keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Munintaa pääsiäisen alla

Olenpas ollut laiska käymään täällä. Muualla olenkin ollut melkein ahkera. Kipulaastari kun alkoi toimia jälleen ja sain maalattua munia. Ensimmäisessä kuvassa minun pääsiäiskäädyt nyt. Muissa kuvissa enemmän tai vähemmän keskeneräisiä puumunia, akvarelli praimerin päällä ja lopuksi moninkertainen lakkaus.

Lauantaina oltiin Jyväskylässä kirkon myyjäisissä. Oli mukava nähdä ystäviä ja kiva päivä oli muutenkin. Maalasin noita pikkumunia myyjäisiä varten taulullisen verran, myös kirkkohuiveja ja eestiläisiä sukkia oli kaupan - korujen ja pikkuikonien lisäksi. Munien maalaus on ihanaa ja terapeuttista - nyt kun olen hellittänyt ohuen ja vakaan viivan ihanteesta. Männäviikolla olin myös Noelin luona kun hänellä oli kuumetta, kävin samalla reissulla myös reumalääkärillä joka oli tosi hyvä ja kiva - pelotti mennä sinne. Paljoa muuta en muista viime viikosta.

Ville on tehnyt kivi- ja hopeamunia tilaustyönä. Luoston ametistia ja hessoniittigranaatteja hopeapannassa on tuossa violetissa.

Sain lapsen kotiinkin sairastamaan muutamaksi päiväksi. Tässä kuvionukuntanäyte feat Lordi.

Suomen kieltä olen ihaillut tätä lukiessani - kannattaa koluta kirjaston poistomyynnit läpi! Ihanaa kuvausta, rehevää kieltä!

Lidlissä oli pyhän Patrikin banaaneja... ikinä nähnyt noin vihreitä missään myytävän.

Tämän järveenlaskua odotan malttamattomana. Viime vuonna veneily aloitettiin jo huhtikuun puolivälissä.

Paar nädala jooksul olen ainult maalinud, kui oen ollut haigusest vaba mõned tunnid. Ma armastad seda tööd, see on minu jaoks päris täielik - eriti kui olen vaba sellest mõttest et peaks sirge ja õhukesed joonid tegema.

4 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Olen tuolla FB:n puolella jo ihaillu noita siun uppeita munia. Ne on niin ihania.
Oikein siunattua juhlaa teille rakkaat ystävät

Kivipellon Saila kirjoitti...

Kolahti tuo ohuen ja vakaan viivan ihanne, puit sanoiksi sen mitä vuosia olen yrittänyt ja johon pyrin maalamalla ja pesemällä ja maalaamalla ja pesemällä...onneksi munatempera on armollinen maalarille yleensä, joskus vain kun on liian hätäinen saa paikkailla 'reikiä' ja odotella kuivumista, siis kilvoittelua isolla K:lla!

Ihania nuo kaikki munat! Kädentaitoa jaksan ihailla aina!! Varmaan oli mukavat myyjäisetkin! Tampereellakin oli ollut kivat myyjäiset, kauppa oli käynyt ja myytävät loppuivat nopeaan! Sinne en tänäkään vuonna ehtinyt, joskus sitten.

Onpa mukavaa että kipulaastari on auttanut ja pääset kovan kivun kalvamisesta, se jos mikä on ihan kauheaa! Luukipu kurjinta varmaan, luulen tai ehkä migreeni sittenkin. Voi, kiva kun lapsi tuli kotiin, harmi että sairastaa, mutta kun vanhemmat hoitavat niin paraneekin nopeammin, kisu on löytänyt lämpimän paikan nukkua!

Minäkin tykkään noista vanhoista kirjoista! Olen ihastunut Santeri Ivalon tuotantoon, Viipurin pamaus on kestosuosikkini! Kieli kirjassa on niin ihanaa luettavaa ja jos uppoutuu täysin ja miettii entisajan ihmisten asioita, tekemisiä, kulkemisia, eloa...kyllä me päästään nykyään aika helpolla!

No nyt kirjoitin Sinulle Pääsiäisromaanin, olipa kaikenlaista asiaa :D

Oikein ihanaa ja rauhallista Pääsiäistä!

Kirjailijatar kirjoitti...

Onpa muuten mahdottoman kauniita pääsiäismunia, olet niin taitava. Ja tuo kääty on upea.
Nukkumiskuva taas on hellyttävä. Minäkin heräsin tänään taas koira kainalosta, siihen se hivuttautuu jossain vaiheessa. Ja se on kyllä parasta, karvaisen ystävän lämpö.

Maahiska kirjoitti...

Kiitos ja hyvää pääsiäisjuhlaa teille vieläkin, meillähän se kestää sen 40 päivää!
Meillä kuunnellan paljon Paulaharjua http://areena.yle.fi/1-2735669 - ihana äidinkieli siinä oikein loistaa! Areenassa on äänikirjoina - kuin myös Donnerin Samojedi-kirja http://areena.yle.fi/1-1302130

Kyllä eläimet tietävät milloin on vierihoidon aika. Lordi oli niin oinnellinen tänään kun näki meidän kaartavan pihaan - oli varmaan kaivannut Valoa kovasti. Ensi yönä taas leivotaan ja päristään!