Aatos vanhemmuudesta

Lisa Nilsson sanoo viime viikon Apu-lehdessä vanhemmuudesta seuraavasti:

"Monet sanovat, että vanhemmuus muuttaa, mutta minusta se ei ole totta. Mutta niin siinä mielestäni käy, että ne epämiellyttävät ja kärsimättömät puolet itsestä, jotka on onnistunut siihen asti kätkemään, nousevat pintaan. Rakkaus, joka lapsen mukana tulee, on kuin valtava valonheitin: se valaisee ja paljastaa häpeämättömästi kaiken... Lapsen kanssa ei voi enää elätellä kuvitteellista versiota itsestään, vaan tajuaa olevansa se mikä on. Illuusio suuren muutoksen mahdollisuudesta katoaa. Tämän paremmaksi ei enää tule, ja sen kanssa on opittava elämään."

Niinpä. Kaikkiin tämä ei varmasti aivan päde - esim. jos joutuu täysin keskeneräisenä ja valmistautumattomana vanhemman asemaan. Jatkuvan kasvun mahdollisuutta ei voi sulkea pois, mutta se mikä on, paljastuu. Vai mitä?