maanantai 14. huhtikuuta 2014

Niin se Helsinki!

Kaikki viikonlopun matkatavarani mahtuivat tähän pieneen olkalaukkuun ja siellä oli jopa ylimääräistä vahingossa - yhdet sukat ja ylimääräinen huivi!:

Törkeä äiti lomaili ilman ajatustakaan perheestä eikä tuonut edes tuliaisia! No toin gluteenittomia keksejä kyllä Kampin K-marketista ja Punnitse&säästä-paikasta.

Mutta ensimmäisen illan ikkunashoppailin Siskon kanssa ja yhden oikean hankinnankin tein, kevyen perhosmekkosen. Edellinen vastaava oli mennyt huonoksi Suuren Kesämatkamme aikana muutama vuosi sitten. Nyt on millä perhostella! Ja ostimme kaksi karjalanpiirakkaa polttariseurueelta.

Toinen päivä alkoi liturgialla Uspenskissa, ja jatkui ystävän kanssa aamiaisella Ateneumin kahvilassa - siellä olikin valmiina gluteenittomia herkkuja vitriinissä! Mutta sinne päästäksemme kuljimme parin paikan ohitse... Olen ihastunut pääkaupunkimme yksityiskohtiin. Rakastan niitä kivikarhuja ja -ukkeleita talojen julkisivuissa, viemärinkansia ja kiveykseen upotettuja jänniä juttuja. Talojen värejä, erkkereitä, parvekkeita... Ja lukothan on ihania!

Aamiaisen jälkeen lähdin itse näyttelyyn, tai The Näyttelyyn - Tove Jansson! Sukkuloin siellä pari ihanaa tuntia ihan itsekseni jos ei lueta niitä satoja muita museokävijöitä. Joillakin oli voimakas parfyymi, ja toiset taas analysoivat puhki teoksia. Heitä molempia välttelin. Toven maalauksista löytyi taas uutta. Jostain syystä tykkään "Tuolista" ja sen aikaisista muista töistä joissa on "Toiven punaista". Kuva täältä.

Toinen johon pystyn samaistumaan, on... sattuneesta syystä! :D Alemmassa kuvassa omakuvia 16-vuotiaana - sen jälkeen en ole kai piirtänyt yhtään omakuvaa. Pitäisikö?

Ateneumin, rakkaani, jälkeen pääsin vihdoin käymään ystävän kotona - moneen vuoteen en ole käynyt! Hyvää ruokaa ja mainiota seuraa! Kiitos Johanna! Ja kiitos myös Siskolle (Tämä on sisäpiirin vitsi...:P) B&B:sta! Sunnuntaina illalla Nuorempi Tytär tuli myös majapaikkaan, maanantaina suunnistimme vielä "kylille", kerrassaan ammatimaisesti ratikallakin kuljettiin. Ihanan maalaista! Tuossa kuvassa on muuten "Marrenheim" - Arnelle. Hän yritti opettaa "Marrenheimia" puhuvalle hamsterille, se ei oppinut. Kahvila Suomessa oli tällä kertaa vain kaksi japanilaista! Hakaniemen hallissa tein pieniä ihania ostoksia (korttejakin) ja voi miten se on kiva paikka! Kirpparilta onnistuin löytämään vain kaksi vihreää huivia.

Iltapäivällä olikin junallejuoksu - kirjaimellisesti sillä juna oli äärettömän pitkä ja me ensimmäisessä vaunussa.

Matkakaveri veti sikeitä, minä luin Kroonikaa (tullessa luin kokonaan p. Suurmarttyyri Elisabetin elämänkerran eestiksi). Perillä Jyväskylässä oli aseman vessassa käynyt iso paha susi, joka melkein osasi kirjoittaa.

Minu puhkus oli edukas ja õnnelik! Tove Janssoni näituses veetsin kaks tundi, kohtusin sõbraga tema kodus, sõitsin rongil ja trammiga... Mulle meeldib nädalavahetus Helsingis!

6 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Siul on olt ihana reissu:)

Maahiska kirjoitti...

Oli! Ja oikeasti en edes ajatellut tuliaisasioita! Tällaisia irtiottoja kaipaisin enemmänkin...

Amanda kirjoitti...

Tuliaisista tulee aina vain stressiä, joten hyvä ettet haksahtanut siihen ansaan! Tovea pitäisi käydä itsekin moikkaamassa, hassua miten ei ole vielä tullut mentyä vaikka muutaman kerran viikossa siitä vierestä pyyhältääkin.
Ja voi kun olet kiinnittänyt huomiota ihaniin yksityiskohtiin. Ikinä ei saisikaan olla niin kiire, ettei ehtisi tuijotella viemärinkansia!

piaeliina kirjoitti...

Niin ihan kuvaus Helsingin matkasta, että tunsin melkein itsekin olevani mukana. Kävit vielä mun lempipaikoissanikin...

Helena kirjoitti...

Oi miten hieno Helsinki sulle on näyttäytynyt, mulle se taas näyttäytyy päivittäin ihan toisenlaisena...Mistä tuollaisen kalallisen kaivonkannen löytää? Haluan käydä omin silmin katsomassa :)

Maahiska kirjoitti...

Kaivonkansi on (Espan puoleleisella jalkakäytävällä) Aleksanterinkadulla, siinä lähellä oli myös (kadussa) sellaisia metalliraitoja joissa luki jotain... Sekin olisi pitänyt kuvata!