sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tapaninpäivä

Vieraat ovat lähteneet, taloon palannut hiljaisuus... nojoo, ei meillä koskaan ihan hiljaista... Mutta kurjakseni minulla on tallottu ja ylikäyty olo: makasin sairaana koko eilisen päivän, havahduin vain hetkeksi syömäpöytään iltapäivällä. Tuntuu kuin olisin mustelmilla sisältä saakka. Mutta joulu oli oikea perhejoulu. Oli ihana tietää että voin vajota horteeseen ja tajukankaalle, koska kaikki asiat hoituu ilman minuakin. Sekin oli kuin joululahja.
Kävimme joulusaunassa, söimme hyvin ja paljon, lapset pelasivat tuntikausia Aliasta sekä pantomiimein että ilman.

Sain Mieheltä upean ikoniriipuksen, josta kuva myöhemmin. Jossain tämän kasan uumenissa sekin piileksii vielä. Lahjoja oli jälleen yllättävän paljon, mutta olihan meitäkin monta! Kuva on Tyttären ottama. Itseltäni kun akku oli tyystin lopussa, kaikin tavoin.

Aamulla tuli telkusta LITURGIA Vaasan kirkosta. Lopuksi kuoro lauloi kauniisti ortodoksisia joululauluja, mm. koljadan "Hiljaa yössä Palestiinan" Se löytyy tallenteen kohdasta 1,40.

Vielä erikseen mainitsen, että elämä mummuna on hyvä elämä. Voi miten olen oppinut rakastamaan sitä pikkumiestä!

HUOM!

edit. 4.2.2014 Oireistoni on nyt todettu muuksi kuin fibroksi - koska fibrossa ei ole tulehduksia. Minulla on siis aivan päinvastaiset oireet. Kortisoni auttaa, ja kun se lopetetaan tulehdukset palaavat takaisin.

-Nukun hyvin (ellei ole kova sänky tai esim. vieraita ääniä, niille olen yliherkkä) ja herään työkykyisenä vaikka olisin nukkunut vain muutaman tunnin. Käyn heti töihini. Minusta on turhauttavaa maata petissä koska olen täynnä energiaa juuri aamuisin.

-Minulla on todistetusti ja yllättävän hyvä stressinsietokyky enkä ole masentunut enkä edes apea ellei ole tapahtunut jotain erityistä.

-Pidän kylmästä ja kosteasta säästä, lämpö pahentaa (helle ja sauna esim) jo siinä paikan päällä - ei siis saunakrapulaa vaan en voi olla saunassa. Veto ja tuuli ei pahenna oloani, päinvastoin. Meillä kotona on usein talvella kylmää ja vetoisaa ja se on hyvä (paitsi astmalleni). Polveni menevät saunassa jo 50 asteessa aivan punaiseksi ja tuntuvat kiehuvan ja ärtyvän

- Ainoa aamujäykkyys (ilman kortisonia) koskee rintarankaani joka on tulehtunut

- Kivut ovat jo vuosikausia olleet minulla aivan samoissa paikoissa: rintaranka (pahin) akilles/-kset (oikea pahempi)yläniska ja ylätakareidet(oikea pahempi), satunnaisesti kyynärpää jos olen rasittanut esim kyynärsauvoilla(akillesten vuoksi) eikä missään muualla. Polvi/-et jos olen joutunut kävelemään paljon. Näissä siis on tulehdusta joka on selvästi havaittavissa turvotuksena ja kuumotuksena.

- Oireet aina samanlaiset oli loma tai työ tai kuuma tai kylmä tai mikä tilanne tahansa - ei mitään eroa mielialalla tai muullakaan. Voimakkuus sama tilanteesta riippumatta.

1 kommentti:

Sisko kirjoitti...

Arne oli ihan hassu Nonnallekin :D