maanantai 22. helmikuuta 2010

Talvinen maanantai

Tänään oli käytävä lumitöihin, ja tiskattava iso tiski, tehtävä ruokaa, lakaistava lattiaa... ihan tavallinen päivä siis, mille kolminkertainen huraahuuto ja papukaijamerkki. Lienee flunssa talttumaan päin. Olemme juoneet kylliksi timjami(Kiitos Titityy!!!)-fenkoli-tähtianisteetä ja tissutelleet kähinätippoja sekä karvakorvaa. Sain hoidettua vyöruusunkin homeopatialla, eli hengissä ollaan!

Ilovalmari jupisee pihalla kun ei ole mäkiä, on pelkkää peltoa ja yksi iso kasa maata (kumpu näyttää erehdyttävästi maakellarilta) josta siitäkään ei voi laskea koska se viettää suoraan maahanjäätyneen betonimyllyn alle ja siinä on myös liian paljon lunta (voiko lunta olla muka liian paljon mäenlaskuun???) ja onhan se aivan tynkäkin koko mäki. Miksi te tahoitte muuttaa tämmöseen paikkaan ettekö te yhtään ajatellu!

Jostain syystä olen aivan väsynyt. Arkirutiinit, niin kivoja kuin ovatkin, hiukan rassaavat. Jos voisin juuri nyt päättää missä olisin, niin Valamossa - ihanassa hotellihuoneen rauhassa (=sitten kun lapset on vihdoin nukahtaneet), puhtaan veden ja valmiin ruuan äärellä. Tänään näin, huomenna toisinpäin.

Ei kommentteja: