maanantai 31. elokuuta 2009

Kukkasia mielessä




Valvoskelen tässä Isoveikan päänsäryn vuoksi, juon kahvia ja harrastan amatöörimäistä kuvankäsittelyä. Illalla toin suuria kukkakimppuja sisälle, niistä kenties pojan päänsärky - tai sitten se on vain jatkumoa viikonlopun kestäneelle mahakivulle. Olikohan juhlaeväissä jossain vehnää tai ohraa - keliaakikko sairastuu niin olemattomastakin määrästä gluteenia enkä ollut joka veistä ja leikkuulautaa syynäämässä, kylässsä kun oltiin.

Puutarhassani on heitteillejätöstä huolimatta tapahtunut pieniä asioita: punainen lupiini on alkanut kukkia. Krassit kukkivat myös, samoin borago. Linnunsiemenistä viskellyt auringonkukat ovat toimittaneet itsensä nupuille, aukeavatko sitten, mene ja tiedä, mutta nuputkin ovat kauniit! Monivuotiset yrtit ovat viihtyneet hyvin välisijoitusammeessaan ja pajuviljelmä kukoistaa. Aronia tuottaa jo hieman satoa, kirsikat eivät, perennat hujottavat korkeuksissa ja ovat syöneet suopayrttini näkymättömiin - tuuhean lehvästön alta löysin hienosti villiintynyttä minttua joka sekin on kiva. Muurahaisten ja veden tuhoama minttuviljelmäni on toipunut ilmoille pieniä ja tukevia, vahvanmakuisia versoja. Koiruoho kasvoi sinnikkään soiron, joka kurottelee huomiota kerjäten kohti lipstikkaa ja väinönputkea. Ruusut ovat mitä ovat, vedenvaltaamia ja kukattomia, mutta eittämättä hengissä.
Kaikki nämä vaihtavat paikkaa piakkoin, pääsevät oikeaan salaojitettuun hyvään multamaahan. Katsotaan sitten saako näistä rippeistä kasvi- ja yrttimaata :)
Toin reissusta aaprottia, iisoppia, ruusujuurta, minttuja, malvaa ja neidonkieltäkin.

4 kommenttia:

_hoya_ kirjoitti...

Toiseksi ylin kuva on tosi kiva :-) Ihana valo!

Maahiska kirjoitti...

Mulle on tullut tavaksi kuvata valoa vasten ja osittain myös summanmutikassa eli laitan vaan kameran johonkin ja räpsäisen :-D

Pellon pientareella kirjoitti...

Kivoja kuvia :).

Maahiska kirjoitti...

Karstaohdakekarsta! http://www.ubcbotanicalgarden.org/potd/2006/10/dipsacus_sativus.php