Kävimmepä siis taannoin myös Ainolassa, Aholassa ja Halosenniemessä! Eniten tykkäsin Halosenniemestä, joskin siellä oli liikaa ihmisiä. Muumitalosokkeloisuus sopii minulle. Ja siellä oli esillä tämä ihana Edelfeltin maalaus "Punatukkainen malli ja japanilainen viuhka" - ne värit!!! Mietin muuten meniköhän Maijalla koskaan herne nenään ateljee-tupa-höyläpenkinkoti-huoneen silloisen sotkun kanssa (minulla on nyt kriisi nimittäin oman huushollini kanssa).
Halosenniemen puutarha/kasvimaakin oli ihana. Ja talon kivijalassa sijaitseva asunto (järven puolella) kiehtoi - olen aina ollut heikkona kivijalka-asuntoihin - sinne ei päässyt sisään koska siellä ei liene mitään erityisen aikalaista.
Ainola oli juuri niin kuin ajattelinkin - asukkaittensa näköinen. Aika oli pysähtynyt siellä. Kukkatarha on entisöity Ainon suunnitelman mukaiseksi, kuin silloin ennen. En ottanut kuvia kuitenkaan.
Aholassa sen sijaan melkein kuvasin, mutta en itse paikkaa vaan hauskaa lapsille (ja minulle) tarkoitettua onkilelua. Siinä oli magneettiongella narrattavia huovutus-rautalankakaloja, hienoja! Niissä oli helmiäkin. Aholan näyttely oli mielestäni todella hyvä, mutta olisin kaivannut jotain enemmän - henkeä, jotain rosoista ja konkreettista? Hyvin tehty näyttely kuitenkin, ehkä oma suhteeni Vennyyn vaikuttaa asiassa. Tuntui kuin Vennyn, Jussin ja Tillyn elämä olisi pyyhitty huonetiloista pois. Olenkohan liian ankara..?
Tätä lukiessa nimittäin tulee kaikenlaista mieleen. Ja siksi nuo paikat olivatkin juuri nyt niin kiehtovia.
Soome kunsti kuldaeg oli 1880–1910 - selle ajal elas Aho, Edelfelt, Sibelius, Venny Soldan, Halonen, Järnefelt... - ja nende huvitav perekonnad. Ma armastan see aeg, täis ilusaid maalid, rikas ja võimsam Soome keel.. ja need saatused!
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti