sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Atgyfododd Crist! Yn wir atgyfododd!



Eli kymrin kielellä Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!

Viime yö vietettiin kirkossa laulaen (ja osaksi hymisten kuoron mukana siinä toivossa että menee kutakuinkin oikein), Valoilmarin nukkuessa milloin missäkin. Ihmeellisesti pieni lapsi voi nukkua ruokapöydässä tuolilla aivan ryhdissä ja sujuvasti koko aterian ajan :D Ensimmäinen kerta kun ukkeli nukkuu läpi palveluksen, osasyy lienee viikonlopun yleinen hulina. Pääsiäisaterian jälkeen ajoimme kotiin auringon noustessa, linnut lauloivat jo. Palvelus tuntuu yllättävän lyhyeltä kun on kuorossa, ja ihanalta kun osallistuu täysillä eikä ajatus harhaile. Tai totta puhuen; kyllä harhailee muttei niin paljon kuin kirkkosalin puolella. Onneksi on ristinmerkit ja kumarrukset sitä varten, ettei tyystin keskittyisi ihailemaan auringonsäteessä tanssivia pölyhiukkasia tai muuta jännää :)

Kaipaan hiljaisuutta, luostaria, kirkkoa kaiken aikaa. Haluaisin koota itseni (itseäni?) kaikessa rauhassa pitkän aikaa, miettiä isän kuolemaa, kävellä hiljakseen ulkona, olla puhumatta kenenkään kanssa, haluaisin irti kalentereista ja päivämääristä. Rukous on niin heikko kun on sairaana.

Muuta tapahtunutta:
Rakas ystävä kävi yökylässä lapsen kanssa ja istutti pajupellonkin, joka sai nimekseen Marinpelto.
Myös pihaa on haravoitu kiitettävästi ja ojaa perattu.
Kuulin asioita joita en olisi tahtonut kuulla :( ja iloitsin siitä että asiat ovat nyt hyvin.
Kuulin myös tulipalosta josta olisin halunnut kuulla aiemmin, ja iloitsen siitä että tärkeintä ei menetetty.
Arne on ihana, pelkää kuistin lattialautojen rakoja ("Eiii tätä eiii...." lempeällä vakaalla äänellä painokkaasti) ja pasha on hyvää vaikka tein sen ihan hassustipäin.
Ensi kesän kalenteri on jo hahmottumassa: pääsen Lintulaan 4.-14.7., ystävän kanssa jälleen :) Lintulan luostarin pääsiäiseen valmistautumisesta oli muuten uutisissakin.

Kristus aq ungwektaq! Pichinuq ungwektaq!


(Kukka kohdassa 5:40 aukeaa muuten aivan upealla tavalla!)




Kristus on ülestõusnud - tõesti on ülestõusnud!

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiitos tästä♥
Ja hyviä omia hetkiä sinulle Maahiska keväisiin päiviin.

Heli kirjoitti...

Häid pühi Sulle ja perele!