keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Torstai ja toivo...

Tänä aamuna minulla oli monia toivomuksia, toisin kuin yleensä - olen pikemminkin sellainen hetkeentarttuja. Toivoin ensinnäkin ettei minun tarvitsisi nousa vilttien alta lainkaan. Olen hibernoinut koko yön jostain syystä (ei kai ole edes täysikuu...?) ja aamukankeus ylsi katon läpi taivaaseen saakka. Kun tokenin ja rohkenin nousta, toivoin että pakkanen olisi kadonnut mutta vielä mitä. Oli se hiukan laskenut mutta silti on tiputettava hanoja. Toistaiseksi yksikään ei ole jäätynyt. Toivelistan kärkikolmikkooon sijoittui myös aamupala, jota ei ollut. Siis edes kaapissa. Dobby ei ole ollut tehtäviensä tasalla Ilovalmarin vehnäaltistusten vuoksi - minulla menee koko energia sen homman hoitamiseen. En ole oikein syönyt itsekään maanantain jälkeen kun kaikki huomioni on tuossa pullapussissa.

Nyt toivon että saan puettua päälleni, mikä tuntuu myös hiukan epävarmalta. Kylille on kuitenkin kurja mennä yöpyssä. Pilkkihaalari pelastanee tälläkin kertaa.

Ilovalmari viihtyi oikein hyvin osastolla puuroa syömässä. Tuntui aika turhalta aloittaa sillä puurolänttiposkeen-tyylillä - ennen on alettu vaan syödä eikä varottu turhanpäiten koska tiedän ettei siitä mitää jälkeä tule. Päästiin kuitenkin pois muutaman tunnin jälkeen ja jatketaan kotona. Toistaiseksi on vain vuotavaa nenää, punertavia silmiä, hentoa punerrusta ranteissa ja ummetusta sekä ruokahaluttomuutta.......

Mutta ennenkaikkea, lapsi piirtää ihanasti ja se jaksaa ilahduttaa. Tämä enkeli syntyi sairaalassa, en tiedä miksi. Tein neulakinnastyötä kun lapsi kiikutti minulle valoisan punahuulienkelin :)

2 kommenttia:

Ruostevilla kirjoitti...

Se on varmaan muistutus äidille, että enkeleitä on olemassa :)

Maahiska kirjoitti...

Toki onkin, meillä joka päivä ainakin. Mutta tarkemmin ajatellen luulen että aihe putkahti esiin siellä lastenosastolla kun Valo näki pieniä kipeitä lapsia - ehkä siitä tuli suojelusenkelit mieleen...