Hengissä mutta väsynyt

Huomasin vuosi sitten kirjoitetusta merkinnästä naamakirjassa, että olotilani oli yhtä huono silloinkin - erona se etten edes yritä lukea kirjoja enää (selailen ja luen ehkä sivun, kaksi mutta enempää en kykene) vaan käytän Celia-palvelua. Lääkitys vaihdettiin (kipulaastari joka ei nyt riitä, lisätään annostusta tai vaihdetaan tai jotain ensi viikolla) ja muut lääkkeet jouduin jättämään pois. Aluksi oli nimittäin kokeilussa lääke joka oli käynyt ennen oikein hyvinkin, monen vuoden ajan - mutta nyt ei käynytkään ja annoskin oli liian suuri tai migreenilääkkeen kanssa yhteisvaikutus oli... no melkoinen. Muistan että hikoilin, tärisin ja oksensin rajusti ja yöllä oli kutittanut ihan hirveästi koko kroppaa, mutta sitä en muista että olin riisunut kaikki vaatteeni läjään makkarin ovelle (kompastuin niihin myöhemmin!) ja menin kylpyyn, johon nukahdin hetkeksi. Eli laastarinkaan kanssa en uskalla kokeilla kaikkia lääkkeitä samantien. Nyt olen todennut jo että migreenin kohtauslääke käy sen kanssa, samoin lihaksia rentouttava. Lääkäri ja apteekki sanoi että kyllä ne kaikki muutkin käy, mutta niin tuon edellisenkin setin piti sopia.

Tänään pääsin uimaan! Maailman ihanimpia tunteita kun laskeutuu ison altaan viileään veteen! Kaikki kivut häipyy. Mutta tietysti uiminen... no se ei suju, uin vain kahdesti päästä päähän (eli yhteensä 50m), pidin taukoja välillä, onneksi ei ollut ruuhkaa. Ja muuta sellaista pientä vastusta, mutta oli ihanaa silti. Jaksan paljon paremmin kun saan edes kellua vähän aikaa.

Lauantaina käytiin sivistymässä Serlachius-museossa. Tein mänttäläisessä pizzeriassa ruusun servetistä, maisemat tehtiin näyttelyssä. Kirpparillakin piipahdettiin, miehet riehaantui hankkimaan mikroskoopin ja moottorin ja kaikkea. Olin aivan mykistynyt. Kun pystyn edes piipahtamaan jossain niin piristyn kummasti - vaikka se tarkoittaa, että olen petipotilas sen jälkeen päivän, pari.

Siivoilin yöpöydän laatikot ja löysin Ihan Tärkeitä Muistoja. Koko talo on niitä täysi - ja minun kun piti hävittää...

Eilen pihalla oli kuusi Isoa Otusta. Niin kauniita, kauniita tuholaisia. Mutta saavat olla. Arkajalkoina kipittävät vinhasti karkuun kun näkevät talonväkeä ikkunassa.

Ja kirppispiippu sekä armeijan mantteli on tietysti hyvä yhdistelmä - vaikkei polttaisikaan.

Mistä voimia, sitä mietin. Fysiikka pettää jo välillä niin että itku pääsee. Eilen olin kuitenkin laulutunnilla ja toimitin illalla palvelustakin. Eli musiikki auttaa, ja kirkko. Lauluopella on luja luottamus kykyihini (toivon että se on sitä :D) ja meillä on hauskaa, kunhan äänikin vielä avautuisi ja ääniala kasvaisi - sitä kyllä luvattiin "You rise me up"-nuottien (Valo sanoo siitä, että kuulostaa kansallislaululta ja maa on Uresia) kopiossa sellaisessa opetusruudussa, pakko uskoa. Ensi viikolla on tsasounalla P. Adreas Kreetalaisen katumuskanoni neljänä iltana ja samoin koko paaston ajan (alkaen maanantaista) palmusunnuntaihin saakka katismoitten lukua yhdessä muutaman muun kanssa - he asuvat muualla ja jokainen lukee joka päivä oman osansa, näin tulee luettua koko psalttari varsin vinhasti :) Lakkaamaton rukoushan on ortodoksiasioista sellainen tärkeä juttu joka on ehkä muidenkin helppo ymmärtää. Tulevana keskiviikkona tulee pappikin käymään, Villen syntymäpäivä silloin. Ollaanpas vilkkaita.

Ma olen olnud haige - eks ole üllatus. Ravimitega pole lihtne. Just siis kui olen saanud tuttavaks ühega, teine meditsiin ei ole hea sellega koos. Noh, ometi elame. Kuid mul on alati ilusaid ja head, armsad ravimed: kunsti ja muusika, ja kirikuelu.