sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Keuruulainen

Olen tosiaan alkanut mieltää itseni keuruulaiseksi, asuttuani täällä vuodesta 2002. Jyväskylässä käydessäni mietin kuinka voisin tarkastella synnyinkaupunkia turistina, ulkopaikkakuntalaisen silmin - ja hassuukseni huomasin perjantaina että sehän alkaa jo toimia. Kaupunki on sen verran muuttunut, että silmät katsovat eri tavalla. Ja mieli. Voisi vaikka kirjautua hotelliin pariksi yöksi ja turisteerata pitkin isoa kylää.

Keuruulla viihdyn, voisin tosin viihtyä vielä pienemmässäkin paikassa. Tein testin jossa minua kehotettiin hakeutumaan Lapin perukoille - sen verran kaipaan yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä.

Keuruulla on kauniita paikkoja joihin alan olla kiintynyt - ne ovat "meidän" paikkojamme, "meidän" historiaamme täynnä. Kotiseutumuseo ja vanha kirkko (myös uusi kirkko kaikessa valkeassa loistossaan), vanha pappila, järvien rannat... Jyväskylässä muistan ihastuneeni Wiwi Lönnin taloon ja pidin häntä "meidän" omanamme, samoin vaikkapa Lyseo oli "meidän". Mutta Keuruulla on enemmän, kummallista. En koskaan sopeutunut kotikaupunkiini näin, mistä kaikesta johtunee.

Kotiseutukuvia: Johnny Depp oli täällä, kulttuuritalon Kimaran seiniä, uusi kirkko sekä pappilan upea tapetti (tämä kuva on ennekin ollut täällä).

Kodupiirkonna asjad on väga huvitavad - miks mu sünnilinn polnud kunagi mulle meeldiv, Keuruu aga on nagu oleksin siin päris terve elu elanud?

Ei kommentteja: