tiistai 18. maaliskuuta 2014

Herkän lapsen äitinä

Tässä nyt taiteillaan leirikoulun kanssa, kun ukkeli ei ole koskaan ollut meistä erossa yhtä yötä kauempaa, eikä kaukana. Minulle tämä on tuttua - pienenä en mennyt koskaan luokkaretkillekään. Tähän ei nyt riitä "kyllä sinä pärjäät"-vakuuttelut - kun lapsi lamaantuu kauhusta ja pelosta kerrassaan. Nimittäin asperger-piirteitten kanssa on vähän toisin nämäkin asiat. Opettajan kanssa sovittiin, että jos kauhu jatkuu yön ja aamun, niin kysyn mahtuuko bussiin mukaan. Jos ei niin mitä sitten..? Voi olla että lasta ei saada huomenna bussiin lainkaan. Ja sitten jää kauan odotettu kiva kokematta. Mietin voidaanko me korvata sitten menetetty kiva jotenkin - tuskin? Ja jos tietäisitte miten tuo lamaantuu niin ette sanoisi että kyllä se siitä. Se ei todellakaan kyllä siitä. Olisipa tästä juteltu aiemmin, mutta kauhu alkoi vasta eilen illalla. Odotellaan ja katsotaan. Helppoa ei ole lapsella eikä meillä vanhemmilla.

Tänään olen mm. pienentänyt sormuksia, kääk. Jännää. Liian jännää.

Eilen oli kevät ja nyt talvi. Närkkis :)

Kevad - tule ruttu tagas!

7 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Pidän peukkuja!!

minttumaria kirjoitti...

Voi sentään, tiedän niin mistä puhut. Kipeää tekee herkän sopeutuminen tähän kovaan maailmaan. Ja kipeää se on vieressä kulkijallekin, kun ei kuitenkaan voi toisen puolesta kulkea. Vaikka joskus niin toivoisikin.

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi minä pidän täällä nyt peukkuja vinhasti pystyssä. H-hetki taitaa olla juuri käsillä.

Ja niin kauniita kuvia, onpa ihana aloittaa aamu niiden kanssa.

elina kirjoitti...

Toivottavasti retki onnistuu. Ei tosiaankaan ole kokemusta tuollaisesta, paitsi se yksi tyttö, joka nukkui vieressäni leirikoulussa vielä kaksitoista vuotiaana. Onneksi äiti oli kertonut arasta ja ikävöivästä tytöstä etukäteen.
Nämä meidän tenavat ovat olleet jo vuodenikäisenä viikonkin mummolassa ja Ada on ollut meillä yötä ekaa kertaa kahden kuukauden iässä. Toivottavasti on tottunut.
Kyllä siinä opettajalta ja vanhemmilta herkkyyttä tarvitaan, ettei jää mitään painajaisia, mutta kurjaa jos ei pääse muiten mukaan.

Mama Elf kirjoitti...

komppaan Minttua, täälläkin kuljetaan herkän rinnalla, välillä kädestä pitäen, välillä juoksee omillaan.

Liiolii kirjoitti...

<3

Mitä Sirineistä tulee? Kaulakorujako? Semmoinen voisi olla ihana.

Maahiska kirjoitti...

Sirinit on niin isoja että meinasin tehdä rintakoruja :) Kaiverran ja koristelen ja sitten taon kuperaksi.