maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kylttyyriä kiitos!

Kurkipellon väki kävi jälleen nuuhkimassa kulttuurin tuulia, tällä kertaa Keuruun museolla ITE-nättelyn avajaisissa. Voi miten hauskaa ja inspiroivaa! MSL:n ITE keskellä - hanke on tuonut Keuruulle ryöpyn iloa ja ihanaa kylähulluutta Keski-Suomen itseoppineilta taiteilijoilta. Suurena spiraalina näyttelytilan keskellä huimaa Imppu Salmisen (k. 2008) värikkäät ja pökerryttävän runsaat kollaasit, joista riittäisi tutkimista pidemmäksikin aikaa.Näyttelyn suunnittelija Ralf Forrström oli paikalla myös, mutta en kehdannut mennä jututtamaan.

Iloitsin tapahtumasta kuin lapsi, istuin lattialla kuvaamassa krokotiilin hampaita ja tuijotin Timo Peltosen hurjaa keihäsmiestä (A Kalevala Mindship) silmästä silmään lähietäisyydeltä (Ateneumissa olen saanut hälytykset huutamaan samalla menetelmällä). Avajaisissa esiintyi Hallanallah-bändi, jonka tallenteet netissä eivät valitettavasti ole kovin hyvälaatuisia. Livenä musiikki oli hyvää, mutta vahvistimet liian kovalla - kotiin tultuani sain migreenikohtauksen. Oli se sen väärti kuitenkin. Kaikkia taiteilijoita en nyt tähän muista ulkoa, päivitän ne myöhemmin kun saan listan.

Markku Mannisenmäen pöllöt saivat viereensä istahtaneet näyttelyvieraat näyttämään aivan uudenlaisilta :)

Lopuksi kävimme kurkistamassa nallenäyttelyä. Oi!

Kultuuripühapäeva kroonis näituse avamine Keuruu muuseumis. Seal on tuba täis isepärane ja omapärane kunst, mis on kokku saanud ITE- näitusele "Maaelu Haridusliit" MSL abil. Mulle meeldis see, et kõik ei ole koolis käinud ja akateemiselt õppinud!

3 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Ihanaa, innoittavaa! Minäkin tykkään ITE-taiteesta koska siinä on tekijä yleensä niin etäännyttämättömästi läsnä. Tämä on se puoli, jonka koulutus helposti hävittää tai peittää alleen. (Sitten on tietysti ne mestarit joilla on sekä läsnäolo että koulutus...)

Koso-täti kirjoitti...

Voi miten ihania pöllöjä, nuo kun saisin kokelmaani. ja tuo nallukka, oih.
Miusta juuri tämän kaltainen taide on sitä joka kolahtaa

Ingi kirjoitti...

Hienoja, mielenkiintoisia töitä!