perjantai 30. heinäkuuta 2010

Rakas sinisilmä


(Tuossa vieressä pilkottaa ostokseni Hollolasta, ihana lautanauha!)

Kristina Björklundin Rakas sinisilmä on valvottanut minua viime yönä niin etten pysy hereillä tänään lainkaan. En osaa kuvailla tätä kirjaa ilman ylisanoja. Lukekaa ihmeessä. "Rakas sinisilmä on myös puolustuspuhe vanhusten ihmisarvolle ja tunnustus hoitohenkilökunnalle ja heidän työlleen."

Lukiessani muistelen Äitiä, mitä kaikkea hän sanoi, miten kieltäytyi syömästä, miten kuihtunut ja kevyt hän oli viimeisinä viikkoinaan. Ja miten raskasta se kaikki oli. Ja miten itse rikkouduin siinä, samalla kuitenkin tulin ehjemmäksi kuin ikinä. Miten vaikea oli sanoa ne sanat:

Lopetetaan tuo tiputus.

4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Tätä tekstiäsi olen lukenut jo monta kertaa.Se hieno.Kiitos Maahiska!

Maahiska kirjoitti...

En ole jaksanut blogissa kirjoittaakaan paljoa koko tapahtumasta, en ainakaan muista... Vasta nyt alan toipua, luulen. Tällaiset kirjat tekevät niin hyvää - mm. Hannu Mäkelän "Äiti" ja Anja Snellmanin "Ihon aika" on luettu monta kertaa... Se on terapiaa.

Tuitsa kirjoitti...

Isäni kuoli pitkäaikaisosastolla vuonna 1999. Se oli hyvin vaikea asia; isä sairasti vuosia ja lopulta vain kuihtui pois. Ihminen joka oli aina ollut olemassa, joka edusti minulle kotia, turvaa ja voimaa, oli poissa. Pahinta oli se että tajusin ensi kertaa että minäkin joskus kuolen, äiti kuolee ja sisareni... vuorollaan jopa lapseni! En yhtään pidä kuolemasta!
Kuitenkin olen työkseni hoitanut kuolevia vanhuksia ja tiedän että kuolema on usein myös odotettu vieras, armollinen ja hyvä asia. Joskus vanhakin ihminen voi taistella kovasti lähtöään vastaan, kerran lähes sata-vuotias rouva sanoi minulle että elämä on niin ihanaa ettei siitä millään luopuisi.
Totuus on kuitenkin se että joskus on luovuttava maallisesta elämästä, ja mitä sitten seuraa, sitä emme tiedä. Huhhuh!!

Maahiska kirjoitti...

Äiti oli jo kauan pyytänyt päästä pois, mutta isä ei tahtonut päästää irti... moni varmasti rakkaittensa vuoksi sinnittelee. Nyt on minun isä samassa tilanteessa, toivonut täältä lähtöä ja kauan... Mutta sai pyöratuolin ja pääsee hautausmaalle käymään, äitin haudalla ilman että tarvitsee pelältä kaatuvansa.

Minä en niinkään kuolemaa pelkää vaan läheisten surua, kuinka he kestävät, ja kuinka itse kestän jos.......