torstai 12. kesäkuuta 2014

Taas mennään.... ja voi tintinpoikasia :(

Tulen hulluksi jos en jo ole, aivan kohta viimeistään kun on alettava tosiaan pakkuuhommat. Viikonloppu vierähtää kesän ensimmäisillä markkinoilla ja tavaraa tuntuu olevan aivan riittämiin vaikka karsin ja karsin. Olen tehnyt uusia koruja (Nillan kanssa mm. rannekkeita kierrätysmateriaaleista - ilman apua en olisi päässyt edes alkuun) ja toisella jalalla riehunut kasvimaalla ja pihalla ylipäätään - mitenkä tämä piha onkin levinnyt noin isoksi? Viikonlopuksi on luvattu viileää niin kasvit varmasti pärjäävät ja voihan kotimies hieman tarkkailla tilannetta.

Ville teki lisää ristejä myyntiin, näitä malleja saa tilata sitten loppukesästä ken tahtoo. Juhannukselta alkanee tsasounan rakentaminen oikein vauhdilla ja se syö korutyöaikaa - olemassaolevat tilaukset hoidetaan alta pois kiireesti.

Valon kanssa tein rukousnauhoja.

Saunan kuistin kattoon kurkihirren alle oli tintti tehnyt poikaset, joista neljä tippui yhtäkkiä ulos ja yksi niistä aivan kuoli. Kolme muuta nostin keinopesään kissojen ulottumattomiin - kuolemaan oletettavasti...:( Mutta ajattelin että saavat raukat nukkua ikiuneensa sentään pehmeässä heinässä eikä betonilattialla. Minulla ei ollut sydäntä käydä kaulankatkaisuun. Kerran olen joutunut nirhaamaan pääskyltä pään poikki ja se oli kauheaa. Pienen tintinpoikasen kyyhötys kädessäni oli liikuttavaa, se aukoi nokkaansa ja huusi ruokaa. Luin että lähtevät pesästä vasta elokuussa - emo lentelee yhä pesäkoloonsa, onko siellä vielä joku? Käki tuskin sinne olisi mahtunut munimaan?

Tänään onneksi sataa, ei huolta kasvimaan kastelusta - kasvihuoneessa on enää vähän tavaraa (tomaatit, kurkut, basilikat lähinnä), ne kyllä ehdin hoitaa. Markkinoillelähtijän lista on hirveän pitkä, pää sekaisin kaikesta. Lapsi leikkii puussa, maja en eri hieno ja kavereita käy kylässä nyt taajaan. Se on hieno juttu, ensimmäistä kertaa meillä käy lapsen kavereita säännöllisesti!

Tässä pari kuvaa viimeviikon ukkosista, toivottavasti ei pahasti jyrise kun ollaan pois. Eli johdot ja piuhat irroitettava - kirjoita listaan!

Ma kardan et minu Eesti keel kaob ilma harjutamata! Tahaksin Indrek Hargla raamatud - ja Kivirähk oleks nii hea, meie raamatukogus aga ei ole. Muusika kuulates laulan, ja üritan mötleda iga päev kuidas öeldakse see ja see...

3 kommenttia:

piaeliina kirjoitti...

Mieletömän hienoja ukkospilvikuvia!
Myyntimenestystä toivon teille markkinoille!

Maahiska kirjoitti...

Kiitoksia, menemme sinne ei-niin-suurin-odotuksin, tarkoituksena lähinnä esittäytyä ja pitää showta koko klaanin voimin. Bensarahat toki olisi hyvä tienata. Nuo sinun helmet on ihanat noissa käädyissä, mainostan sinua tuotteen lapussa :):)

kosotäti kirjoitti...

Markkinoilla tavataan ja halataan:))