maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hiekkaa varpaissa on hyvä juttu

Viime yönä en saanut unta lääkkeistä huolimatta, mutta olin hyvällä mielellä. Kortisoni on auttanut minua hurjasti - olen ommellut, tehnyt ruokaa, askarrellut Valon kanssa Turun linnan pienoismallia, lajitellut keskiaikavaatteita - ainoa mitä en ole jaksanut on koruhommat ja kasvimaan perkaus. Kirjoitin FB:n päivitykseen:

On tehtävä asioita jotka tuottavat itselle syvää iloa: kelluttava järvessä pilviä katsellen, kuivattava minttua, mustaherukanlehtiä ja iisoppia sokeria varten, luettava hyvää kirjaa vaikka uni painaa jo silmiä. On ihailtava pimentyvää kesäyötä ja odotettava seuraava ukkosta ihanasti kiihtyneenä, kuunneltava kurkien huutoa ja odotettava myös joutsenten kerääntymistä lahdelle. On ommeltava pieniä hataria pistoja kauniiseen kankaaseen ja iloittava edistymisestä vaikka työ menisi aivan pieleen. On korjattava virheensä rauhallisesti. Ja mentävä jälleen kellumaan kivuttomiin pehmeisiin aaltoihin veden syleilyyn.

Arne pelkää kaloja aivan hurjasti, ei ole veteen asiaa ennen kuin on lämmennyt kunnolla ajatukselle ja sitten uskaltaa olla polven syvyydellä. Mummun tai Nonnan kanssa. Eilen istuin rantavedessä Arne sylissä ja rakastin maailmaa.

Järv on kalu täis, väike mees kardab väga. Elu on aga hea, kui vanaema on kõrval saab juba meetri kaugusel kaldalt käia...

Aamumusiikkia :)

4 kommenttia:

piaeliina kirjoitti...

Mitä tarkoittaa "kuivattava iisoppia sokeria varten." ? Käytetäänkö iisoppia jotenkin sokerin kanssa? Minullakin on iisoppia, mutta en ole osannut sitä mihinkään käyttää.

Maahiska kirjoitti...

Kuivatan iisoppia ja mustaherukanlehtiä ja jauhan hienoksi pölyksi, lusään tomusokeria. Mahtavaa esim. Maustamattoman jugurtin kanssa :) Iisoppitee myös käy yskään.

Kirjailijatar kirjoitti...

Hirmuisen kauniit kuvat ja aivan valtavan kaunis tuo tekstisi, jonka olit Facebookiinkin kirjoittanut. Juuri noinhan se on, pitäisi tehdä asioita, joista itse syvästi nauttii, oli ne mitä hyvänsä.

piaeliina kirjoitti...

Minä siten kokeilen myös iisoppiherukkasokeria. Kiitos vinkistä.