torstai 9. helmikuuta 2012

Apeutta ilmassa :(

Parina viime päivänä huonoja uutisia on kasautunut. Tätä uutta kotikaupunkiamme koskevat uutiset työpaikkojen ja kuntaliitosten tiimoilta surettavat. Keuruun varuskunnan lakkauttaminen vaikuttaa monen perheen elämään - miten näitten perheitten lapset joutuvat kärsimään vanhempien työttömyydestä ja muutosta pois tutusta ympäristöstä? Kuntaliitos voi heittää meidät Helsingin hiippakuntaan Karjalan hiippakunnasta, ja se tuntuu pahalta. Siis henkisen kodin pakkosiirto. Nokia vähentää Salossa, sielläkin kärsitään - ja kaikki tämä ihmisen ahneuden vuoksi. Lisäksi olen kuullut surullisia uutisia ja lukenut yhden liian surullisen kirjan. Mistä iloa?

Iloisempia kirjoja

Kauniita käsitöitä

Kevätaurinkoa ja kesän odotusta

Rukous, hiljentyminen, paastoaikaan laskeutuminen, huominen kirkossakäynti, musiikki, luottamus ja usko. Eiköhän näillä jo jaksa.

Ja pitää muistaa että sydän se tässä oikuttelee. Surullisesta sydämestä on tehty tutkimustakin.

Päivä 8: Suosikkikuva

Koska kansioni on täynnä suosikkeja, valitsen kolme.

Vahel heal meel on liiga kaugel. On palju halb uutiseid, palju suremist ja haiglust. Päikesepaistees pisaraid, kõik on raske... ja see kõik on mulle nii kummaline. Ma olen õnnelik ja rõõmus inimene! Aga minu süda see on haige. :( Ruttu ilusad ja rõõmsad asjad siia!!!

2 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Minä olen ihan kauhuissani, kun lehdessä oli, että meistä meinataan tehdä turkulaisia...

Maahiska kirjoitti...

Miestä haastateltiin Aamulehteen (ilmestyy sunnuntaina) ja kuulemma sanoi ettei meistä mitään hitsin tamperelaisia tule ikinä... hyvä ettei sentään haukkunut - muistutin jälkeenpäin et hei, se on tamperelaisten lehti :P