keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Kanan kosto kakkonen...

Elkee hyvät ihmiset syökö (puolikypsää)kanaa vaikka sika mitä sanoisi. Olen ripuloinut itseni kuivaksi kepiksi viime yöstä alkaen, nyt alkaa helpottaa mutta olo on kuin pesäpallolla.



Ikävä kaihertaa, mummun tekisi mieli nähdä pikkumiestä. Netistä onneksi näen miten taiteilijanalku kehittyy ja kuulen viimeisimmät sanat ja lauseenalut. Pyä Anne = poraa Arne. Tässä kuvassa lienee tatuointiharjoitus. Huomatkaa hiirenhampaat.

Iltapäivisin jännittävä valo ulkona, kuin oranssia, malvaa, sinistä ja violettia sekaisin, läikkyen. Voi kun jaksaisin lähteä kävelylle. Voi kun vaikka mitä.

Kähkösen viimeinen Kuopio-kirja meneilläään, aloitan ehkä alusta uudestaan piakkoin. Siinä on niin paljon pientä ja suurta pohdittavaa. Yritän hahmoittaa omien vanhempieni elämää ja asioita joista meilläkään ei saanut puhua.

Tutun, ystävän poika kuoli huumeisiin muutama päivä sitten. Sekin käsittämätön, ankara paikka äidille. Minun suruni ovat liki iloa siihen verrattuna.
*********
Täna haige, homme parem päev...toidumürgitus pole tore.

2 kommenttia:

marika kirjoitti...

Oi,oi toidumürgitus on paha,paha :(
Saa ruttu terveks!

Liisa kirjoitti...

Jos olet toipunut *riittävästi* niin voisit ehkä käydä hakemassa itsellesi jotain tuolta Kädellisestä!