sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Jotain on tehtykin

Oivan työharjoittelijan kanssa saatiin joulun alla ilmoille neljä vaakunariipusta...

ja feniks-lohikäärme-rannekoru.

Tyäharjoittelijat on kivoja, ja saavat myös ryhtiä päivään.

Muuten olen painiskellut riittämättömyyden ja huonon omatunnon kanssa. Lapsen kanssa pitäisi sitä ja tätä, ja oikeasti pitäisi pitää parempi huoli kaikista asioista. Mutta tämän vuoden alku on mennyt jatkuvan migreenin merkeissä niin voin edes sitä syyttää... Tänään on neljäs päivä, kohtauksia on ollut seitsemän aattoillasta. Lapselle tulee kutsuja sairaalaan ja fysioterapeutin tarkastukseen ja hammashoitoonkin pitäisi mennä ja kaikkea mahdollista - ja minä halkean, en jaksa ajatella. En pysty lukemaan virallisia papereita enää, ja viimeisin valitus johonkin instanssiin jää nyt tekemättä kun potilasasiamies jää lomalle ja sijainen aloittaa vasta valitusajan umpeuduttua. Kun yritän lukea tai kirjoittaa kaavakkeita, alan täristä - niin pahaksi on jo mennyt.

Teetin ulkomailla anoppikullalle intagram-kuvistani kirjan, se onnistui oikein hyvin (toisin kuin nämä kökköiset kuvani siitä) - tuntui hyvältä nähdä oikeana kovakantisena kirjana omia kuvia.

Kuuta tarkkailimme uudenvuodenyönä, tämä kuva on otettu kaukoputken kautta kännykällä :) Eikö näytäkin siltä, että kuulla on kahva? Se siis saattaa olla myös juustoa!

Laitoin perjantaina kolmen muun harrastajan kanssa nukkekotinäyttelyn Keuruun pääkirjastolle. Siitä kuvia seuraavassa päivityksessä.

Ma olen natuke kurb ja väsinud, minu pea oleks vahetust vaja. Kuid ma üritan olla rõõmus ja rahulik. Hommikul algab töö, kloostri kutsub siis paar nädala pärast. Või siis kui oleme saanud valmis vähemalt kolm risti.

4 kommenttia:

Kivipellon Saila kirjoitti...

Voi harmi, migreeni on ihan kauheaa, tyttären migreenin kanssa olemme painineet. Olerko koskaan käynyt osteopaatilla, Tampereella on yksi hyvä, Tikan Petri, hän on ainakin minun selkää ja niskoja availlut menestyksekkäästi. Ihanat rannekorut!Toivottavasti elosi helpottuu mahdollisimman pian!

Maahiska kirjoitti...

Tää migreeni täyttää huhtikuun kuudes 2 vuotta :/ on ollut vain muutaman päivän jaksoja muutaman kerran ettei tule kohtausta. Kohtaus päivässä, parhaana kaksi. Niskassa on sellainen vika jota ei voi liikehoidoilla korjata, hieronta auttaa mutta enää siihen ei ole varaa. Niskassa on sellaisia juttuja jotka painaa hermoa. Odotan taas kortisonipiikkiä, huomenna vissiin taas lääkäriin - kohtauslääkkeistä ei ole enää riittävästi apua. Osteopaatilla olen käynytkin, hyviä hoitoja saanut.

Kirjailijatar kirjoitti...

Upea tuo rannekoru, tosi kaunis. Ja eipä ole minulle tullut mieleen, että voisi instagram-kuvistakin kehittää kirjan...jaa-a, kiitos vinkistä.

Harmittaa teidän puolesta tuo kaavakepiina. Minä olen allerginen kaavakkeille, vaikken niitä edes joudu juurikaan täyttelemään.

Onnea ja valoa tähän vuoteen!

Maahiska kirjoitti...

Kirjan tilasin Blurb-palvelusta, hinnaksi tuli kohtuulliset kolmisenkymppiä. Laatu oli hyvä.
Kaavakekammo on tullut kelan vuoksi :/ niin paljon itkua aiheuttanut se laitos...
Iloa ja valoa silti, kasvot kauneutta kohti!