torstai 19. toukokuuta 2016

Kevätpäiviä

Kukkasia nousee siellä sun täällä, nurmellakin on hentoja pikkuorvokkeja yllättäen (en ole muistanut kontata kuvaamassa), herukka on vallan riehaantunut viimesyksyisistä leikkauksesta huolimatta tai sen johdosta. Tavattoman suloiset kukat! Tuo yksi tulppaani on joka vuosi tuommoinen honkkis.

Portaan edestä löytyi hauska puunpala. Lintu vai dinosaurus? Ja kissat rakastaa tuota yhtä tällipajua, en tiedä miksi sitä pitää pussata mennen tullen. Eräänä päivänä meille näkyi sateenkaaripylväs.

Tervasin tsasounan hyllyn ja oven. Tuoksuu. Ampiaiset yrittää tehdä pesää tsasounan kattoon, vietiin sinnekin suodatinpussipesä - ne toimivat ainakin talon kuistilla ja terassilla. Eilen toimitettiin yhdeksäs hetki ja hetkipalvelus, tuntui jotenkin erityisen hyvältä. Psalmin 84 kohta "Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen" puhutteli, en tiedä miksi. Siksikö kun askel askelelta tässä itsekin etenen, varoen ja epäröidenkin. Mutta silti.

Kurkipellon pajalla on tehty vanhan Raamatun heloja, eräälle kirjansitojalle. Tässä kuvassa alhaalla meidän tuotantoa, yllä malleja ja yksi alkuperäinen.

Kirbuturul käisin kahe eestlase naise järel ja kuulasin nende rääkimist aga mul polnud usaldust midagi öelda... ja eile ka võtsime ühele eestlasele prouale ruberoid pakendid - aga julgus polnud siiski rääkida. Olen üks jänkupüks - soome keeles jänishousu :D.

Ei kommentteja: