torstai 16. tammikuuta 2014

Jouten

Eilen menin kylille toritaksilla ilman suunnitelmia. Ei ollut fysioterapiaa eikä lääkäriä, ei yhtikäs mitään. No apteekkikäynti oli. Siitä selvisin nopeasti ja edessä oli siis liki kolme tuntia ihan vaan oleilua. Lorvimista ja lotvehtimista. Aamiaisella kahvilassa kaivoin esille kirjepaperia ja valokuvia, kirjoitin Australiaan kirjeen. Siinä meni tunti. Vihdoinkin sain kirjoitettua!

En ole hyvä joutenolija, sitä pitää oikein opetella. Kun tullaan kyliltä asioilta tahi reissusta niin ainoa ajatukseni on "mitäs sitten teen" - en heittäydy katolleni soffalle näpräämään kännykkää kuten eräät. Minulla ei ole lepovaihdetta. Vaikka kuinka paljon teen niin silti jatkan tekemistä tai teen asioita yhtäaikaa - se on toinen luontoni. Kun kaadan kahvia itselleni niin samalla pyyhin lipaston kahvinkeittimen vierestä - siihen kun kerääntyy kahvilätäköitä niin ne eivät lähde enää hetken kuluttua pois kuin jynssäämällä. Ja niitä kahvilätäköitä kertyy koska kahvipannu pissii. Ja koska olen ainoa joka niitä pyyhkii niin töitä riittää. Kun voitelen leivän niin otan talouspaperin ja pyyhin veitsen enkä jätä sitä sellaisenaan lojumaan - meillä kun ei ole järkevää paikkaa näille toiminnoille vaan ahdas pieni putka siinä missä pitäisi olla kunnon leiväntekotila. Muuten se veitsi sotkee kaiken siinä ympärillä missä on. Jos sen vaan pistää tiskiin niin hopsis kohta joku huutaa missä meidän kaikki veitset on. On yritetty pitää järkevää voiveitsipurkkia mutta meillä ei toimi mikään järkevä. Siellä ei koskaan ollut veitsiä. Ja koska olen ainut joka pyyhkii näitä veitsiä....

Olen liian väsynyt ajaakseni järkeistämistoimia läpi tässä huushollissa enää. Sensijaa huushollaan ajoittain kuin heikkopäinen pitääkseni kaaoksen loitolla. Ja samalla teen näkymätöntä työtä kuin robotti kaiken aikaa. Samaa tekevät naiset kautta maailman joka hetki. Meidän kodissamme sitä vaan on ehkä himpun verran enemmän kuin normitaloudessa johtuen Erinäisistä Seikoista.

Eilisen joutenolon hedelmiä sitten ovatkin seuraavat kuvat. Kävelin nääs kauniin vanhan kirkkomme ympäri ja kuvasin kaikenlaista. Liikuttava oli pienen vauvan hauta - ei muuten mikätahansa laatta eikä risti vaan aika paljon työtä ja taitoa vaatinut valu. Niin ainakin äkkiseltään luulen - pitää katsella vähän muualtakin hautuumailta näkyykö vastaavia. Kyykistyvää naista esittävä patsas taasen on Oiva Heleniuksen pienoisveistos taidegraafikko, professori Lauri Santun haudalla. Ovenkolkuttimeen vallan ihastuin - "kolkuttavalle avataan", en tosin kokeillut, kirkko kun on talvisin kiinni. Olisiko pitänyt?

Hautausmaalla oli kylmää ja kaunista. Kirkko itsessään on aarre. Näitä joutenolon hetkiä saisi olla enemmänkin.

Keuruu vana kirik on ehitatud 1756–59 ja see on küla kesel nagu pärl. Pildistasin eile seal, oli külm aga kaunis päev.

4 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Vanhat hautausmaat ovat täynnä upeita muistokiviä/ristejä, ennen niihin kirjoitettiin paljon muutakin kuin nimi ja syntymä/kuolin aika.
Niistä välittyy ihan erilainen suhtautuminen kuolemaan ja kuolleisiin.

elina kirjoitti...

Kaunis kirkko ja hautausmaa. Tyttäreni pääsi ripille Keuruun vanhassa kirkossa 17-vuotta sitten.

minttu kirjoitti...

Kaunis kirkko ja kauniita kuvia. Meilläkin on kylmä talo. Jatkuva kaaos vaanii ja toivoisin minäkin oppivan tuon että heti laittaisi ruokailuvälineet ja muut pois mutta minkäs teet, kun eivät ne ollenkaan tottele vaikka kuinka ajattelen että ne pitäisi laittaa :D Mukavalta kuulosti hääpäivänne vietto. Meillä ei juurikaan juhlittu, kun ei oikein keksitty miten. No, käytiin me pulkkamäessä.

Maahiska kirjoitti...

Mä heitän ikkunasta ulos lautaset joita ei ole huuhdottu. OPienen kuurin jälkeen oppivat taas huuhtomaan. Se on hauskaa ja vapauttavaa. Kerrostalossa ei toimisi.