perjantai 4. syyskuuta 2009

Etnohame ja sadepäivä

Ulla-neuleen innoittamana aloitin eilen etnohametta, enkä paljoa muuta ole tehnytkään, satunnaista kasvimaallaheilumista ja oven- ja listojenmaalaamista lukuunottamatta. On ihana istua soffannurkassa ja maalata väreillä - jämälankoja uppoaa työhön kiitettävä määrä! Mallin on Ullaan laittanut Pappi puikoissa, kiitos hänelle inspiraatiosta!

Kasvimaalle olen raahannut kaksi laatikkoa (niitä ei oikeastaan voikaan kuljettaa yksin...) ja kaivanut ylös moniaita suuria ja pieniä yrttejä. Väinönputken ja lipstikan siirsin uusille paikoilleen, pitäkää peukkuja ettei alativaaniva vattupöheikkö hiivi niiden tykö! Olen kaivanut nääs suuren määrän villivadelmaa pois juuri siitä nurkasta, mutta juurenpalasia ei mikään poista... Viime yönä myrskysi ja mylvi ja puutarha sai melkoisen kasteen. Ämpäreihin laittamani kasvit uivat ja totesinkin olevan korkea aika siirtää ne pian paikoilleen, tukehtuvat muuten raukat.
Villikollikin vonkui yöllä ja rääkkäsi talon kissoja (sai sinkkiämpäristä ahteriinsa; Mies hoiti homman aika napakasti...), huomasin sen tehneen oman bulevardinkin ulkohuussin nurkalle. Siihen voisi jonkun loukun virittää jos jaksaisi ajatella.

Ensi viikolla toivon synttärilahjaksi sen hiekkakuorman, lavallinen 0-8mm hiekkaa saa kipata tuohon takapihalle ihan vapaasti. Käyn varmuuden vuoksi siirtämässä peräkärryn pois tieltä.... :-D (Luulen, että saan kuitenkin ruusukimpun, joka sekin ilahduttaa kovasti! Tänään minua myös kiellettiin menemästä iskän työhuoneeseen... :))

Asiasta riisipuikkoon, Ilovalmari on kehittynyt puikoillasyönnissä ja Isoveikka virkkaamisessa!


5 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Oikein ruskahame siellä tulollaan. Ehditäänköhän me tämän sadon aikaan ollenkaan sinne sienenopiskelumetsään? olet taas oikein ahkeroinnut molella saralla. Milloinkas se sinun synttärisi on? Siis 27v, vai?

Maahiska kirjoitti...

Mielelläni täytän sen 43v ensi viikolla (10.9), voisi olla tuo enemmänkin mutta kerkeehän sitä vuosia täyttää ensi vuonnakin:D
Sienimetsä kutsuisi kyllä, ja puolukat huutaa. Me vaan rakennetaan :/

Pellon pientareella kirjoitti...

Onneksi olkoon näin etukäteen, mehän ollaan sitten ihan samanikäisiä, minä täytin 27.8. Kivaa puuhaa teillä, ihania nuo pojatkin :).

taimi kirjoitti...

Minua odotti yhtenä päivänä pöydällä paketti,josta kuoriutui aivan mahtava koru! oih.olen iäksi ihastunut,kiitos!

Maahiska kirjoitti...

Terveisiä sinne pellon Pientareelle, hyvä on olla keski-ikäinen, eikös joo :-) Suippa, kiva kun tykkäsit!