Näyttelykuvia

Nämä kollaasit matkasivat Keuruun kotiseutumuseon salin seinille. Tein runojakin niihin. Vaikka olen nyt hetken aikaa paremmassa kunnossa suhtaudun varoen, joskin iloisena, tähän saavutukseen. Töitäni on esillä myös taiteilijaseuran näyttelyssä Punnosen talossa (Keuruu) ja Vanha laivuri-kahviossa Varpaasalmella.

"Mitä koskaan sanottu ei" - näyttely sisältää kollaaseja vanhoista valokuvista ja akryylimonotypioista: muotokuvia sukulaisista kaukaisilta vuosikymmeniltä - ajalta, josta ei puhuttu. Kuvat on ripustettu kamarin ja salongin seinille kuin tavalliset muotokuvat, mutta jokin niissä herää eloon. Kuka on kirjoittanut kuviin liittyvät runot? Mitä ehkä tapahtui 40-50-luvulla eräässä perheessä? Tämä on puolifiktiivinen kertomus suvun salaisuuksista, arjesta, rakkaudesta ja surutyöstä. Hannele Maahinen on kaukaisilta sukujuuriltaan keuruulainen taiteilija /käsityöläinen, suvun vaaleanpuna-kultainen lammas ja ainainen aprikoitsija. Kysymys kuuluu: pitäisikö meidän uskaltaa ajoissa kysellä päivänvaloon vanhempiemme tarinat?

Ehkä oli onnellisiakin päiviä

Tai hilpeitä

Kun isä ajoi kanoja hernekylvöiltä

Kun kaljapullon korkki lensi ikkunasta ulos

Kun pelastuttiin pommikoneilta metsänreunassa

Pianon päällä tädin luona ei ollut rahaa kuitenkaan vaikka luvattiin

Pianoakaan en saanut vaikka luvattiin

Oli homeistä leipää

Sillä lauluääni parani entisestään

Oli kaikki huollettavat pönttöuunit kylmissä luokissa

Se kasvatti sisua

Niin, oli akkojen pyykkipaljukin

jonka ammuin seulaksi, Taunon kauhuksi

Oli päiviä jolloin nauroinkin

Se päivä kun isä kuoli oli sellainen

Oi, kuinka voi olla noin hieno maailmannainen!

Hienoilla on hienot nimet
Jenny
Fanny
Helena
Oi miten tahdon olla hieno!

Eduskuntatalon edessä häämöttää heila kuin pajunoksa, isällä on borsalino ja trenssitakki, näistä kuvista ei ikinä puhuta

Paitsi lopussa, kun joidenkin taa ilmestyy teksti

"äitin heiloja"

Entä tämä, ja hienot silkkisääret?

Oi häntä!

Teitä naurattaa se tarina

Pudotin pikkuveljeni hankeen viltin sisältä

Joulukuun vastasyntynyt, raukka

Viimeisen vuoteni hoidan nukkeja

Nukkeja, nukkeja

Pudotettuja, pois lähetettyjä

Kukaan ei palannut

Tuo mies tuossa tulee aina luokseni

Sanoo olevansa pikkuveljeni

Kyllä tiedän, ettei ole

Ei lumihangesta selviä niin pieni

Laskin päiviä

Päiviä kuin tukkeja uitossa

Liian monta tähän uomaan, tiedätkö, odotin ja valvoin

Minusta on päivänkehrä väistynyt

Hymyilen vielä, pyydettäessä

Lasken tähtiä, kaloja,

lasken

Mietin aamupuuroja ja eväitä aamulla kello viisi

Päivällistä iltapäivällä kello viisi

Nappeja, paikkoja, käännettyjä paidankauluksia

Sahanpurun tuoksua siellä missä työllä ja rakkaudella tehtiin kaunista

Kaappeja

Rokokoopöytiä

Saunojen kuisteja

Mietin vastustusta, vihaisia sanoja

Punaista puoluekirjaa, jota ei edes ollut

Saunamökkiin pakotettua suurperhettä

Tellervonkadun hissikuilua

Sanomalehteä, jossa perheen kuva ensimmäisenä suurperheisten taloissa

Joista tuli minun vankilani

Olisin valinnut kenties saunamökin

Haaveiden yli vedettiin maantie

Toisten velat maksettiin kyynelillä

Mitä en tiedä, saatoin aavistaa.

Laitan nämä sanat vihkoon sinulle Serkku

Portailla oli kylmä

Kivillä istuessa oli kylmä

Kylmä oli muiden seurassa

Kyllä rakastuinkin, kirjoitin siitä

Puhuin tulitikuista, taivaasta, ystävästä joka eräänä yönä hiipui pois

En usko, että minua muistetaan

Olen yksi monista

Viimeinen talviauringon säde parvekkeella vielä, sitten katoan

Sillan alla on sateelta,

katseilta suojassa

Kun erilaisuus on rikos

Pakenin ja tulin perille, luovutin, unohdin,

Turun kirkon kumistessa hallelujaa muistan äidin virret metsässä

Kuulin, minulle soitettiin

Kelloja soitettiin

En laula enää niitä lauluja joita pyydettiin

Kun minulle soitettiin

.... ...

Nyt pyydän ettette unohda minua

Lähden ensimmäisenä: veljenne, sisarenne, äitinne seuraavat vielä perässä

Kun tulette minua katsomaan on jo myöhäistä

Täällä parvekkeella on meitä rivissä kuin klapeja

Tai tukkeja, tukkeja ahtaassa uomassa ja Suuri Kymppi valvoo kulkuamme

Väljille vesille olisi päästävä, vaikka yskien, itkien

Sanokaa että teistä tulee miehiä, tervaskantoja, rehellisiä, työteliäitä, kunnioittakaa aina äitiänne

Aina

Kasvakaa noihin housuihinne sopiviksi

Anteeksi jos hiukan minua hymyilyttää nyt

Kasvakaa, mutta älkää unohtako minua

…………………… Mul on nüüd maalid ja kollaasid kolmes näituses, natuke imelist ja lõbus. Oleks aeg kirjutada, luuletusi laadida. Palju uusi ideoit ja rõõm!