keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Elämää miesten kanssa

Jossain vaiheessa huomasin automatkalla, että takapenkin kaksi tyttöä oli vaihtuneet kahdeksi pojaksi kuin salavihkaa, ja muutos arkielämässä samoin oli käynyt kuin huomaamatta. Hämmästelin, kuinka erilaista onkaan olla poikien kuin tyttöjen äiti, sanokoot tasapäistäjät mitä tahansa. Meillä ei ole varsinaisesti ollut mitään auto/nukke-erotteluja, tuntuu että kaikki lapset ovat osanneet leikkiä monenlaisia leikkejä - ja yleensä on leikitty tosileikkejä eli esimerkiksi tehty oikeilla työkaluilla oikeita juttuja. Barbiet toki oli kuvioissa tytöillä, mutta "Lentävä Oopperabarbie" ja barbien hirttäjäiset... noh, hieman epätavallisesti niillä leikittiin. Ja ne kasvomaalaukset ja tukanleikkuut... zombeja? Autoilla ei ole kauheasti pärräilty eikä mopoja rassattu ellei ole ollut ihan pakko - miekkailtu on (kaikki neljä lasta), rakennettu suuri määrä puuhevosia (isojakin, oikeita troijalaisia) ja ammuttu kuula-aseilla (kaikki) ja impulla maalitauluun. Sellaista tervettä maalaiselämää... jousellakin ammuttu.

Mutta tämä miesten kanssa eläminen. Joskus olen aivan poikki. Kun ne vaan eivät toimi niin kuin pitäisi eikä minulla ole manuaalia. Mutta hauskaa ja vaihtelevaa tämä toki on, ja joskus sekaannun pahasti heidän leikkeihinsä. Kuten rakettihiiren tekoon. Se ei räjähtänyt aivan odotetulla tavalla, suhisi vaan. Tötterön sisällä on tähtisadetikkurouhetta. Salpietarikokeisiin en enää suostu tällä tontilla, viimekertaisen jälkeen...

Sitten nämä vaihtuvaiset askareet arjen helpottamiseksi - nyt ei ole instagram-kuvia:

Että muussaamalla kaiken postin vedessä saa tehtyä pellettejä uunin sytyttämiseen.

Pieruista en puhu mitään. Jokainen miesperheessä eläjä varmaan tietää mitä tarkoitan.

Elu on nii vägev ja põnev, kui kodus elab mehed. Üks päev on pühendatud ilutulestike jaoks, ja teine päev äkki ongi vaja teha pelletid.

4 kommenttia:

Kivipellon Saila kirjoitti...

Meillä on yksi prinssi ja kolme prinsessaa ja leikit ehkä saman tyyppisiä kuin Teillä, pullataikinalla muovailtiin, kun ompelin lapset olivat mukana askartelemassa, no leikkihuone (ainoa huone jossa oli ovi ja siellä lankapuhelin silloin) oli majanrakennuspaikka, sääntö oli että polku puhelimelle piti olla avoin. Pommeja meillä ei tehty mutta siltoja ja majoja sekä lumilinnoja. Uskon että lapset saivat eväitä elämälleen, hyvin ovat maailmalla pärjänneet ja kaikkea kivaa kokeneet ja tulevat vielä kotiin kun ehtivät meitä vanhuksia katsomaan ja auttamaankin.

Maahiska kirjoitti...

Noihin rakettijuttuihin en ihan palavalla innolla osallistu, mutta hiukan pitää vahtia siinä - sattuneesta syystä kun pelkään vieläkin kaikenlaisia raketteja. Olen kyllä oppinut hiukan jo niistä nauttimaan. Mies täräytti taivaan tuuliin reilun annoksen hopeaa kemiallisilla kokeillaan taannoin, ladon lattia on melkein kyllästetty nyt hopeahileellä... :D Kallis oppiraha!

kosotäti kirjoitti...

Perheen ainoana naisena olen nostanut käteni pystyyn jo kauan sitten. en vaan kestänyt noiden miesten ajatusten perässä, en osaa nauraa kummeleille ym. Uunoille ja se piereskely joo... onneks osaan aukasta ikkunan. Miesvaltanen perhe on mielenkiintoine :))

Maahiska kirjoitti...

Ikkunat on ihania. Toisaalta joskus parempi liittyä talkoisiin itsekin, kun ei noita voi voittaakaan :D