sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Taidetta ja kanoja (ja yksi kukko)

Jaksan vielä kirjoittaa toisen jutun... kiitos Siperianteen! On se ihme juoma, olen tänään touhuillut hissuksiin kaikkea mitä en ole ennen jaksanut edes kuvitella tekeväni - kaikkea pientä mutta tarpeellista.

Kävin Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyssä Pekilossa, siellä oli muutama todella kiinnostava ja avartava juttu. Tämä Charles Sandisonin teos Hyvän ja pahan tiedon puu esimerkiksi. Tekotapa on 6-kanavainen datainstallaatio, tietokoneet, C++-koodi. Josta tavasta en ymmärrä mitään, mutta tämä liikkui ja vilkkui ja kasvoi ja muuntui pimeän huoneen seinillä. Pauliina Turakka-Purhosen tekstiiliveistos la Primavera oli huikea myös. Ne jalustaan kirjotut kukat varsinkin liimasivat minut työn ääreen. Kuvaa en ottanut.

Ja kanat sitten, oi miten ne ilahduttavat edelleen. Kukko on sopeutunut joukkoon ja huolehtii rouvistaan mainiosti. Alku oli vaikea - kukkoparka ravasi nurkassa poispääsyä etsien, se oli tottunut olemaan alimmalla arvosijalla edellisessä tarhassa koska ei ole järin kiinnostunut tytöistä. Viikon verran se etsi paikkaansa ja nyt sujuu hienosti. Aina aamuisin kun tämän porukan päästää ulkotarhaan - ja myös jos kukko on arvioinut tyttöjensä olleen jossain vaarassa (aidan toisella puolella esimerkiksi) - se tekee jotain mitä sanon "elkeiksi": se tepastelee kanan vierelle, harottaa ulommaisen siiven alaspäin levälleen ja kuopii jalallaan, sitten menee seuraavan kanan luo toistamaan tempun. Selvästi viestien että "olen tässä sinun ja kavalan maailman välissä!" Kukko myös tekee touhukkaita tupatarkastuksia munintapesiin, kovasti motkottaen ja tonkien joka nurkan. Yritän ladata videoita tuubiin kunhan kerkiän, nyt ne on vain facebookissa. Kaiken kaikkiaan kanat ei selvästikään kärsi aspergeristä, sen verran sosiaalisia hömppiä ne on - kaikessa mukana, koko ajan jaloissa, yhdessä mennään peräkanaa (!!!) pitkin tarhaa ja hauskinta huvia lienee ihan vaan niitten katselu. Jos ei lasketa sitä kun kukko löytää herkkupalan ja alkaa kotkottaa kaula pitkänä - se kutsuu rouvansa! Tarhakotilot on ihan parasta!

Lisäksi olemme olleet lehdessä taas, tässä kolme juttua, kaksi dokumenttifilmistä ja yksi Villen sairaudesta fibromyalgia-päivänä 12.5.

Kylppäriremontti saatiin tehtyä, nyt on ihana kylpeä puhtaassa vedessä, valkeassa ammeessa, valkean orkidean loistaessa nurkassa ja ikkunassakin on lasimaalaus (tai semmoinen tiffanyjuttu oikeestaan) jonka löysin kirppikseltä! Yksin seinien puhdistus raudasta oli jo kova työ.

Iloa on etsittävä, kauneutta opittava näkemään.

Veel teine jutt, sest ma olen joonud Siberia-tee ja teinut mitmesugused väikesed asjad - nagu luuletuse kirjutamine, kasvuhoone koristamine ja kanu vaatamine.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa kun teistä tehty dokumentti voitti! Haluaisin kovasti nähdä sen! Tiedättekö tuleeko se nähtäväksi joskus??

Maahiska kirjoitti...

En tiedä vielä filmin tulevaisuutta, se on nyt tekstitettynä lähdössä Saksaan kilpailuun ja tv-esitys vaatisi kai jotain muutoksia (pituus?) myös, tekijät puhuivat kyllä että johonkin formaattiin menisi ehkä ylellä. Kerron sitten jos ja kun :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, kiitos! Ja hauskaa kesää teille kaikille kanojen, puutarhan ym parissa. :) Sinun blogiasi on mukavaa lukea!

Maahiska kirjoitti...

Kiitos :) Olen keskittynyt ihan muihin kuin kirjoitushommiin viime aikoina, terveyttä ei riitä arkivelbollisuuksien lusäksi. Tähän ehkä tulossa muutos, kun saan rohdot ja apulaitteet kohdalleen :)
Mukavaa yöttömän yön aikaa!