perjantai 23. lokakuuta 2015

Ruskea syksy

Tänä syksynä ei kovin kirkkaita värejä ole meillä päin - kaikki kulta ja punainenkin on taittunut harmaaseen ja ruskeaan. Järvellä ranta ei heijastu veteen heleänkeltaisena, pihlajatkin kovin vaisuja. Mutta tykkään silti! Pihatöitä vielä ehtii tehdä, tänään sataa eikä maa ole vielä jäässä, odotan viikonloppua ja haravointia. Löysin Villelle uuden vanhan ruskean Fredriksonin "kommarilippiksen" - sellaisen jota tuommoiset parrakkaat piti 70-luvulla :) Ihan euron maksoi, kuten entinenkin - loistolöytö kun vanha on jo perin kulahtanut kovassa käytössä! Apilan lähellä Rekolan kirpparin pihassa oli myös hupsu lintutalo.

Sienimetsässä ei ole ollut sieniä, puolukoita kyllä on, jäätyneitä ja hyviä mutta niitä en voi taaskaan syödä. Verkot on nostettu pois ja uusia pohditaan - josko vahvempaa hankkisi kun nuo syvänvedenkalat ovat repineet vanhan paikoitellen ihan riekaleiksi. Vesi on tosi matalalla, veneen pohja tapaa aivan uusia karikkoja tutuilla reiteillä.

Metsän naavatupsut, kiireisten tonttujen jäljiltä jääneet :)

Mustavalkoista ja harmaata välillä - meillä kuvataan välillä yhtä dokumenttia, selfiehaasteen kortisonipyöreä maahiska siinä lotkottaa matolla ja Otto meni istumaan eilen pöydälle - siis kissa joka ei ikinä ole pöydällä. Onpas meillä kauheasti tavaraa hyllyillä ja pöydällä. Mutta kissa mahtui vielä.

Vielä yksi kaunis laulu. Haluaisin muuten kokeilla kuinka kovaa ja korkealta osaisin laulaa - pitää odottaa ettei ole ketään kotona. Haluaisin yksikseni laulamaan Hämeen linnan saliin, viimeksi en päässyt edes portaisiin saakka kun oli niin paljon turisteja.

Vihmapäev, hall ja sügine - sõbralik pruunid ja hallid puud teepervel. Ma tean palju inimesi kes kannatavad sügisel melanhooliast ja ahastusest. Nii palju ilusaid asjad jää nende silmilt nägemata.

4 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Tuo samettihattu on niin ihana, nostalginenkin, tuollaset päässä sitä silloin nuorena kuljettiin.

Miriam kirjoitti...

Maahiska!
Blogiasi on ihana lukea. Se on niin väkevä ja herkkä ja kaunis, kuin elämä itse.
Siunattua viikonloppua, toivottavasti sade hellittää.

Maahiska kirjoitti...

Ja Retu-kengät!!! :)

Maahiska kirjoitti...

Kiitos Miriam :)
Kävin juuri laskemassa verkot järveen, taivas oli käsittämättömän upea - muuten lyijynharmaa ja sinisenmusta, mutta auringonlasku... se muutti violetin vaaleanpunaiseksi kaislikon ja sänkipellot hehkuivat kapeassa valokiilassa. Uskomatonta kauneutta.