Olen useana päivänä käynyt järvellä yksin, mieli halajaa koko ajan sinne - ja metsään. Tänään hain Valon kanssa suppiksia korillisen, jäiset sienet raksuivat ja napsuivat, sammal kohisi jäisenä askelten alla.
Aurinko on hellinyt ulkoilijaa tänään, ei malttaisi olla sisällä - huomiseksi luvattu myrskynrippeitä. Uskoako? Katiskan hain pois, jos vaikka huomenna ei pääse hakemaan. Tänään karautin laituriin komeasti - luulin että reitti oli sula ja vedin reippaasti rivakat vedot kohti rantaa, harmi vaan oikea airo tömahti jäähän ja vasen veto ohjasi minut päistikkaa ponttooniin. Noloa, ehkä?
Savolainen minussa näkyy hyvin soutaessani, sen verran kiharaa jälkeä teen järvellä. Käyn välillä kaislikossa, sitten annan veneen viedä selälle, karauttaakseni taas kohti rantaa. Harhauttaakseni mahdollisia katsojia saatan ottaa kuvia tai muuten vaan istua hiljaa(makaisin jos voisin). En siis osaa soutaa vielä ihkasuoraan.
Ojassa kukkii violetti ja vaaleanpunainen lupiini, pihassa ruusu ja unikko - lokakuussa? Arnonia on tänään jo pudottanut ihanat lehtensä. Jollain sentään on kalenteri kohdallaan.
Ma hingan sügis, ma elan sellest. Arvasin juba et kevad on nüüd minu uus kõige armsam aeg, aga sügis tuli ja võitis jälle.
.png)
1 kommentti:
Ihan kun olisin omasta päivästäni lukenut tuohon soutamiseen asti. Kolme ensimmäistä kuvaakin olisivat voineet olla minun päivästäni.
Tänään on ne mysrskyn rippeet täällä ja voi istua sisällä lukemassa blogeja sillä aikaa kun sienipiirakka kypsyy uunissa.
Lähetä kommentti