Lepoa ja työtä. Ja kipua.

Ensin valitusta kädestä. Tämä pahenee, joskin sormi on hiukan rauhoittunut oltuaan tuettuna - koko käsivarsi on taas tulehtunut, jänteet siis ja sen sellaiset pikkunippelit mitä siellä sisällä nyt onkaan. Monet itkut olen ehtinyt itkeä jälleen. Kortisoni pitää aloittaa, ja käydä piikillä ja kaikkea sitä kivaa. Ja vielä oikea käsi. Kyllä en ala, että tällaista. Huomenna silti aion jatkaa kaiverrusta. Jos minulla olisi taipumusta manailuun, niin nyt olisi sille tilausta.

Kivempia asioita. Kiitos igumeni Sergein saimme taas viettää monta päivää Valamossa ja pääsimme igumenin 50-vuotisjuhliin. Jos joku nyt ihmettelee että munkkiko juhlii, niin sananen ort.fi:n artikkelista: "- Alkuperäinen suunnitelmani oli jättää juhlat väliin, kuten luostarissa on tapana. Luostarin johtajana en kuitenkaan ole enää yksityishenkilö, kuten arkkipiispakin totesi. Taivuin järjestämään juhlat, joiden toivon tuovan huomiota ennen kaikkea juhlavuottaan viettävälle Valamolle, kertoo arkkimandriitta Sergei."

Mitähän tohtisin kertoa juhlista? Oli paljon kauniita musiikkiesityksiä (Chopinin Fantasie Impromptu aina itkettää minua ihanuudellaan, tulee lapsuus mieleen jälleen...), valtavasti upeita kukkia ja kukka-asetelmia, paljon iloisia hymyileviä ihmisiä, tolkuttoman paljon kauniita/komeita parrakkaita miehiä mustissa viitoissaan (piti välillä tarkistaa etten ota kädestä ketään tuntematointa), kauneutta ja hyviä sanoja, oli aamuinen sakea lumisade joka taittui illaksi aurinkoon, oli naurua ja laulua, pyhän läsnäoloa ja kiitollisuutta. Oli uusia tuttavuuksia ja puhdasta iloa siitä, että meillä on lähipiirissämme tällaisia rakkaita ihmisiä. Kiitos ystäviemme Anjan ja Teuvon, jotka aikoinaan madalsivat pelottavan kynnyksen astua luostariin :) Kuvassa ei näy itse igumenia, metropoliitta Panteleimon tuossa päädyssä kyllä on, tuo jolla ei ole suurta partaa. Sain vihdoinkin kiitettyä häntä kirjoista, jotka ovat tuoneet iloa elämääni monta monituista kertaa.

Valo ratsasti karhulla (kuin tiedättekylläkuka mutta paita päällä).

Pienellä kävelyllä ehdittiin käydä, ilta oli ylen kaunis! Kuvasin vain vähän kun tahallani jätin kännykän lataamatta.

Valo soitti pianoa punaisessa salissa ja isossa salissa - neljä päivää soittamatta olisikin ollut ankeaa.

Opin uuden kukan: nerine. Tuo kaunis valkoinen. FB:ssä on paljonkin kuvia juhlista ja kukkalaitteista, pitäisi kysyä kuvaajilta saako laittaa tänne - paljon hyviä kuvia!

Luostarissa on myös hyvät näyttelyt, ilahduin vallankin Taivas kattona-näyttelystä, menen katsomaan sen uudestaankin kesäkuussa. Annoin igumenille lahjaksi sen maalaamani pääsiäismunan, jossa on kultausta. Hirvitti ja ujostutti - niin ja annoin myös suuren purkillisen sipulihilloa veljestölle. Tai saapihan igumeni sen itsekin syödä jos tykkää :) Katselin luostarin myymälässä ja siellä näyttelyssä kaikkia töitä ja mietin miksi pidän itseäni onnettomana maalarina, miksi töitäni semmoisina kötöstyksinä... että olenko turmellut itsetuntoni ihastellessani korkeaa taidetta ja akateemista kädenjälkeä? Yksi syy on se etten ole maalannut ikiaikoihin enää kunnolla, ja toinen tämä käsi joka ei vaan anna tehdä mitä haluaisin. Mutta sen haluamisen laitahan on niin että sen voi suunnata eri tavalla. Että maalaan miten voin ja iloitsen siitä.

Valmiita töitä vietiin luostariin, tässä tämä panagian "kyynel", kullattua hopeafiligraania. Alla toinen panagia, johon teimme myös tuon riipuksen, emalia ja kullattua hopeaa. Muitakin töitä oli mutta en laita nistä kuvaa tänne.

Mietin kuinka onnekas olenkaan, että minulla on tällainen elämä.

Veetsime jälle kloostris 3 päeva, igumeeni Sergei 50 sünnipäevapidu ja töö tõttu.