tiistai 15. syyskuuta 2015

Aikamatkustusta

Viikonloppu vierähti keskiajalla mukavasti - pitkästä aikaa! Pyhällön Lintukodossa siis vietettiin paronillisia kruunajaisia (investituuraa) ja paikalla oli myös kuninkaallisia. Itse en ottanut siellä kuin yhden kuvan (tuossa yllä), joten luvan kanssa lainaan muutaman Tiina Hedda Juuselan ottamaa kuvan. Yhdessä mekin vilahdetaan.

Tätä pitäisi joskus kokeilla! Gergely Rakonczay opasti gobeliininkudonnan saloihin mutta en ehtinyt paikalle. Netistä löytyy esim. gobeliininkudontavideo "The Mystic Hunt of the Unicorn Tapestry".

Päävaiva on tehnyt minusta aika aran ja hiljaisuutta kaipaavan, joten vetäydyin lauantaina kahdesti päiväunille ja pois ihmisten keskeltä. Äänet sai voimaan pahoin. Onneksi oli omaa rauhaa majapaikassa. Mutta yksi hovi meni sivu suun, Valokin siellä joutui/pääsi kuninkaallisten eteen enkä ollut näkemässä.

Parasta juhlissa on iltajuhlien kauneus, upeat puvut, käsityöt, ja ihanat ystävät, ihmiset joita tapaa harvoin (paitsi FB:ssa) ja joiden kanssa on aina hyvä olla.

Viime tinkaan saakka ompelin miesten takkeja mutta jostain syystä niistä ei ole kuvia valmiina. No höh, en tiedä miksi - kenties oli minulla hiukan kiire..? Ehkä otan kuvia lisää lähiaikoina - tein myös pussihousuja ja tunikoita. Itselleni oli kaikki valmiina, ja hätävaraksi aikoinaan ommeltu kanervanvärinen villamekko osoittautui parhaaksi ikinä.

Yksi höperö juttu muuten huomattiin - ennen ei ole koskaan käynyt tällaista: Pysähdyimme kauppaan Lahdessa ja kylläpä ihmiset TUIJOTTIVAT, ihan oikeasti, vaikka tavallisesti suomalainen vain kyräilee ja vilkuilee varovasti. Mutta tämä pakolaisasia on saanut selvästi ihmiset pois tolaltaan kun tuijottivat avoimesti - että mitäs albaaneja nuo mahtavat olla. Ja miten ne puhuu selvää suomen kieltä :D Aivan kuin pakolaiset kulkisivat täällä kansallispuvuissaan....

Tervitused jälle keskajalt!

Ei kommentteja: