lauantai 23. kesäkuuta 2012

Lohduttavaa ja kaunista

En halua tässä kertoa kovin henkilökohtaisia kuulumisiani näitten päivien ajalta, sillä äiti Marina oli minulle rakas. Lintulan luostari on hengellinen kotini ja sen tapahtumat lähellä sydäntäni. Samoin on näihin päiviin mahtunut paljon muutakin, surua ja murhetta. Mutta kaikki saadaan Jumalan kädestä ja kaiken kanssa meidän on eläminen. Kerron siis lähinnä huomioitani ortodoksisesta kuoleman kohtaamisesta. Lisäluettavaa löytyy paljon täältä.

Kuva www.ort.fi

Minä pidän oman kirkkokuntani hautajaisista. Ensinnäkin siitä, että vainaja saatetaan maan poveen mieluiten jo kolmen päivän kuluttua kuolemasta. En pidä siitä yleisestä tavasta, että hautausta vitkutetaan viikkotolkulla, aivan kuin ei raaskittaisi uskoa kuolemaa ja luopumista todeksi. On myös lohdullista, että elämä pääsee jatkumaan, koska sehän jatkuu halusimme tai emme - ja viivyttely antaa valheellisen tunteen siitä että jotain on vielä tehtävissä. On myös terapeuttista käydä koko tunneskaala läpi kun se on käsillä, ja samoin terapeuttista tajuta jokaisen kuolevaisuus ja se, että milloin tahansa kuka tahansa meistä voi lähteä ja siihen on oltava alati valmis.

Pidän ortodoksisista "hautajaismenoista" eli toimitettavasta liturgiasta (kuten tällä kertaa äiti igumenia Marinan hautajaisissa) ja/tai hautauspalveluksesta. Niiden tekstit ovat syvästi lohduttavia, vailla paatosta, synninpauhua ja teennäistä valitusvirttä. Mutta niitä pitää kuunnella tarkasti.

Pidän siitä, että haudan äärellä saavat lapset kurkistella kuoppaan ja seurata tapahtumia läheltä - vainajan tervehtiminen ja hyvästely avoimin arkuin olenkin joskus jo maininnut. Kuten igumenia Marinan hautauspalveluksen opetuspuheessa sanottiin: "Erityisen tärkeää tässä perinteessä on se, että käymme hyvästelemässä täältä lähtevän. Tuo tapaaminen oli vanhassa perinteessä myös sitä varten, että edemennyt henkilö voisi lähteä tästä elämästä sovussa itsensä ja lähimmäistensä kanssa."

Koko tilaisuudessa tuntui rakkaus, läheisyys ja se, kuinka voimakkaasti äiti igumenia oli läheisiinsä vaikuttanut. Kirkko oli aivan täynnä, ulkonakin seisoi ihmisiä, eteisen tungoksessa saattoi silti puikkelehtia ihmisiä edestakaisin ja kaikki antoivat tietä ystävällisesti. Yhtään äreää ihmistä en nähnyt. Kaunis ja rauhallinen hiljaisuus, keskittynyt liturgian kuunteleminen, palavat tuohukset saattovieraiden käsissä, kuoron laulu ja saattoväen harras osallistuminen tutuissa kohdissa, muutama kymmen liehuvaviittainen pappi, diakoni ja lukija muiden joukossa, arkkipiispa ja saattoväen pienin, suloinen ruusunnuppuinen tyttövauva - koko tapahtuma nivoutui kauniiksi surun, ilon ja toivon juhlaksi. Vaikein hetki itselleni eilen oli, kun tajusin että rakkaan igumenian kasvot on peitetty - onnettomuuden jäljiltä.

Saattoveisut jo ovat oma ilon ja lohdun lähde, niin kauniita ne ovat. Olin mukana äiti igumenian panihidassa keskiviikkoiltana Jyväskylän kirkossa ja se oli hyvin lohdullista. Jossain kohdassa ääni särkyi ja murhe valtasi mielen, mutta jo seuraava lause herätti jälleen ilon ja toivon.

Sattuneesta syystä en ottanut itse kuvan kuvaa paikanpäällä, mutta esim. Savon Sanomissa oli kuvakooste.

Löysin tällaisen pienen videon nunna Varvaran hautajaisista. Tässä ei arkku ole vielä auki.

Olen siis hieman heikossa hapessa mutta toiveikas ja rauhallinen. Matka Lintulaan sujui hyvin huolimatta varustuksestani: toinen kyynärsauva piti jättää kotiin koska oikea käsi on kantositeessä. Hitausennätykseni yhden kilometrin kävelyssä on nyt puoli tuntia!

Meie armastatud igumenia Marina matused oli eile. Oli suur õnn, et sain sinna. Mitte piltid nüüd ole, aga siin on paar linkid ajalehtedele... Kirjutasin siin kõigest mis on mulle tähtis meie kiriku matuses ja suremise kohtamise puhul. Matused on kaunid ja trööstivad. Igavene mälestus.

2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Kiitos tästä tekstistä. Äiti Marina oli minullekin tärkeä esikuva, vaikka ujouksissani ja hämmennyksissäni olen jäänyt ihan hiljaiseksi kaikessa hänen poismenoonsa liittyvässä. Nyt pystyn olemaan mukana, hengessä.

Voimaa sinulle!

kosotäti kirjoitti...

Kiitos kun jaat äiti Marinan hautajaisten tunnelman meidän kanssamme,jotka emme voineet olla paikanpäällä.

jaksamista ja siunausta sinulle itsellesiki.