Isoveikka tahtoi lapaset. Olin hukannut johonkin perimmäiseen syöveriin punaisen neulelankani, joten sai mustat peukut. Ei se mitään, edellisen kerran oli virolaislapaset saaneet viherpeukut. Olen tehnyt myös mustat irtopeukut viikko sitten lapasiin, joitten pari oitis katosi jonnekin koulubussin ja kodin välille. Peukkuja tein myös muihin rikkinäisiin lapasiin. Tätähän ei voi kuin peukuttaa! Sukkain parsimisen lisäksi olen siis myös peukalo-erikoistunut.
Olen tehnyt myös Salaisia Asioita pari päivää, ja nyt on helmet loppu. Ehtymättömät varastoni siis ovatkin ehtyneet!
Mietin tulevaisuutta, Arnen muuttoa Keuruulle, tulevia leikkauksia, ensi viikon kardiologia (onneksi minun ei tarvitsekaan mennä rasituskokeisiin, kun en pysty polkemaan!) ja hiihtoloman aikatauluja. Jotenkin tuntuu ettei pää riitä.
Mutta olen iloinen ja aika tasapainoinenkin, kaikesta huolimatta. Sydän on hieman rauhoittunut, mutta välillä laukkaa pelottavasti. Työt etenevät korupuolella hyvin, tykkään kaikista eri vaiheista joista ohessa jälleen yksi:
Palju asjad meeles, palju käsitöö, armsade inimeste asjad, oma haigus... Millal on liiga palju siis??? Aga olen heal meelel ka - majas on soe ja kevad - see tuleb! Seda oodates kudum kinda pöidlaid....
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti