maanantai 29. elokuuta 2016

Ainiin, meille tulee kanoja, tai ainakin kanakoppi

Piti vielä tulla muistuttamaan itseä tänne, että kanalahanke on aloitettu. Löysin kirppisryhmästä täydellisen kehikon ulkotarhalle. Syksyllä kootaan ja rakennellaan koppikin, samalla kun pitäisi nikertää pihamaalle jonkinlainen katos työkaluillekin. Suapi nähä. Kanaverkko on hirveän kallista. Mutta koska ei enää resuta markkinoilla niin ehditään olla kotona kanoja hoitamassa. Ja minulla mainio syy jäädä kotiin maalaamaan kun miesväki lähtee jonnekin reissuun - kas kun kanoja pitää hoitaa!

Matkailua on ollutkin tänä kesänä kiitettävä vähän, huomasin etten ole laittanut Turun reissusta edes kuvia, vain sen kuvakoosteen Luostarinmäeltä. Turun liikuntatoimesta aloin heti tykätä tuon oven nähtyäni. Lisäksi kuvaa Turun linnan markkinatuliaisista, Multiaista satoa-tapahtumasta napattu kuva, lempikuvani Luostarinmäeltä, Pälkäneen rauniokirkolta ja Valamon ristisaatosta. Väsyneet matkalaiset siinä prismalla tehdyssä kuvassa.

Käymme Pajan puitteissa kenties työnäytöksiä antamassa joskus päivän verran, mutta kun ei voi tehdä varastoon myyntituotteita niin ei ole mitä kaupitella. Se on ihan hyvä, logistiikka ei enää ole mun päälleni selvä juttu kuten ennen. Enkä osaa antaa enää vaihtorahasta takaisin. Jos joskus käydään keskiaikamarkkinoilla niin ihan siviilinä tai sitten laitetaan hetkeksi lautanauha johonkin puuhun kiinni ja matkatyöpöytä vierelle kököttämään, siinä voi jotain aina filssata tai kaivertaa muutaman tunnin.

Hei me võtame kanu! Suvel siis, ehitame nüüd esialgu neile selline ilus koht aias. Pilti pole veel...:)

2 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Kanala on kiva juttu. Meillä oli tarkoitus ottaa kanoja ja tehdä vanhasta hevostallista kanala, no hanke peruuntu ja tallista tehtiin miehelle oma nikkarpaja.

Maahiska kirjoitti...

Meillä on toki tuo lato mutta sinne ei ihan helposti saa talvikanalaa vaikka sekin käynyt mielessä. Mutta jos ei raaskita pistää kanuja keitoksi syksyllä niin.....:D