Urajärven kartanossa

Yritän nyt tähän raapustaa hiukan retkestämme Urajärvelle, Lilly ja Hugo von Heidemanin kartanoon. Löysin mielenkiintoista tietoa netistäkin. Aivan hirmuisesti jopa! Kiusaan nyt lukijoita linkeillä. Kartano on aika vähän ollut uudestaan auki yleisölle restauroinnin (joka jatkuu yhä) jälkeen.

Vasemmalla Lilly, oikealla veljensä Hugo, ystävien kanssa Urajärvellä.

Olen jo monta vuotta halunnut käydä täällä - luettuani pariin kertaan kaikki Elisabeth Ahon kirjat von Heidemaneista ("Lilly"-pokkari on minulla vakio-ammekirja). Jokin tässä kiehtoi niin kovin, aavistin että paikka olisi juuri sellainen joka heräisi eloon sellaisena kuin kirjoissa. Niin olikin, siellä oli yhä Lillyn, Hugon ja heidän äitinsä Fredrika Johannan henki.

Opastuskierros alkoi kahdelta ja ehdimme sitä ennen käydä kahvilla pihapiirin ulkopuolella sijaitsevassa talossa - hyvät kahvit olikin ja kaunis paikka. Ostin myös hassuja tikkareita ja kirjan kartanoittemme puutarhoista. Vielä kiersimme puistossa katsomassa Hugon tontut - tai niitten kopiot, alkuperäiset ovat esillä "muistojen hiljaisessa talossa" ja rannassa ihailemassa järveä. Hugon "raunioportti" oli kaunis - ja pieni! Lahden pohjukassa uiskentelee yhä tekojoutsen muistona Lohengrinista:

"Jotakin melankolista on Urajärven lahdella tuntemattomana ajankohtana – mahdollisesti vuosisata sitten, kesällä 1912 – otetussa valokuvassa, jossa von Heidemanien ruotsalainen ystävä Elsa af Klinteberg on kuvattu Hugon joutsenen peilityynellä järvellä vetämässä veneessä: vaikka emme varmasti tiedäkään, oletettavasti kyse ei ole yrityksestä esittää Lohengrinia omin voimin, vaan tavallaan erilaisten mielikuvien, mielleyhtymien ja fantasioiden roolileikistä, kuten nykyään sanottaisiin. Millainen olikaan se mennyt maailma, jossa tällaisia kadonneita haavekuvia oli mahdollisuus toteuttaa ja ennen kaikkea – jossa ne olivat osa arkipäivää?"

Kierros kartanossa oli hieno, ryhmäkin sopivan kokoinen ja rauhallinen. Opastus oli asiantuntevaa ja esitti sisarukset juuri sellaisina kuin kuvittelinkin. E. Aho on perehtynyt arkistomateriaaleihin kirjoittaessaan kirjojaan ja mietin kuinka paljon oli keksittyä ja paljonko todellista mm. tarinoissa sisarusten rakkauselämästä (liki olemattomasta). Lillyn mahdollisesta rakkaudesta oppilaaseensa, nuoreen mieheen, ei mainittu kierroksella.

Piharakennus, "Muistojen hiljainen talo" oli ihana, avara ja matalakattoinen, ja yläkerran portaikko hirmuisen jyrkkä - sinne ei saanutkaan mennä koska kerrotaan että sisarusten isän ensimmäinen vaimo tippui portaita alas hulluuksissaan ja kuoli. En saanut vangittua kameraan sitä sinistä valoa joka portaikosta tulvi - aika kummitusmaista :) Lovisa Sofia onkin kartanon oma kummitus. Pihataloon mentäessä kuuluu hymyillä kuistin päällä pihaa vartioivalle lohikäärmeelle, jotta suotuisa ilma olisi taattu.

Vielä kiipesimme Valhallaan. Minäkin keppini kanssa kömmersin ylös saakka. Huh! Kannatti kyllä, näkymät on kauniit ja Hugon idea paikasta hieno joskin himppusen suuruudenhullu - vai oliko?

Kävimme myös haudalla. Paikka oli paljolti luonnontilainen ja -rauha oli taattu. Kuvan haudasta olen kadottanut johonkin. (Mielenkiintoinen tarina on kaiverrettu myös Asikkalan kirkonkylän hautausmaan sukuhaudan kiveen. Useat von Heidemanien kiveen kaiverretut nimet ja vuosiluvut ovat hupsusti väärin. Lilly, Hugo ja heidän äitinsä on haudattu Urajärven kartanon maille.)

Tänne haluan uudelleen.

Tere! Nüüd ei tööta nii, nii et Eesti keeles rääkida oleks võimalik. Olen liiga väsinud, öösel ei saa uni. Aga Süvahavva oleme veel vaatanud ... Põnev! Ma lugesin see raamat ("Esimene suvi") nii esimene hooaeg oli üsna tuttav jugu, aga nüüd vaatame teist hooaeg.