Olenkohan missään vaiheessa kertonut täällä, että minulla on kolme vanhempaa veljeä jo samoin kolme vanhempaa sisarta. Heistä kolme oli tänään poissa - vanhin meistä asuu maapallon toisella puolen. Sieltä tuli kukkavihko ja kaunis kirje luettavaksi ääneen. Meillä on kaikilla myös yksi sisar, kolmen päivän ikäisenä kuollut Liisa Mirjami. Hänkin oli tänään läsnä, omalla tavallaan.
Olin valinnut ensimmäiseksi virreksi tuntemattoman, mutta sanoiltaan jotenkin niin oikean "Lähtöhetken lähetessä". Siinä lauletaan mm.
"Kiitos, Herra, ilon teistä,
matkan kauneudesta.
Kiitos surun kyyneleistä,
ystävien seurasta.
Kiitos, Herra, toivosta,
katkerasta tuskasta."
Eräs veljistäni piti pienen puheen ja palasimme aikaan kauas taaksepäin; isän lapsuuteen, lapsena ja nuorena kokemiin menetyksiin, omien lasten syntymiin, ei koskaan helppoon elämään ... Näin se menee. Monet ilot, mutta myös vaikeat murheet ja epäonnet koettuaan isä oikeasti jaksoi olla katkeroitumatta. Sananlaskuissa sanotaan, että "Harmaat hapset ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää." Ja isähän oli aivan valkohapsinen.
Vielä sanoisin: menkää katsomaan läheisiänne arkussa, se on hetki joka sisältää niin paljon tärkeää. Älkää pelätkö. Älkää jättäkö hyvästelemättä ellei ole aivan pakko.
*************
Sitten aivan jotain muuta. Tai oikeastaan nuo rubiinit (aidot!) jotenkin ovat kuin punaisia kyyneleitä. Mutta ne kuuluvat erääseen korjattuun panagiaan.
Ja vielä käytännön pilavinkki - joskin tänään tahattomasti syntynyt: Tiputa puolisosi myssy auton lumisohjoiseen jalkatilaan pakkasella ja aja 63 km niin saat hattua koristamaan hauskan suklaalevykuvion! Meidän autossa ainakin kuramatot ovat tuollaista ruudullista lajia. Onneksi ei ollut enää niin kamala pakkanen - tuo hattu nimettäin jäi käyttämättä tänään ;D (Australialaisethan käyttävät sellaisia pullonkorkkeja roikkumassa hatun lierissä; tässä on jotain samanlaista...)
.png)
6 kommenttia:
Raskas päivä sinulla - voimia. Minä olen nähnyt äitini kuolleena 10-vuotiaana, mummo (äidinäiti) pakotti. Silloin myös päätin, etten enää koskaan mene katsomaan toista kuollutta, jos en oikeasti halua. Enkä ole mennyt. Minulle sillä kuolleella kuorella tai haudalla ei ole mitään merkitystä, vain muistot merkitsevät.
Koskaan ei saa pakottaa, varsinkaan lasta. Yksi sisaristani on edelleen mielisairas nähtyään kuolleen pikkusiskomme 6-vuotiaana. Niin syvät haavat se voi jättää.
Ymmärrät varmasti mitä tarkoitan tällä. Kulttuuristamme on riisuttu pois kuoleman läsnäolo, se koetaan pelottavana ja ahdistavana. vaikka se on jokaisen meidän osa... ennen kuolema oli luonnollinen osa elämää - vaikka kauhea, väkivaltainen, epäreilu tai mitä muuta tahansa, mutta silti luonnollinen osa elämää; toisesta luopuminen.
Minulle on tehnyt hyvää nähdä vanhempani kuolleena arkussa, niin levossa ja rauhallisena. Samoin minun lapsilleni. Lapset sanoivat sen olleen lohdullista.
Onpa sinulla ollut raskasta. hautajaispäivinä on aina kylmä. Mistähän se johtuu.
Ihana tuo jääpalaidea. Mikä ihanainen ikoni noissa kuvissasi on.
Ikoni lienee "Prizri Na Smirenie" eli suomennos voisi olla Nöyrien Tuki... tai Auttaja? http://www.kalyna.ca/icon49.jpg löytyy kuva.
Tämä on piispan panagia, kolmas tällä haavaa korjattavana olevista :)
Katolisissa maissa pidetaan ruumiin valvojaiset, joita olen aina vieroksunut, kunnes sattui oman perheen kohdalle. Ystävät ja tuttavat tulevat tervehtimään viimeisen kerran vainajaa ja rukoilemaan. Tämä kiintymyksen osoitus auttaa surevaa perhettä, jota ei jätetä yksin taakkansa kanssa. Ei siinä ole mitään pelättävää.
Lämmin halaus sinulle ja perheellesi.
Kiitos :) Tätä juuri tarkoitin. Se on kiintymyksen osoitus sekä vainajalle että omaisille. Ja minulle ainakin uolema näyttäytyy paljon lempeämpänä kun näen omin silmin mitä se on. Vähän niin kuin verikokeen ottaminen - on parempi katsoa kun pistetään ;)
Lähetä kommentti