Lauhtuvaa...

... kaikin tavoin :) Äiti alkaa saada päänsä taas järjestykseen, kiitos pähkinöitten, hauskan kirjan, alakerrassa omassa petissä nukkumisen ja tämänaamuisen liturgian.

Mies tosiaan toimi lukijana ja siinä ohessa luki myös diakonille kuuluvia juttuja. Minä sen sijaan ähelsin vanhan liturgiakirjan parissa nuotteja lukien, ikään kuin melkein-kanttorina. Muuten meni hienosti, kirjan väliin oli liimattu päivitetyt tekstit ja uusimmat saundit (kirja itse lienee vuodelta aatami-ja-omena) muuta arvatkaapa oliko siellä päivitettyä uskontunnustusta? Lauloin ensimmäisen sivun ihan sujuvasti, toistakin puoliväliin ja *hups* huomasin että mitä ihmettä tässä nyt oikein lukee? Uskontunnustus tuntui aluksi ihan luontevalta koska se oli se vanha jonka olin oppinut jo 18-vuotiaana, mutta alun jälkeen sanajärjestys ja kaikki ovat nykyään tyystin erilaiset. Enhän voinut siinä enää käydä pyytämään ajanmukaista tekstiä (sitäpaitsi pitäisihän se muistaa ulkoa, ja muistanhan minä - mutta kesken kaiken en takuulla olisi muistanut!) joten veisasin uljaasti loppuun saakka. Jostain syystä kukaan muu ei laulanut, hmm... :D Tätä harmiteltuani isä Timolle hän totesi tyynesti että vanhassa vara parempi. Seuraavan kerran otan omat lappuset mukaan... Isämeidänkin meni kirjassa hiukan eri tavalla, joten läismäisin kirjan kiinni ja veisasin muistista aivan oikein - en ehtinyt sekoittaa päätäni väärillä värssyillä.


Otto on alkanut jälleen päivystää ulkona. Ihanaa, kevät ja hiiret! Punatulkut ovat vallanneet pajumajan ja kissoja harmittaa sylensyvyinen hanki.


Kirikus oli täna nii hea, inimesi oli umbes 15. Mees oli lugeja, ma laulsin kanttori (eeslaulja?) asemel nii, nagu osasin. Aga järgmine kord võtan oma paber kaasa; vana liturgia-raamatus ei ole uut usutunnistust..... :P