiviä
Tai hilpeitä
Kun isä ajoi kanoja hernekylvöiltä
Kun kaljapullon korkki lensi ikkunasta ulos
Kun pelastuttiin pommikoneilta metsänreunassa
Pianon päällä tädin luona ei ollut rahaa kuitenkaan vaikka luvattiin
Pianoakaan en saanut vaikka luvattiin
Oli homeistä leipää
Sillä lauluääni parani entisestään
Oli kaikki huollettavat pönttöuunit kylmissä luokissa
Se kasvatti sisua
Niin, oli akkojen pyykkipaljukin
jonka ammuin seulaksi, Taunon kauhuksi
Oli päiviä jolloin nauroinkin
Se päivä kun isä kuoli oli sellainen
Oi, kuinka voi olla noin hieno maailmannainen!
Hienoilla on hienot nimet
Jenny
Fanny
Helena
Oi miten tahdon olla hieno!
Eduskuntatalon edessä häämöttää heila kuin pajunoksa, isällä on borsalino ja trenssitakki, näistä kuvista ei ikinä puhuta
Paitsi lopussa, kun joidenkin taa ilmestyy teksti
"äitin heiloja"
Entä tämä, ja hienot silkkisääret?
Oi häntä!
Teitä naurattaa se tarina
Pudotin pikkuveljeni hankeen viltin sisältä
Joulukuun vastasyntynyt, raukka
Viimeisen vuoteni hoidan nukkeja
Nukkeja, nukkeja
Pudotettuja, pois lähetettyjä
Kukaan ei palannut
Tuo mies tuossa tulee aina luokseni
Sanoo olevansa pikkuveljeni
Kyllä tiedän, ettei ole
Ei lumihangesta selviä niin pieni
Laskin päiviä
Päiviä kuin tukkeja uitossa
Liian monta tähän uomaan, tiedätkö, odotin ja valvoin
Minusta on päivänkehrä väistynyt
Hymyilen vielä, pyydettäessä
Lasken tähtiä, kaloja,
lasken
Mietin aamupuuroja ja eväitä aamulla kello viisi
Päivällistä iltapäivällä kello viisi
Nappeja, paikkoja, käännettyjä paidankauluksia
Sahanpurun tuoksua siellä missä työllä ja rakkaudella tehtiin kaunista
Kaappeja
Rokokoopöytiä
Saunojen kuisteja
Mietin vastustusta, vihaisia sanoja
Punaista puoluekirjaa, jota ei edes ollut
Saunamökkiin pakotettua suurperhettä
Tellervonkadun hissikuilua
Sanomalehteä, jossa perheen kuva ensimmäisenä suurperheisten taloissa
Joista tuli minun vankilani
Olisin valinnut kenties saunamökin
Haaveiden yli vedettiin maantie
Toisten velat maksettiin kyynelillä
Mitä en tiedä, saatoin aavistaa.
Laitan nämä sanat vihkoon sinulle Serkku
Portailla oli kylmä
Kivillä istuessa oli kylmä
Kylmä oli muiden seurassa
Kyllä rakastuinkin, kirjoitin siitä
Puhuin tulitikuista, taivaasta, ystävästä joka eräänä yönä hiipui pois
En usko, että minua muistetaan
Olen yksi monista
Viimeinen talviauringon säde parvekkeella vielä, sitten katoan
Sillan alla on sateelta,
katseilta suojassa
Kun erilaisuus on rikos
Pakenin ja tulin perille, luovutin, unohdin,
Turun kirkon kumistessa hallelujaa muistan äidin virret metsässä
Kuulin, minulle soitettiin
Kelloja soitettiin
En laula enää niitä lauluja joita pyydettiin
Kun minulle soitettiin
....
...
Nyt pyydän ettette unohda minua
Lähden ensimmäisenä: veljenne, sisarenne, äitinne seuraavat vielä perässä
Kun tulette minua katsomaan on jo myöhäistä
Täällä parvekkeella on meitä rivissä kuin klapeja
Tai tukkeja, tukkeja ahtaassa uomassa ja Suuri Kymppi valvoo kulkuamme
Väljille vesille olisi päästävä, vaikka yskien, itkien
Sanokaa että teistä tulee miehiä, tervaskantoja, rehellisiä, työteliäitä, kunnioittakaa aina äitiänne
Aina
Kasvakaa noihin housuihinne sopiviksi
Anteeksi jos hiukan minua hymyilyttää nyt
Kasvakaa, mutta älkää unohtako minua
……………………
Mul on nüüd maalid ja kollaasid kolmes näituses, natuke imelist ja lõbus. Oleks aeg kirjutada, luuletusi laadida. Palju uusi ideoit ja rõõm!
Pitkän, siis melkein vuoden mittaisen harkinnan jälkeen, laitoin yhden kässärini matkaan kustantamoihin. Nyt unohdan asian ja palaan siihen muutaman kuukauden kuluttua.
Olen aikatauluistani myöhässä kortisonivekslauksen vuoksi: pitäisi loihtia kolme näyttelyä kesäksi ja vain yhteen on valmiit kuvat ja kollaasit. Eihän tässä hätää ole vielä. Kuulin juuri eräästä kirjailijasta, joka täytti veroilmoitustaan eilen - siis jättöpäivänä. Tällainen on aina hyvin rohkaisevaa. Olen seilannut lääkkeen kanssa eestaas koska on ollut matkoja ja muita voimia vaativia juttuja ja joka kerta laskiessani kortisonit normaaliin päiväannokseen alan riippua kuin riippakoivu joka on lisäksi latvastaan laho.
Täällä tapahtuu niin paljon etten kykene pitämään blogia yllä, sillä kaikki päivitykset menevät valitettavasti niin näppärästi naamakirjaan - olemme jälleen päässeet kalastamaan, maalaan ja teen gelliplatella monotypioita (koukuttavaa!), sain apurahan, teen sukututkimusta (kuvassa Alma-mummun kanssa kummini Hilja ja Helmi, isän siskot), Valo tekee käsitöitä ja on kasvanut aivan huikeasti, Villen lukijavihkimyksestä on tänään 3 vuotta, kirjoitan ja opiskelen kirjoittamista (kuinka minusta tuntuu ettei se vallan näy tässäkään päivityksessä...), koti alkaa selkiintyä keittiöremontin ja HEI! uuden punaisen kulmasohvan (oi porvarillista!) myötä. Nyt mahdumme koko perhe katsomaan telkkaria yhdessä! Meillä on aina joku maratooni kesken. Olen matkustanut Helsinkiin Viron suurlähetystöön ja takaisin, kesäkuun alussa olen esiintymässä asperger-runoineni Kaapelitehtaalla, myös Valamoon lähdemme loman alussa (ensimmäistä kertaa rakkaan pt. Johannes Valamolaisen juhla 4.-5.6.!) Kanoja meillä on jälleen ja tällä kertaa saattaa olla niin että talvikanala on rakennettava. Ovat nimittäin niin ihania ilmajokisia ettei niistä luopuminen tunnu yhtään sen paremmalta kuin edellisvuosien tehareistakaan - aivan kirpaisee ajatuskin! Tuo kuvassa tuijottava taikina on kananleipää, jossa kalanpäitä. Jaakko, Prinsessa, Helmi ja Saara varmasti tykkäävät.
Missähän kaikkialla olen muuten liehunut... tämä reikäkauhaa muistuttava pää ei jaksa muistaa. On niin lysti katsella naamiksen "muistot"-sivua: herttinen en tiedä tehneeni murto-osaakaan kaikesta siitä mitä luen päivittäneeni. Päässä olevat reiät ovat tuskin vähentyneet viimekuvausten.
Nüüd on öeldetava et minu eesti keel on väga jäänud ilma harjutamata. Loen kül veel, aga kirjutamine tegeb hingele valus! Olin Eesti saatkondis Helsingis Tõnu Onnepalu luulekogu "Mitta" esitluses, minu sõber Katja on see tõlkinut soome keeles. Selle järel ma räägisin siis eesti-soome-plära-iseomategunekeel.
Että en ole tyyten itseäni kartalta heittänyt, mutta blogin päivitys saisi olla joutuisampaa. Kirjoitan niin paljon muuta nyt, etten jaksa tänne.
Teen kuvia. Uusin kiva on Gelli plate, jonka sain. Laitan tähän joitain kuvia joita semmottisella saapi aikaan kun on tilaa hirrrveästi (keittiön pöytä, hellat ja tiskipöytä) ja rajallinen määrä akryylivärejä, ja tela. Ja kuviotapettia painantaan. Työ on nopeaaa, alati muuttuvaa, paperia kuluu kymmenittäin (mitä vaan paperia) ja värit vievät mukanaan tuntikausiksi. Näinä gelli-päivinä onnellisuuskäyrä kohoaa kuin vuorenhuippu.
Mietin, että olen tehnyt elämäni aikana tuhansia, tuhansia kuvia. Ja aina jaksaa ilahduttaa kun tulee uusi kuva. No, uuden musiikin kanssa on hiukan samoin, ja kirjojen (äänikirjojen edelleen) mutta kuvat vievät voiton kuus-nolla, aina. Käytiin Serlachius-museossa taas, siellä on niin elähdyttävät hienot näyttelyt että olen onnellinen saadessani asua näin lähellä tuota aarreaittaa. Laitan tähän pari linkkiä, katsokaa, käykää!
Olga Gummerus-Ehrstöm (1876–1938)
Olet lämpimästi tervetullut Tõnu Õnnepalun Mitta-runokokoelman (Mõõt, 1996) julkistustilaisuuteen! Kirja julkaistaan nyt kokonaisuudessaan suomeksi. Sen on suomentanut Katja Meriluoto ja kustantanut Kustannusliike Parkko. Tilaisuudessa ovat läsnä kirjailijan lisäksi mm. suomentaja ja kustantaja.
Julkkarit pidetään Helsingin Suvilahdessa, Eesti Maja – Viro-keskuksessa, Sörnäisten rantatie 22 C. Ota mukaan ystävä, ja tule paikalle kohottamaan lasillinen ja juhlistamaan uutta runosuomennosta! Tapaamisiin!
Kustannusliike Parkko
Suomen Viro-yhdistysten liitto
Tuglas-seura
Järgmisel nädalal menen Helsingisse Eesti Suursaatkondi, seal toimub Tõnu Õnnepalu Soome keelde tõlgitud "Mõõt"- luulekogu esitlus. Minu Eesti keel on väga roostes, aga sain kutse Katjalt, kes on see luulekogu tõlkinud :)
Olen melkein unohtanut blogin olemassaolon näinä kuukausina kun tauti heittelee ja sitten tuli päälle se kamala helle, joka vei loputkin mehut. Kirjoitan kuitenkin toisaalla aktiivisesti. Olen ollut kirjoituskursseilla ja opiskelen runojen rustaamista tosissani. Olen ollut näyttelyvahtina ja maalannut paljon, töitäni roikkuu paraikaa kahdessa näyttelyssä ja kolmas avautuu ensi viikolla. Olen jopa kirjonut käspaikkaa istuessani kotiseutumuseon vahtina. Ensi viikolla aloitan jälleen kuntouttavan tuossa lähikirjastolla, ihan omasta aloitteestani.
Kipu ja sairaus eivät pidättele minua vuoteessa nyt (välillä kaipailen pyörätuolia, vaan saa mennä taas aika pitkälle ennen kuin otan sen takaisin), mutta koville joudun yhä. Kortisonia saan ottaa vain pari lyhyttä buustia vuodessa - se on aivan liian vähän! Mutta ilman kortisonia minusta ei ole paljon mihinkään. Katselen ottamiani kuvia ja hämmästyn missä kaikkialla olen käynyt, mitä kaikkea tehnyt kaikesta huolimatta.
Tuuttaan kuvia tänne, jos niistä olisi iloa jollekin. Minun FB-kaverini ovat nämä toki jo nähneet. Tässä on albumi kotiseutumuseolta, se on julkinen.
Terve suvi on läinud nii hästi kuid halvasti ka, sellepärast et haigus läks raskemaks kuumuses, aga olen siiski elus!
