lauantai 30. huhtikuuta 2011

Voi tämän maailman suruja :(

Viimeaikaiset uutiset valvottavat ja surettavat. Lapset, nuo pienet hukkuneet, ja muut. Mietin miten ylipäätään voi selvitä lapsen kuolemasta. Miten käy, jos lasta ei ole kastettu eikä näin ollen saa hautaustoimitusta, joka ainakin meillä ortodokseilla on surevia niin hyvin ja kauniisti tukeva. Mitä jos ei sellaista turvaverkkoa ole? Monella ei ole. Moni haluaa tulla itse tuhkatuksi, sitäkään en oikein ymmärrä - kun ottaa huomioon miten se käytännössä tapahtuu. Entä lapsi sitten? Tällaisia mietin, teen ristinmerkin ja rukoilen jaksamista kaikille sureville. Itselleni ortodoksinen hautaus on läheinen, tapa suhtautua kuolemaan ja kuolleeseen, rukoukset ja lohdutuksen sanat hautauspalveluksessa. Jos ei ole "mitään", mitä sitten on? Mikä silloin lohduttaa, kun on myöhäistä? Ei teologisessa mielessä, sitä en nyt mieti - mutta se käytäntö? Onko ihminen tosiaan vain tyhjä kuori, jonka voi lennättää tuulen vietäväksi?

(Nämä nyt ovat tällaisia jonkun mielestä toisarvoisia kömpelöitä mietelmiä, mutta minulle hyvin tärkeitä - kokemuksesta. Luterilaisissa hautajaisissa tulee ontto olo, vaikka tilaisuus olisi kuinka lämminhenkinen. Vainajallahan ei ole enää mitään hätää, mutta miten hoitaa surevia? Vapaa-ajattelijoitten hautajaisista minulla ei ole kokemusta, mutta uskoisin niidenkin olevan lohduttavampia kuin persoonattomat hautajaiset, joissa vainaja piilotetaan katseilta. Mutta vapaa-ajatteluuskin vaatii aktiviisuutta - ja uskoa! Uskoa siihen että mitään kuolemanjälkeistä ei ole, ja sekin on uskoa se. Entä jos ei ole mitään uskoa, ei mitään mihin tarttua? Ihmisten tulisi hoitaa surunsa sitten yksin tai psykologin luona? Hautaustilaisuudenkin pitäisi mielestäni olla täynnä rakkautta.)(Löysin muuten yhden tuoreen blogimerkinnän ortodoksihautajaisista luterilaisen nuoren tytön silmin :))

Ensimmäinen kuva kirjailija Alexander Solzhenitsynin hautajaisista. Toinen kuva isän hautajaisista.

Mutta kevät...
Tänään kävimme rannassa ihmettelemässä kevättä. Vene (siis "vene", se meidän onneton kippo) on vajonnut kokonaan veteen, metrin päähän rannasta. Ylösalaisin toki kuten veneen kuuluukin tähän aikaan vuodesta. Mutta huomenna yritetään ystävän kanssa nostaa se rannalle ja kääntää oikein päin - järvi kutsuu!

Mind kurb nii palju, kuidas väikesed lapset surevad... nüüd on nii palju lapsi surnud 10 päeva jooksul. Mis juhtub, kui pole kiriku appi, kui ei laps ole ristitud? Ma ei tähenda nüüd teoloogilises mõttes, aga praktilises. Kui ei ole seda lohutust.

4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minä olen luterilainen omaksi yllätykseksenikin. Olen ikonimaalauksen kautta tutustunut ortodoksiseen uskontoon ja osallistunut kirkonmenoihin paljon esimerkiksi ikonieni siunauksen merkeissä. Olen nähnyt miten vauvat kirkotetaan ja olen osallistunut hautajaisiin. Olen sydämeltäni niin ortodoksi, että olen ajatellut tehdä sen muodollisuuden, että vaihdan uskontoani vielä kirkkoherranvirastossa, muuten olen jo vaihtanut uskonnon ajat sitten

Maahiska kirjoitti...

Onko sinun mahdollista sitten joskus osallistua katekumeenipiiriin ennen mahdollista kirkkoonliittämistä? Siellä saa sen tarpeellisen tiedon päätöksen tueksi.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minä olin lapsena ortodoksi, mutta koska olin alaikäinen kun isäni siirtyi luterilaiseksi, niin me lapset seurasimme ilman omaa tahtoamme mukana. Olen siis koulussa opiskellut ortodoksista uskontoa ja osaan kaikki rukoukset. Olin muistaakseni 14, kun uskontoni muuttui. Olen toki päätöksestäni aivan varma. Tuntuu oikealta.

Maahiska kirjoitti...

:)

Minä en osaa enää kuvitella elämää ilman Kirkkoa, ne vuodet jolloin en ollut aktiivisesti mukana veivät minulla todella kauas... :S