tiistai 12. toukokuuta 2015

No on tämäkin elämätä

Kyllä en ole oman elämäni sankari: tänään olisin voinut tehdä vaikka mitä, mutta juutuin odottamaan mustahaikaran poikasen kuoriutumista netissä. Siis oikeasti. Kun se toinen pääsi kuoriutumaan ilman että huomasin, nukahdin illalla liian aikaisin tai heräsin liian myöhään. Ja sama homma jatkuu, on siinä munassa jo reikä, mutta onko sieltä tulossa nyt lintua vai ei, selviää joko tänään, huomenna tai joskus.

Kävin toki kääntämässä maata muutaman neliön verran, ja hain katiskasta kissoille särkiä, kaupassa melkein kävin myös. Ostin vain öljyä, sitä kun kuluu meillä lampukoissa.

Mutta noloa - olisin voinut maalata vihdoinkin kun olin yksin kotona! Olisin voinut tehdä vaikka mitä! Ommella! (No en, en mahdu, kun työhuone on täynnä laatikoita) Mutta mustahaikaraa vaan katselin.

Onkohan tämä nyt tämmöinen asperkerijuttu - että innostuu niin kaikki muu jää?

Ajattelin, että voisin olla plantaasi-tirehtööri. Ja sitten hei vielä yks asia joka on iso juttu: Hannasta tulee nyt siis kalusteartesaani! Onnea rakkaalle lapselleni, ammattitutkinto on hieno juttu! Näyttötyöt hyväksytty, koulu loppu, työpaikka haussa - intistä nyt ensin (kun se on tuollainen alikersantti :)) mutta mahdollisuuksia on muitakin. En ole tutkintojen perään enkä itsekään ole opiskellut vaikka nykyään olisi jo halujakin siihen - meidän perheessä/suvussa mitkään tutkinnot on ylen harvinaisia. Ja tiedän miten iso juttu se on Hannallekin, ei se ollut helppoa eikä aina edes hauskaa.

Tuollaisen lakin huolisin minäkin, en sellaista valkoista!

Minu armas tütar on nüüd valminud koolist, ma ei tea mis see on Eesti keeles... Kalusteartesaani, puusepp nagu.

Ei kommentteja: