Viime talvenahan kasvimaa ei saanut unta, keräsin tammikuussakin yrttejä sieltä. Nyt nostin unohtuneet daikonit (retikka), hamusin sinapinsiemeniä varten nipun kuivuneita puskia ja murhemiesnä kiskoin irti myös suuret samettikukkapuskat jotka viime yön pakkanen lannisti lopullisesti. Sitä tuoksua! Retikat tosiaan unohtuivat minulta tykkänään, saa nähdä voiko niitä syödä lainkaan... mutta kokeilen raastetta ja marinointia. Kuunliljat muuttuivat upean läpikuultaviksi pari päivää sitten, ja krassikapriksiakin pääsin tekemään - kauniita asioita! Vihreät tomaatit hokasivat viimeinkin ryhtyä kellastumaan kuten pitää, pidin niitä kylmälaukussa. Illalla keräsin sieltä pois valmiit, nyt syödään tomaattia oikein urakalla.
Viime yö meni pääkivussa, samoin aamupäivä, olin aika surkeana. Nyt helpottaa hiukan kun triplalääke alkaa tehota. Niskassa on kuulemma kyfoosi ja juuriaukkoja kaventunut tai jotain. Lääkäri yritti soittaa mutta puhelimeni oli kuulemma varattu koko ajan - eikä muuten ollut. Ei merkkiäkään että olisi soitettu - tätä on käynyt ennenkin ja se on omituista. Tärkeät puhelut vieläpä! No fysiatrille tuli lähete ja silleen. Kestänkö jonossa sinne saakka jää nähtäväksi. Mutta joillakin menee vielä huonommin:
Hyviä asioita (jotka tosin tekivät päänsärkyä kun piti katsoa alaspäin) silti tapahtuu: sain eilen valmiiksi ehtoollismaljan kultauksen ja se palvelee jälleen alttarissa. Mutta työtahti? Laskin kymmenen tuntia kahden viikon aikana, sen verran pystyin tekemään. Kaikkiaan tuohon meni kai 15 tuntia monine puhdistuksineen, kiillotuksineen ja tietysti kolmine kultauksineen. Jos olisi semmoiset altaat ja nesteet kuin konservointilaitoksella niin olisin tehnyt ehkä nopeammin? Mutta työ oli niin palkitsevaa ja hei, oikeasti haluaisin tehdä juuri tätä! Miksi vasta nyt keksin? Ja opin sen sähkövekottimenkin käytön!
Veel peab ütlema, et Indrek Hargla raamatud on tõesti head, aga kuidas ma võiksin rääkima õppida...?
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti