Eilen vaan haaveilin ulosmenosta, en saanut aikaiseksi vaikka usva houkutti etsimään sen sydäntä. En mennyt vaikka halusin, vaan jumitin moppini kanssa koko päivän. Siivosin huivi/hattu/lapaskorit, kirjoitin puhtaaksi isän kuolinyön päiväkirjamerkintöjä, sain pestyä köökin lattian ja pistin maton keittiön pöydän alle (se on ihana! Kirppikseltä löydetty villamatto, iso ja vaaleanpuna-harmaa, värit levinneet pesussa somasti). Siinäpä se päivä melkein vierähtikin. Toinen työharjottelija lähti jo eilen, toinen on vielä tänään. Kaksitoista viikkoa on siis hurahtanut niissä merkeissä. Hiukan haikeaa aina kun viimeinen päivä. Heistä on suuri apu ollut.
Metsa kutsus eile aga ma ei läinud. Täna pole enam päikese soojust, vihm peseb aia, on hall ja külm.
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti