Ristinsä itse kullakin, ja panagiansa?

Hankalan kauden jälkeen on ihana nuuhkia sadetta, kuunnella miten kaikki alkaa vihdoinkin kasvaa, ja iloita siitä että käsi alkaa toimia sekin. Välillä en tunne onko minulla pinsetit kädessä vai ei, mutta saan sentään tehtyä. Ja piirrettyäkin sain tänään hiukan.

Kortisonilääkitys (7,5mg) toimii mielestäni ihan hyvin tällä hetkellä, paljon vähemmän tarvitsen kipulääkettä - olen pärjännyt jo viikon yhdellä Panadol fortella vuorokaudessa; normaalistihan niitä menee kolme päivässä plus Tramalit ja satunnaiset Buranat (niitä voin ottaa vain harvakseltaan astman vuoksi), joita minulla ei ole lainkaan nyt. Mutta järvi olisi aivan paras! Pidän kaalinlehtiä kyynärpäissä ja joskus akillesjänteiden päällä, sekin auttaa kipuun ja turvotukseen. Oma lukunsa on tämä perhe-elämä joka ei ole aivan helppoa meillä. Ja muut kantamani sairaudet... joskus tuntuu että on annosteltu liian isolla kauhalla pieneen ihmiseen.

Panagia ja risti edistyvät siis oikeasti. Olen niin häpeissäni ja harmissani kun tämä on viivästynyt mutta minkäs teet, tauti vei voiton muutamaksi kuukaudeksi. Uusia ristejä on suunnitteilla, kun vain kaiken ehtisi!

Onneksi on rauha ja hiljaisuus, niistä saan voimaa eniten.

Oli juba aeg saada hoogu selles töös, olen olnud nii haige et minu tõttu see on juhtunut nii aeglaselt. Kui kodus on rahu ja vaikus, saan tööd teha väga hästi. Aga kui maja on inimesed täis, ei ole mulle paik köögi lauas minu töö jaoks - ja ülakorrasse en saa minu jalaga iga päev kõndida , võib-olla üks või kaks päeva nädalates. Piltid pole mitte head, köögi lamp annab kole valguse.

Pari vanhaa ristiä arkistoista tähän malliksi:

Hiljaiseloa toivelistalla

Kaiken kiireen ja ahdistuksen keskellä yritän sommitella tätä, edelleen, yläkerrassa valmistettavaksi. Loppusuora häämöttää jo. Muuten toivon hiljaisuutta ja rauhaa ja jos saisi vielä sellaiset välikädet kuin Havukka-ahon ajattelijassa, niin helpottaisi elämää.

Elu ei ole nüüd lihtne, ühtegi miski pole kerge... Aga päev päeva järel, küll kõik muutub heaks, eks ole nii?

Lohduttavaa ja kaunista

En halua tässä kertoa kovin henkilökohtaisia kuulumisiani näitten päivien ajalta, sillä äiti Marina oli minulle rakas. Lintulan luostari on hengellinen kotini ja sen tapahtumat lähellä sydäntäni. Samoin on näihin päiviin mahtunut paljon muutakin, surua ja murhetta. Mutta kaikki saadaan Jumalan kädestä ja kaiken kanssa meidän on eläminen. Kerron siis lähinnä huomioitani ortodoksisesta kuoleman kohtaamisesta. Lisäluettavaa löytyy paljon täältä.

Kuva www.ort.fi

Minä pidän oman kirkkokuntani hautajaisista. Ensinnäkin siitä, että vainaja saatetaan maan poveen mieluiten jo kolmen päivän kuluttua kuolemasta. En pidä siitä yleisestä tavasta, että hautausta vitkutetaan viikkotolkulla, aivan kuin ei raaskittaisi uskoa kuolemaa ja luopumista todeksi. On myös lohdullista, että elämä pääsee jatkumaan, koska sehän jatkuu halusimme tai emme - ja viivyttely antaa valheellisen tunteen siitä että jotain on vielä tehtävissä. On myös terapeuttista käydä koko tunneskaala läpi kun se on käsillä, ja samoin terapeuttista tajuta jokaisen kuolevaisuus ja se, että milloin tahansa kuka tahansa meistä voi lähteä ja siihen on oltava alati valmis.

Pidän ortodoksisista "hautajaismenoista" eli toimitettavasta liturgiasta (kuten tällä kertaa äiti igumenia Marinan hautajaisissa) ja/tai hautauspalveluksesta. Niiden tekstit ovat syvästi lohduttavia, vailla paatosta, synninpauhua ja teennäistä valitusvirttä. Mutta niitä pitää kuunnella tarkasti.

Pidän siitä, että haudan äärellä saavat lapset kurkistella kuoppaan ja seurata tapahtumia läheltä - vainajan tervehtiminen ja hyvästely avoimin arkuin olenkin joskus jo maininnut. Kuten igumenia Marinan hautauspalveluksen opetuspuheessa sanottiin: "Erityisen tärkeää tässä perinteessä on se, että käymme hyvästelemässä täältä lähtevän. Tuo tapaaminen oli vanhassa perinteessä myös sitä varten, että edemennyt henkilö voisi lähteä tästä elämästä sovussa itsensä ja lähimmäistensä kanssa."

Koko tilaisuudessa tuntui rakkaus, läheisyys ja se, kuinka voimakkaasti äiti igumenia oli läheisiinsä vaikuttanut. Kirkko oli aivan täynnä, ulkonakin seisoi ihmisiä, eteisen tungoksessa saattoi silti puikkelehtia ihmisiä edestakaisin ja kaikki antoivat tietä ystävällisesti. Yhtään äreää ihmistä en nähnyt. Kaunis ja rauhallinen hiljaisuus, keskittynyt liturgian kuunteleminen, palavat tuohukset saattovieraiden käsissä, kuoron laulu ja saattoväen harras osallistuminen tutuissa kohdissa, muutama kymmen liehuvaviittainen pappi, diakoni ja lukija muiden joukossa, arkkipiispa ja saattoväen pienin, suloinen ruusunnuppuinen tyttövauva - koko tapahtuma nivoutui kauniiksi surun, ilon ja toivon juhlaksi. Vaikein hetki itselleni eilen oli, kun tajusin että rakkaan igumenian kasvot on peitetty - onnettomuuden jäljiltä.

Saattoveisut jo ovat oma ilon ja lohdun lähde, niin kauniita ne ovat. Olin mukana äiti igumenian panihidassa keskiviikkoiltana Jyväskylän kirkossa ja se oli hyvin lohdullista. Jossain kohdassa ääni särkyi ja murhe valtasi mielen, mutta jo seuraava lause herätti jälleen ilon ja toivon.

Sattuneesta syystä en ottanut itse kuvan kuvaa paikanpäällä, mutta esim. Savon Sanomissa oli kuvakooste.

Löysin tällaisen pienen videon nunna Varvaran hautajaisista. Tässä ei arkku ole vielä auki.

Olen siis hieman heikossa hapessa mutta toiveikas ja rauhallinen. Matka Lintulaan sujui hyvin huolimatta varustuksestani: toinen kyynärsauva piti jättää kotiin koska oikea käsi on kantositeessä. Hitausennätykseni yhden kilometrin kävelyssä on nyt puoli tuntia!

Meie armastatud igumenia Marina matused oli eile. Oli suur õnn, et sain sinna. Mitte piltid nüüd ole, aga siin on paar linkid ajalehtedele... Kirjutasin siin kõigest mis on mulle tähtis meie kiriku matuses ja suremise kohtamise puhul. Matused on kaunid ja trööstivad. Igavene mälestus.

Runo sureville

Herra, rauhoita myrskyävä meri, rauhoita ahdistavat aallot,

rauhoita sureva sydän!

Sinun valtameresi äärettömyys on harha; yksinäistä purjehtijaa odottaa

suloinen ja tyyni ranta.

Äiti igumenia Marinan muistolle 18.6.2012

Suru-uutinen

Minulle ja monille muille niin rakas äiti igumenia Marina on nukkunut pois. Lauantaisessa autokolarissa loukkaantui myös äiti Mikaela, joka tarvitsee esirukouksiamme paljon kuten koko Lintulan sisaristo ja isä Herman.

Saata Herra lepoon palvelijasi äiti Marinan sielu, sinne missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton Elämä. Ikuinen muisto.

Tänään, täna

Pari päivää sitten:

Käävällä värjäystä ja lihapullat poskissa

Maahiska on viettänyt tämän päivän vuoteessa - liekö kesäinen mahatauti tavoittanut vaiko ylirasitus?

Siitä huolimatta värjäysasiaa. Pakurikäävän liotus pari viikkoa ja keitto kolme kertaa on tuonut esiin kauniin värin - joka kuulemma ei juurikaan tartu lankaan. Mutta kokeilemani pieni lankaerä värjääntyi kauniin kullanruskeankeltaiseksi. Pesen ja pidän auringossa, testaan.

Muuttelin hieman värjäyspaikkaa, nyt mahtuu neljäkin kattilaa yhtäaikaa. Jos vain olisi neljä! Aikeissa on pitää pieni värjäyskurssi aloittelijoille.

Kuorin lepänrankoja ja hämmästyin: tältäkö näyttää lepän kuvio!? Miten sokea onkaan päivittäiselle kauneudelle joskus.

Linnut, mokomat, veivät nämä viisi kalaa jotka ripustin kuivumaan ladon seinustalle. Mutta jäihän minulle kaksi leipää, vai miten se oli.....

Värjäri oikaisee kuitenkin jalkansa hetkeksi tulen loimotuksen ääreen, kaksikerroskattilan syy on nuo bakeliittikahvat, jotka eivät kestä tulta.

Toisinaan ilo on kaksi lihapullaa oikeissa paikoissa.

Minu päevad kuluvad väljäs, värvimise - taimedega, nii ilus ja rõõmus on suvi. Sama aega teen mõned muud asjad - raamatu jaoks pildistamine ja kala kuivatamine on olnud ka meeles. Kuid linnud saivad toiduks need minu head ahvenad. Mulle meeldib minu elu, saan jalad tõsta tule äärde ja puhata (kui ei ole kiire nagu viimasel ajal on olnud... paljude asjadega)

Leviatan :)

Ps. 104:26: Siellä kulkevat laivat, siellä on Leviatan, merihirviö, jonka loit telmimään siellä :)

No hyvä on, se on verho jonka värjäsin lupiinilla. Veneen kyydissä huuhtelussa.

Aga eks see ole monotoonne? Ei, ei ole! :D

Ruma mutta hyödyllinen

Kole, kuid kasulik :D

Vanha, kotiimme sopimattomaksi osoittautunut ja aikoinaan hieno Leino-uuni palvelee nyt pihakeittiönä ja värjärin apuna. Kirjoitin aamulla sen kylkeen värjäysohjeita, mutta muuten koristuksena toimii "Pariisin katot"-kokoelma saviruukkuja ja Leinon juurella majaa pitää Ilovalmarin "Erakko" karhunsa ja muitten eläinten kanssa. Säälittää koko uuni, se joutui vuosikausia oleskelemaan pihalla ja kuormalavasta huolimatta sen alle pääsi kosteus ruostuttamaan hienot pellit. Vuolukivet on poistettu sisältä muihin tarkoituksiin. Tässä uunissa on muinoin valmistettu erään emännän kaikki ruuat. Kunnia hänelle ja anteeksi vielä huono Leinon kohtelu...

Vielä piti kertomani että Ilovalmari siivosi olkkarin yllätyksenä äitille :)

Pihalla eilen...

... kissanpäiviä, majakka kasvimaalla, steviantaimi ja lupiinia, lupiinia (kupari ja ph8)....

Suvine päev kodus... väga roheline!