maanantai 23. marraskuuta 2009

Laskutaidottomuutta...

Vaikka kuinka lasken niin HarryPottereista tulee 7 kirjaa ja siihen päälle vielä kaksi kirjaa, jotka nekin ovat olleet normaalihintaisia=9 kirjaa. Mutta kirjakerho väittää että olen ostanut vain 4 kirjaa, eli eroamiseen tarvittavasta viidestä puuttuu yksi. Homeet, sanon minä, laitoin noottia perään. Pistin vielä tiedoston jossa näkyy ostotilanteeni. En tiedä mitä tuo niitten "normaalihintainen" sitten tarkoittaa - oliko se sitten epänormaalisti hinnoiteltu kun ostin kaikki potterit kerralla?

Sen lisäksi Mies on kipeä, yskää on ja kuumetta, väittää olevansa kunnossa vaikka silmät roikkuu päässä kuin sillit. Oheisessa kuvassa tauti ei ollut vielä alkanut, tuolta hän näyttää siis ihan normaalisti. Luvallaan julkaisen ;-D Näkkileipää lettuhillolla on tuon kulinaristin unelman nimi. Ja villahousut on ostettu torilta.

Eilen illalla jouduimme pohtimaan kissanlopetusasioita ja elämässä väistämättä vastaantulevia lemmikkieläinmurheita. Tänään samainen murheenkryynikissa taas juosta lenkutti pihalla aivan terveenä. Näin tänään naapurissa (no melkein, Lintusyrjän alpakkatilalla) ihania punaisia kissoja! Jois käy niin kurjasti että Musti joudutaan joskus lopettamaan tuon oireilun vuoksi, niin seurava kissa saa olla punainen.

Täytynee soittaa eläinlääkäriin ja kysyä tarkastuksen hintaa. Leikkauksiin ei kyllä ole varaa, mutta tietoa tarvittais nyt. Mietitään sitten tarkemmin. Nuo vanhemmat kissathan muuttivat meille itse, heitä ei vartavasten hankittu vaan valitsivat meidät ja hyvin ovat hommansa hoitaneetkin. Lordi sensijaan tuli meille naapurista sylissä (vaikka emäntä ensin laittoi hänet muovipussiin, josta ongin poloisen pois heti portilla) hurmattuaan ensin koko kylänväen ihanalla kissamaisuudellaan.

Jospa Musti lakkaisi kokonaan ripuloimasta/kakkimasta työhuoneeseen (kissanpottaan osuminen olisi liikaa toivottu kai?) ja jospa tuo napatyrä pysyisi pehmeänä. Ja jospa hän lakkaisi ravistelemasta päätään ja syöksähtelemästä hämmentyneenä pitkin seiniä, ja siinä välissä olisi leikkisä eikä apaattinen hissukka. Jospa?

6 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Aikas komee mies ja ihanat villahousut. Tahtoo kans! (siis ne villahousut...)

Toivon onnea kissan kanssa, kunpa!

Maahiska kirjoitti...

:-D Komeat on, ja huomasitko isot polvipaikat villiksissä - ne kun meinaavat olla päällä kesät talvet niin tuppaavat polvista hiutumaan ;-D

Näin unta punaisista kissanpojista....... Äsken Musti vain mulkaisi minua ylimielisesti kun kutsuin sisälle, yön viettävät ulkona nämä kissaherrat. Lienee suivaantunut minuun, aavistaa mitä kirjoittelin?

Eva Grelsdotter kirjoitti...

Mitämitä.. teillä on naapurissa alpakoita :D kivaa!

Maahiska kirjoitti...

Jep, alpakoissa löytyy :) http://www.alpacas.fi/
Tosi mukavaa väkeä siellä, pitää joskus mennä likemmäs ja kauemmaksi aikaa tutkailemaan noita muitakin luontokappaleita. Tällä kertaa eivät olleet ulkona kun keritseminen oli jäänyt myöhäiseksi eikä niitä voinut laskea pihalle paleltumaan :-/

Anonyymi kirjoitti...

Olipa piristävä postaus, pelastaa tämän ankeahkon päivän!! Voisit kyllä tehdä tuosta ukostas kalenteripojan ja julkaista uuden kuvan joka kuukaudelle :D ihqu!!
Kissaongelmat kuulostaa tutulle, ensin ollaan henkihieverissä sitten juostaan pitkin seiniä, ota noista nyt selvää...
T Vesangan anonyymi-lyyli

Maahiska kirjoitti...

Tosiaan, voisin kaupitella poikakalenteria... hmmm.........
Pistetääs korvan taakse. Nyt ei viitsi kuvata kuitenkaan kun Miehellä on kärsä. No, oikeastaan flunssakuva voisi sopia ihan hyvin tähän vuodenaikaan. Hauska ajatus, että naisvaltaisten alojen konttoreissa olisi Mieskalenteri seinällä :-D Voisin kaupitella sitä tuonne terveyskekukseen......